Apple Watch 4 saattoi juuri saada vahvistuksensa, merkit viittaavat julkaisupäivän lähenemiseen

Odotamme, että Apple julkaisee tänä vuonna uuden Apple Watch 4:n. Vahvimmat arvaukset osuvat odotetusti syyskuisten iPhone-julkistusten yhteyteen, koska myös aiemmat mallit on julkaistu juuri syyskuussa. Olemme saaneet nyt myös entistä vahvempia todisteita ajankohdasta, sillä Apple on nimittäin juuri listannut kuusi uutta Apple Watchia Euraasian talouskomission (EEC) listalle.

Malleja ei ole mainittu nimeltä, mutta laitteet löytyvät listalta Applen "henkilökohtaisina puettavan elektroniikan laitteina". Ne pyörittäisivät ilmeisesti watchOS 5 -käyttöjärjestelmää.

Nashville Chatterin löytämässä listauksessa olivat tuotenumerot A1975, A1976, A1977, A1978, A2007 ja A2008.

Nämä mallinumerot eivät vastaa mitään nykyisten Apple Watchien numeroita. Lähde: EEC / Nashville Chatter

Nämä mallinumerot eivät vastaa mitään nykyisten Apple Watchien numeroita. Lähde: EEC / Nashville Chatter

Kuusi mallia ei ole niin paljon, miltä kuulostaa

Listauksesta ei löydy mitään muita tietoja kelloista, mutta EEC:n listalle päätyminen viittaa jo itsessään siihen, että mallit tulevat myyntiin pian. Niiden julkaisu syyskuussa iPhone 11:n rinnalla vaikuttaa siis todennäköiseltä. 

Kuusi eri mallia saattaa kuulostaa paljolta, mutta se ei oikeastaan ole mikään yllättävä luku. Eri malleiksi lasketaan nimittäin eri koot, LTE- ja Wi-FI-versiot ja mahdollisesti eri materiaaleista tehdyt kellot. Tuoteperhe siis tuskin ainakaan laajentuisi nykyisestä.

Asia selviää meille luultavasti jo alle kuukauden päästä, jos ennusteemme iPhone 11:n julkaisupäivästä pitää paikkansa.

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.