Pokémon Go on saamassa fanien vuosia toivoman uudistuksen
Megaisat evoluutiot muuttuvat pelaajaystävällisemmiksi
Pokémon Go -mobiilipelin Mega Evolution -ominaisuus on saamassa mittavan uudistuksen. Muutoksen on määrä suoraviivaistaa hetkellistä muodonmuutosta aiempaan nähden.
PokeMinersin havaitseman tietovuoden perusteella Mega Evolution -muodonmuutokset muuttuvat seuraavan päivityksen yhteydessä kokemuspohjaisiksi. Haasteita suorittamalla voi kehittää väliaikaisen evoluution tehnyttä otustaan. Tämän avulla avautuu ylimääräisiä ominaisuuksia, kuten lisäkokemuspisteitä sekä hyökkäysten lyhentyneitä latausaikoja.
Paljastus esittelee myös uuden Free Mega Evolution -ikonin, jonka perusteella taskuhirviön muodonmuutoksen voi vastaisuudessa ainakin toisinaan toteuttaa myös ilman maksua.
Tarpeellisia muutoksia
Vaikka Pokémon Go on säilyttänyt suosionsa vuosien ajan, vuonna 2020 lisätty Mega Evolution -ominaisuus on jakanut mielipiteitä. Tällä hetkellä taskuhirviön väliaikainen muodonmuutos kustantaa Mega Energy -resurssia. Kun energiaa on riittävästi, voi haluamansa otuksen muuttaa hetkellisesti kehittyneempään Mega-muotoon. Mega Energyä puolestaan tarttuu matkaan raiditaisteluista.
Kyseiset raidit vaativat kanssapelaajia, minkä lisäksi Mega Energy -saalis jää niissä hyvin vaatimattomaksi. Käytännössä yhdenkin otuksen muuttaminen vaatii useamman pelikerran. Tilannetta helpottaa hiukan mahdollisuus saada energiaa jo aiemmin megaevoluution läpikäyneiden hirviöiden kanssa kulkemisella.
Kaiken kukkuraksi Mega-muodonmuutos kestää vain kahdeksan tunnin ajan. Tämän vuoksi monet pelaajat eivät koe palkintoa vaivan arvoiseksi.
Tietovuoto vihjaa horisontissa siintävän ilmaisia Mega Evolution -muodonmuutoksia, joten ominaisuuden käyttäminen vaikuttaisi olevan tulevaisuudessa helpompaa. Jos kokemustasot todella tekevät Mega-muodoista yleisempiä ja palkitsevampia, saattaa se vaikuttaa pelikokemukseen merkittävästi.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
On kuitenkin syytä korostaa, ettei Pokémon Go -kehittäjä Niantic ole kommentoinut saati vahvistanut asiaa. Mikäli muutoksia on luvassa, saattavat ne vielä muuttua ennen lopullista päivitystä. Mitä ilmeisimmin jotain muutoksia parjattuun systeemiin on kuitenkin luvassa.
Kehittäjästudio avannee suunnitelmiaan lähiviikkojen aikana, joten jäämme odottamaan lisätietoja.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Callum BainsGaming News Writer