Oppo Find X:n näyttö kattaa huimat 93,8 % puhelimen etuosasta
Kohti sataa prosenttia
Vasta viime viikolla ällistyimme Vivo Nexin valtavasta näytöstä, joka kattoi 91,24 % puhelimen etuosasta. Laitteen reunat onnistuttiin kutistamaan esimerkiksi kekseliäällä pop-up-kameralla ja näyttöön upotetulla sormenjälkitunnistimella.
Nexin valtakausi saattaa kuitenkin jäädä lyhyeksi, sillä Oppo aikoo julkaista huomenna Find X:n, jonka näyttö peittää huimat 93,8 % etupuolen pinta-alasta.
Valmistajan Weibossa julkaisemassa mainoskuvasta saa melko hyvän käsityksen puhelimen ulkomuodosta. Kuvan perusteella Find X:n näyttö kaartuisi puhelimen sivuille ja sen alareuna olisi vain aavistuksen yläreunaa paksumpi. Näytön kaareva muotoilu tuo mieleen etenkin Galaxy S9:n ja Galaxy S9 Plussan.
Monta muuttujaa
Tällä hetkellä Find X:stä ei ole vielä mitään muita tietoja kuin näytön osuus puhelimen etupuolesta, mutta huiman prosentin saavuttamiseksi laitteessa on käytetty mitä luultavimmin samankaltaisia ratkaisuja kuin Vivo Nexissä. Odotammekin näkevämme puhelimessa ainakin näyttöön upotetun sormenjälkitunnistimen ja kuulokeosan sekä Snapdragon 845 -suorittimen.
Jää nähtäväksi, onko puhelimen etukamera toteutettu samalla tavalla kuin Vivo Nexissä, vai onko Oppo onnistunut kehittämään jonkin vielä edistyneemmän keinon.
TechRadar raportoi suorana Oppo Find X:n julkistustilaisuudesta Pariisista huomenna 19.6.
- Kilpailijat: Vivo Nex | iPhone X | Huawei P20 Pro
Lähde: PocketNow
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
John joined TechRadar over a decade ago as Staff Writer for Phones, and over the years has built up a vast knowledge of the tech industry. He's interviewed CEOs from some of the world's biggest tech firms, visited their HQs and has appeared on live TV and radio, including Sky News, BBC News, BBC World News, Al Jazeera, LBC and BBC Radio 4. Originally specializing in phones, tablets and wearables, John is now TechRadar's resident automotive expert, reviewing the latest and greatest EVs and PHEVs on the market. John also looks after the day-to-day running of the site.
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time