Kahden minuutin pika-arvio
Päivitys: Fitbit toi kesäkuussa 2021 uuden järjestelmäpäivityksen Fitbit Versa 3:lle ja Fitbit Senselle. Se lisää muun muassa tuen Google Assistant -virtuaaliavustajalle sekä uusia animaatioita. Lisäksi Fitbit Premium -tilaajat saivat seurannan kuorsaamiselle sekä tuen rauhoittavalle ambient-äänelle.
Fitbit Versa 3 paikkaa viimein suurimman puutteen urheilukellomallistossa. Kolmannen sukupolven laite sisältää sisäänrakennetun GPS-paikannuksen, joka seuraa reaaliaikaisesti vauhtia ja etäisyyttä. Nämä tuovat runsaasti lisäiloa kävely-, juoksu- ja pyörälenkeille. Et siis tarvitse enää puhelinta mukaan pitääksesi kirjaa reiteistäsi.
Kolmas Versa on selkeä parannus verrattuna edeltävään Versa 2:een, mutta mukana on tästä huolimatta muutamia ärsyttäviä piirteitä. Nämä pienet ongelmat estävät mallia nousemasta aivan markkinoiden kärkilaitteeksi.
Tätä ei kannata kuitenkaan ymmärtää väärin. Versa 3 on erinomainen haastaja parhaille aktiivisuusrannekkeille, kun huomioi sen suhteellisen edullisen hintalapun sekä kattavan ominaisuuslistan. Mukana on niin happisaturaatiomittaus kuin nukkumisen aikaisen veren happipitoisuuden mittauskin. Valtaosa edistyneimmistä ominaisuuksista on valitettavasti lukittu maksullisen Fitbit Premium -tilauksen taakse. Lisäksi kellon sivussa oleva uudistunut painike ei ole järin onnistunut.
Fyysinen painike on nimittäin korvattu kosketuksen tunnistavalla sensorilla. Ratkaisu on samanlainen kuin esimerkiksi Fitbit Charge 4:ssä, mutta valitettavasti lopputulos ei osoittaudu yhtä toimivaksi. Emme yli kuukauden testijakson aikana saaneet oikeaa kohtaa iskostumaan selkärankaan.
Muutoin Versa 3 näyttää upealta ja on monien ominaisuuksien osalta verrattavissa Fitbit Senseen. Merkittävin ero Sense-malliin on stressimittauksen sekä edistyneempien syketietojen puuttuminen. Tämän ansiosta Versa 3 on verrokkia edullisempi, vaikka hinta onkin noussut sisäänrakennetun GPS-paikannuksen sekä muiden uudistusten ansiosta 229 euroon.
Versa 3:n treenityökalut ovat huomattavasti monipuolisemmat kuin mitä Versa 2 tarjosi julkaisussaan. Tämän vuoksi myös ruutu näyttää hitusen täyteen ahdetulta. Onneksi ongelma on lähinnä positiivinen ja vain hetken opettelua vaativa.
Muilta osin suorituskyky on Fitbit-laitteille tyypilliseen tapaan erinomainen. Akku jaksaa jopa kuuden päivän ajan, joskin Always-On-näytön aktivointi pudottaa lukeman noin puoleen. GPS-paikannus ei ole aivan niin tarkka kuin voisi toivoa, mutta tämä ei varmastikaan haittaa suurinta osaa käyttäjistä. Sykemittaus vaikuttaisi puolestaan olevan aiempaa tarkempi.
Laite sisältää tuen sekä Alexa- että Google Assistant -virtuaaliavustajille. Näistä ensin mainittu on käytössä oletuksena, kun taas Googlen palvelu saattaa vaatia käyttöjärjestelmän päivityksen ennen aktivoitumista.
Sovellusvalikoima ei kestä vertailua älykelloille. Koska kyseessä on enemmän aktiivisuusranneke kuin älykello, on tämä ihan ymmärrettävää. Lisäksi tärkeimmät applikaatiot ovat onneksi käytettävissä.
Hinta ja saatavuus
Hinta ja saatavuus
- Edullisempi kuin Fitbit Sense
- Kalliimpi kuin Fitbit Versa 2
- Saatavana kolmessa eri värissä
Versa 3 paljastettiin yhdessä Fitbit Sensen ja Fitbit Inspire 2:n kanssa elokuussa 2020. Ennakkomyynti alkoi seuraavana päivänä ja toimitukset käynnistyivät syyskuun lopussa. Malli on saatavana ympäri maailmaa.
Suomessa Fitbit Versa 3 maksaa noin 229 euroa. Hintaa on siis hiukan enemmän kuin edeltävällä Fitbit Versa 2:lla, jonka saa matkaansa noin 209 euron hintaan. Toisaalta taas monipuolisempi Fitbit Sense maksaa Suomessa noin 329 euroa, joten kyseessä on selvästi lippulaivamallia edullisempi vaihtoehto.
