Huawei P30 Pron hinta ja julkaisupäivä näyttäisivät vuotaneen ennakkoon

Lähde: TechRadar

Olemme vain muutamien päivien päässä Huawei P30:n ja Huawei P30 Pron julkistustilaisuutta 26. maaliskuuta, mutta nähtävästi puhelimet eivät tule vielä tuolloin myyntiin – julkaisupäivä on mahdollisesti vasta 5. huhtikuuta.

Näin väittää ainakin Amazon Italia, joka ilmeisesti julkaisi kotisivuillaan Huawei P30 Pron tuotesivut, joihin oli merkattu myös julkaisupäivä. Sivu on poistettu sittemmin kauppapaikasta, mutta sen ennätti nähdä muun muassa HDBlog ennen poistoa.

Amazonin kaltaisen suuren kauppapaikan kohdalla on todennäköistä, että heillä on jo tarkat julkaisupäivät ennakkoon tiedossa tuotteiden osalta, joten 5. huhtikuuta saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että puhelinten julkaisupäivät saattavat olla maakohtaisia.

Poistettujen tuotesivujen mukaan 128 gigan tallennustilalla varustettu Huawei P30 Pro olisi hinnaltaan 1 028 euroa, mikä vastaa jokseenkin samaa hintaluokkaa, josta olemme kuulleet huhuja aiemminkin.

Lisäksi sivuilla oli näkyvissä osa tuotetiedoista, joihin lukeutui muun muassa 4 200 mAh akku, Kirin 980 -suoritin sekä 8 gigaa RAM-muistia.

Neljän takakameran järjestelmä koostuisi puolestaan 40, 20 ja 8 megapikselin linsseistä sekä neljännen paikan vievästä syvyyden tunnistavasta Time-of-flight-linssistä. Lisäksi se tukisi 10-kertaista hybridizoomia.

Etukameran väitetään olevan puolestaan 32 megapikseliä, joka vastaa aiemmin kuulemaamme.

Viralliset kuvat

Nämä eivät ole kuitenkaan ainoat Huawei P30 Pro -uutiset, sillä yhtiö on julkaissut belgiankielisillä kotisivuillaan myös korkealaatuiset kuvat tulevista P30-sarjalaisista.

Niissä ei nähdä tosin mitään järisyttävää uutta, sillä puhelimien ulkoasuista on vuotanut kuvia jo entuudestaan, mutta niissä nähdään ainakin tulevien mallien värivaihtoehdot.

Kuvien julkaisusivutkaan eivät valitettavasti kerro paljoa, joskin P30-malli näyttäisi tarjoavan 5-kertaisen hybridizoomin. Sivut tosin varmistavat, että jotkin maat saavat ennakkotilatessa Sonos One -kaiuttimet ja langattoman lataustelakan kaupan päälle.

Lähde: Phandroid ja @evleaks

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.