Applen 16-tuumainen MacBook Pro saattaa korvata 15-tuumaisen mallin jo loppuvuodesta 2019

15-tuumainen MacBook Pro (2019)
(Kuva: Future)

Apple saattaa pian heittää 15-tuumaisen MacBook Pronsa romukoppaan ja korvata sen 16-tuumaisilla mallilla. Strateginen liike jatkaisi Applen kannettavamalliston voimakasta uudistamista, joka aloitettiin 12-tuumaisesta MacBookista luopumisella.

Huhu saapuu yritysanalyyseja tekevältä IHS Markitilta, jonka tutkimus- ja analyysiapujohtaja Jeff Lin kertoi jo aiemmin, että Apple julkaisisi uuden 16-tuumaisen MacBook Pron syyskuussa 2019. Toinen tunnettu analyytikko povasi kuitenkin julkaisun venyvän vuodelle 2020 tai jopa 2021.

Linin mukaan 16-tuumaisten MacBook Pro -mallien tutotanto aloitettaisiin syyskuussa, ja Apple todennäköisesti korvaisi nykyisen 15,4-tuumaisen MacBook Pronsa suuremmalla versiolla.

Hän kertoi Forbesille myös, että alihankkijat ja näyttöpaneelitoimittajat olisivat vahvistaneet 15-tuumaisen MacBook Pron tuotannon loppuvan marraskuussa 2019. Hän lisäsi vielä "olevansa melko varma, että 15,4-tuumaisen MacBookin elinkaari on tullut päätökseensä".

Suhtaudumme huhuun toki tuttuun tapaan varauksella, mutta Linin alkuperäinen paljastus 16-tuumaisesta MacBook Prosta on saanut vastakaikua myös toiselta lähteeltä.

Jälleen Coffee Lake -pohjainen prosessori

Lin kertoo, että 16-tuumainen MacBook Pro käyttäisi edelleenkin samoja Intel Coffee Lake-H Refresh -prosessoreita kuin nykyinen 15-tuumainen MacBook Pro.

Vaikka 16-tuumainen MacBook Pro kuulostaakin suuremmalta kuin nykyinen 15-tuumainen malli, sen ulkomitat säilyisivät ilmeisesti samoina entistä ohuempien näytön reunojen ansiosta. Kannettava mahtuisi siis reppuusi tai laukkuusi aivan yhtä hyvin kuin ennenkin. 

Vastikään uuden 15-tuumaisen MacBook Pron ostaneet eivät ehkä ilahdu uutisesta, mutta voimme todeta heitä lohduttaaksemme, että uusi 16-tuumainen tulee todennäköisesti maksamaan vielä reilusti nykymallia enemmän.

16-tuumaisen MacBook Pron ympärillä on liikkunut paljon huhuja, mutta viimeisimpien tietojen mukaan se saisi 3 072 x 1 920 -resoluutiolla (226 ppi) varustetun LCD-näytön aiemmin huhutun OLED-näytön sijaan.

Jos nopealta tuntuva aikataulu pitää paikkansa, tulemme todennäköisesti kuulemaan pian lisää huhuja uudesta MacBook Prosta.

Darren is a freelancer writing news and features for TechRadar (and occasionally T3) across a broad range of computing topics including CPUs, GPUs, various other hardware, VPNs, antivirus and more. He has written about tech for the best part of three decades, and writes books in his spare time (his debut novel - 'I Know What You Did Last Supper' - was published by Hachette UK in 2013).