PlayStation
Uusin noin PlayStation

Teksti Sauli Partanen, Michael Beckwith Julkaistu
Uusi patenttihakemus antaa ymmärtää, että Sonyllä ja PS5:llä on suunnitteilla tuoda taaksepäin yhteensopivuus vanhoihin PS-peleihin.

Teksti Sauli Partanen, Michael Beckwith Julkaistu
Discordin saapuminen PlayStationille voi olla pian totta, mikäli tuore vuoto pitää paikkaansa.

Teksti Sauli Partanen, Emma Boyle Julkaistu
God of War: Ragnarokin julkaisupäivämäärä esiintyy PlayStationin tietokannassa, mutta tiedon täsmällisyydestä ei ole varmuutta.

Teksti Joonas Pikkarainen Julkaistu
Olemme koonneet kaiken, jonka sinun tarvitsee tietää Horizon Zero Dawnin odotetusta jatko-osasta Horizon Forbidden West.

Teksti Sauli Partanen, Michael Beckwith Julkaistu
PS5- ja PS4-omistajat pääsevät tänä viikonloppuna pelaamaan verkkomoninpelejä ilman PS Plus -tilausta.

Teksti Markus Mesiä, Sauli Partanen, Joonas Pikkarainen Julkaistu
PS5 Gigantti on saanut varastoonsa erän levykelkalla varustettuja PS5-pelikonsoleita.

Teksti Pekka Mäntylä, Joonas Pikkarainen, Matt Hanson Julkaistu
Sonyn DualShock 4 on erinomainen ohjain PC:lle. Näytämme, kuinka sen saa yhdistettyä USB:n ja Bluetoothin kautta.

Teksti Sauli Partanen, Adam Vjestica Julkaistu
Sony PlayStation 5 on saanut päivityksen, joka helpottaa alennusmyyntien seuraamista.
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.

