Facebookin kerrotaan kehittävän omaa älykelloaan

Facebook logo
(Kuva: Internet)

Tähän päivään saakka Facebook on keskittynyt enimmäkseen sovellusten ja palveluiden toteuttamiseen, mutta yhtiöllä vaikuttaisi olevan intohimoa siirtyä myös laitevalmistajaksi. Johtolangatviittaavat Facebookin kehittävän älykelloa, joka saattaa olla valmis vuoden 2022 kesälle.

Facebookin älykellossa vaikuttaisi olevan irrotettava näyttö, jonka alta paljastuu kaksi sisäänrakennettua kameraa. Laitteella voi perinteisen älykellotoimintojen lisäksi ottaa kuvia ja kenties soittaa videopuheluita.

Facebook on julkaissut oman videopuhelujärjestelmän, Portal-palvelun, minkä vuoksi kameran sisällyttäminen kelloon ei vaikuttaisi mahdottomalta idealta.

See more

Kameroista puheen ollen, etukameran kerrotaan olevan videopuheluita varten, ja takakameran pitäisi pystyä nauhoittamaan videoita 1080p-resoluutiolla. 

Facebookin kerrotaan myös neuvotelleen muiden yhtiöiden kanssa, että uudelle älykellolle kehitettäisiin ja tuotettaisiin erilaisia lisävarusteita silloin kun kello ei ole käyttäjän ranteessa. Yksi esimerkki on jonkinlainen kiinnike tai teline kiinnitettäväksi reppuun. 

Facebook on yrittänyt aiemminkin tuottaa laitteistoja. Yhtiö on toiminut yhteistyössä HTC:n kanssa, tarkoituksenaan tehdä Facebook-älypuhelin, mutta projekti ei tuottanut hedelmää.

Sittemmin Facebook on jatkanut VR-lasien ja esimerkiksi Portal-videopuheluohjelmiston kehittämistä. Älykellon menestys on vielä arvailujen varassa.

Internet-kansa on ottanut uutisen Facebookin älykellosta ominaiseen tyyliin – pessimistisesti. Yksi käyttäjä naljailee retorisesti, että haluaako joku todella antaa Facebookille enemmän tietoja yksityiselämästään. 

Toisaalta monet kommentoijat uskovat, että osa kuluttajista ei yksinkertaisesti välitä yksityisyydestään, kunhan tuote on halpa. Facebook voi hyvinkin löytää tapoja tuottaa erittäin halpoja älykelloja. Siinä olisi järkeä myös siltä kannalta, että Facebook haluaa mahdollisimman monen käyttävän heidän tuottamiaan palveluita. 

Michael Kilschow Hansen
Redaktør / Nyhedsjournalist

Michael har arbejdet journalistisk næsten hele sit arbejdsliv - og har i årenes løb beskæftiget sig med online nyhedsmedier, radio, tv, ugeblade, magasiner, musik- og filmjournalistik. Michael har været en del af TechRadar Danmark-teamet siden januar 2021. 

Han eeelsker sin iPhone, sin iPad og sin iMac - men på et ikke-religiøst niveau, og er voldsomt nysgerrig på, hvad andre tech-brands kan tilbyde.

Arbejde og hobby mødes i en smuk fusion, når der skal skrives om streamingtjenester og deres indhold, nye premierer på serier, film og spændende dokumentarprogrammer.