Take-Twon toimitusjohtaja paljasti GTA 6 -vuotojen vaikutukset

GTA 5
(Kuva: Rockstar)

Take-Twon toimitusjohtaja Strauss Zelnick päätti yhtiön hiljaiselon GTA 6 -paljastuksien vaikutuksesta liiketoimintaan sekä erityisesti pelintekijöiden tiimiin.

Vaikka vuodot koskien GTA 6:sta tuntuivat aluksi merkittäviltä, Zelnickin mukaan nämä eivät ole vaikuttaneet haittaavasti liiketoimintaan. Vuodetussa materiaalissa oli erilaisia videoita ja kuvia vielä kehityksessä olevasta jättipelistä.

”Nämä vuodot eivät ole vaikuttaneet liiketoimintaamme”, Zelnick kertoi IGN:lle. ”Ne ovat kuitenkin vaikuttaneet tiimeihimme henkilökohtaisella ja tunteellisella tasolla.”

Vaikka liiketoiminnallisesta näkökulmasta on hyvä asia, etteivät yllättävät tietovuodot vahingoittaneet itse toimintaa, Zelnick korostaa ”vuotojen olleen silti kehittäjätiimille hyvin raivostuttavia ja turhauttavia”.

Pitkä odotus ja odottamaton vuoto

GTA 6:ta ympäröivät valtavat odotukset ja innostus, sillä fanit ovat odottaneet
seuraavaa osaa Grand Theft Auto -teosta jo kymmenen vuotta. Rockstar julkaisi GTA 5:n vuonna 2013. Bloombergin raporttien mukaan GTA 6:n kehittäjät arvelevat julkaisuaikaikkunaksi vuodet 2024 ja 2025.

This just seemed to make things worse for those who had waited so long for the next GTA game

Vaikka tiesimme uuden GTA-osan olevan kehityksessä, Rockstar on ollut klassisen stoalainen sen edistymisestä sekä siitä, mitä uudella pelillä on tarjottavana. Ensimmäiset konkreettiset yksityiskohdat tulevasta pelistä tulivat nyt 90 vuodetusta videosta ja kuvakaappauksesta, jotka olivat aikaisesta, vielä kehitysvaiheessa olevasta alfaversiosta.

Huhuja seuraavasta GTA-pelistä on ollut liikkeellä paljon. Toistaiseksi on mainittu esimerkiksi pelattava naispäähenkilö sekä sarjan paluu Vice Cityyn. Nämä vuodot olivat ensimmäiset konkreettiset näytöt sisällöstä, joihin tietyt fanit voivat nyt pureutua täydellä teholla. Mutta valitettavasti vuodot vaikuttavat vain hankaloittavan asiaa niiden fanien kohdalla, jotka ovat jo kymmenen vuotta odottaneet seuraavaa GTA:ta.

Vuotojen myötä taas yksi pilalla

GTA 5

(Image credit: Rockstar Games)

Vuodot voivat pilata hyvän pelin sekä sen ympärillä vellovan kiinnostuksen. Useimmat vuodot joko paljastavat sellaisia tietoja, joita halutaan saada tietoon itse pelatessa, tai ne saavat fanit murehtimaan asioista, joihin heillä ei ole mitään vaikutusmahdollisuutta.

Kun GTA 6:sta vuodettiin tietoja, Twitter täyttyi hämmentyneistä ja vihaisista viesteistä siitä, kuinka kauan odotetun pelin grafiikat olivat surkeat. Twitter-kiistely kävi niin kiihkeäksi, että monet ryhtyivät puolustamaan kehittäjiä. Esimerkiksi pelialan sisäpiirilähteenä tunnettu Tom Henderson kuvasi viestissään, kuinka GTA 6 on vielä niin kaukana sen julkaisuajankohdasta, että grafiikoista ei ole syytä huolehtia tässä vaiheessa.

Loppujen lopuksi nämä vuodot antoivat osalle faneista hieman kuvaa siitä, mitä odottaa pelisarjan seuraavalta tulokkaalta. Suurempi huolenaihe ja vaikutus tuntui olevan ihmisten pettymys ja suuttumus sekä pelko GTA:n tulevaisuudesta.

Kukaan kehittäjä ei halua peliinsä liittyvän tämän kaltaista retoriikkaa. Joten ei väliä mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja vaikka kuinka innoissaan pelin julkaisua odotetaan, tällaisilta vuodoilta kannattaa sulkea silmät ja korvat siihen asti, kunnes GTA 6:n kehittäjät tuntevat olevansa valmiita tarjoamaan enemmän tietoa tulevasta sarjan osasta.

Alkuperäisteksti