Apex Legends on saapumassa EA:n mukaan mobiililaitteille

Apex Legends
Lähde: EA

PUBG:n ja Fortniten kaltaisten suosittujen battle royale -pelien vanavedessä aika oli oikea EA:n omalle tuotokselle, Apex Legendsille, joka on noussut viime kuukausina merkittävään asemaan genressä.

Peli onnistui vetämään yli 25 miljoonaa pelaajaa ensimmäisen viikon aikana ja 50 miljoonaa ensimmäisenä kuukautena. Nyt yhtiö onkin aikeissa laajentaa pelin suosiota kahdelle uudelle markkina-alueelle: mobiililaitteille ja Aasian markkinoille.

EA:n sijoittajilleen pitämässä tuloskatsauksessa julkaisija julkisti aikeistaan tuoda Respawn Entertainmentin kehittämän pelin mobiilialustoille sekä Etelä-Koreaan ja Kiinaan.

"Olemme edenneet neuvotteluissa jo pitkälle Kiinan kanssa sekä mobiiliversion suhteen", yhtiön operatiivinen johtaja Blake Jorgensen kertoi sijoittajille ja paljasti myöhemmin myös Etelä-Korean kuuluvan laajennussuunnitelmiin.

Vaikka yksittäisiä alustoja ei vielä paljastettu, voimme odottaa näkevämme pelin sekä Android- että iOS-laitteilla. Aasian osalta peli julkaistaan puolestaan EA:n tietokonekauppapaikka Originin kautta.

Sijoituspuhelussa mainittiin samassa yhteydessä, että 30 % Apex Legendsin nykyisistä pelaajista pelaavat ensimmäistä kertaa EA:n pelejä. Ottaen huomioon, kuinka suosittuja yhtiön pelit kuten FIFA, Battlefield, The Sims ja Mass Effect ovat, saavutus on varsin kunnioitettava.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.