Google Maps osaa nyt suositella kohteita käyttöhistorian perusteella

Google on alkanut julkaista I/O-kehittäjäkonferenssissa julkaistuja uutuusominaisuuksia Google Mapsille. Nyt julkaistut uudistukset liittyvät henkilökohtaisiin suosituksiin.

Sovelluksen kotinäkymään on ilmestynyt kaksi uutta välilehteä: Tutki (Explore) ja Sinulle (For You), jotka osaavat suositella sinulle esimerkiksi ravintoloita, tapahtumapaikkoja sekä maamerkkejä sijaintisi ja aiemman käyttöhistoriasi perusteella.

Tutki-välilehti huomioi nykyisen sijaintisi sekä kellonajan etsiäkseen henkilökohtaisia suosituksia. Se voisi esimerkiksi ehdottaa lähistöllä sijaitsevaa lounaspaikkaa tai vaikkapa apteekkia. Sinulle-välilehti puolestaan hyödyntää aiempaa käyttöhistoriaasi etsiäkseen uusia kiinnostavia paikkoja. Et siis jää enää paitsi uuden trendikkään ravintolan avajaisista tai kiinnostavasta pop-up-näyttelystä.

Mitä haluaisit syödä?

Tutki-välilehdeltä löytyy myös valmiiksi koottuja listoja suosituista kategorioista, kuten kahviloista tai nähtävyyksistä. Google osaa hyödyntää listoillaan keräämäänsä laajaa käyttäjädataa, joten löydät helposti vaikkapa "terveellistä take-away-ruokaa", "edullisen lounaan" tai "paikallisten suosiman ravintolan".

Oletko aina halunnut kokeilla kaupungin 10 parasta hampurilaispaikkaa? Nyt sekin on mahdollista. Google Maps nimittäin merkkaa, missä ravintoloissa olet jo käynyt ja montako paikkaa sinulla on vielä jäljellä.

Jos sallit sijaintihistoriasi käytön, ohjelma osaa jopa kertoa, kuinka hyvin uusi paikka sopisi sinulle. Google Maps arvioi kohteen mielekkyyttä aiemman käyttöhistoriasi perusteella ja antaa sinulle prosenttimääräisen (0-100 %) suosituksen.

Google Mapsin viimeisintä päivitystä on alettu julkaista Google Play -kaupoissa ja App Storeissa ympäri maailmaa, mutta Sinulle (For You) -välilehti on toistaiseksi saatavilla vasta Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Australiassa ja Japanissa.

Harry Domanski
Harry is an Australian Journalist for TechRadar with an ear to the ground for future tech, and the other in front of a vintage amplifier. He likes stories told in charming ways, and content consumed through massive screens. He also likes to get his hands dirty with the ethics of the tech.