Edeltävä Fitbit Versa 2 sai kalliimpia Special Edition -versioita, mutta näitä ei ole enää kolmannen sukupolven kohdalla nähty. Versa 3 on saatavana kolmessa eri värissä: mustarunkoinen malli myydään mustalla rannekkeella, kun taas pehmeäkultainen versio on saatavissa pinkillä sekä sinisellä rannekkeella.
Muotoilu ja näyttö
Muotoilu ja näyttö
- 40mm AMOLED -näyttö
- Helppo kiinnitysmekanismi
- Sivupainike muotoiltu uudelleen
Versa 3 näyttää ensisilmäyksellä samalta kuin edeltäväkin malli. Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa muutamia uudistuksia, jotka ovat tehneet laitteesta hiukan ohuemman. Lisäksi alumiininen runko saa Versa 3:n näyttämään tyylikkäältä ja elegantilta. Väreistä "pehmeäkultainen" malli on mukavan neutraali, kun taas musta on klassisen turvallinen valinta mihin tahansa tilanteeseen.
Rungon värivaihtoehtojen muuttumiset eivät ole merkittävimmät uudistukset. Näyttö on nimittäin kasvanut, sillä Versa 2:n 39mm ja 300 x 300 -resoluutiolla varustettu näyttö on vaihtunut 40mm AMOLED-ruutuun 336 x 336 -tarkkuudella.
Muutoksen huomaa vertaillessa heti. Tuore näyttö on kirkas ja erittäin tarkka, joka näyttää hyvältä pimeänäkin kaikista katselukulmista. Ainoastaan varsin paksut reunukset saavat pienen miinusmerkin.
Valikoiden ja sovellusten käyttäminen on miellyttävän helppoa. Emme havainneet testijakson aikana minkäänlaista hidastelua tai ongelmaa. Laite reagoi pyyhkäisyihin ja muihin komentoihin poikkeuksellisen hyvin.
Merkittävin muutos muotoilussa koskee kellon sivussa olevaa painiketta – tai pikemminkin sen puutetta. Perinteisen napin vaihtuminen kosketukseen reagoivaan painikkeeseen on myös suurin valituksenaihe Versa 3 -mallissa. Kun kohtaa koskee oikein, ilmoittaa kello tapahtumasta pienellä tärinällä. Valitettavasti sen sijainti tuntuu hitusen epäluonnolliselta. Emme yli kuukauden testijakson aikana oppineet käyttämään sitä ongelmitta.
Onneksi kosketuspainiketta ei tarvitse käyttää kaikissa tilanteissa. Kelloon voi asettaa erilaisia pikakomentoja, joiden avulla näyttö avautuu esimerkiksi kosketuksesta tai virtuaaliavustajan kutsuminen onnistuu tuplapainalluksella sekä painamalla ruutua hetken aikaa pohjassa. Nämä ovat näppäriä, mutta niiden käytön soisi pohjautuvan muuhun kuin huonosti toimivaan kosketustunnistimeen.
Rungon oikeaan reunaan on sijoitettu pieni mikrofoni ja kaiutin. Näiden avulla kello mahdollistaa ainakin periaatteessa puheluihin vastaamisen.
Fitbit on uusinut rannekemekanismin, joka on samanlainen kuin Fitbit Sensessä. Muutos osoittautui testissämme selvästi aiempaa paremmaksi. Rannekkeen saa irrotettua vetämällä pientä painiketta, joka avaa lukituksen. Uusi kiinnitin tekee kellosta sulavalinjaisemman ja tekee remmin vaihtamisesta todella vaivatonta. Kellon mukana tuleva sporttisempi ranneke on siis helppo laittaa paikalleen ennen treenin alkua.
Silikoninen ranneke on muuttunut Versa 2:n perusversiosta. "Infinity Band" -nimellä varustettu hihna ei enää sisällä laisinkaan kiinnitintä. Samainen ranneke on mukana myös Fitbit Sensessä.
Myös laturi on uudistunut. Siinä missä Versa 2:n mukana tuli vanhanaikainen USB-laturi, on tällä kertaa käytössä pieni magneetilla toimiva telakka. Se lataa akkua äärimmäisen nopeasti, sillä saimme ladattua 64 prosentissa olleen laitteen täyteen alle 15 minuutissa.
Versa 3 on vedenkestävä aina 50 metriin asti. Laitetta voi siis pitää ranteessa suihkussa tai uidessa ilman huolta huomisesta. Fitbit ei kuitenkaan suosittele kellon käyttämistä saunassa tai porealtaassa.
Älyominaisuudet
Älyominaisuudet
- Tuki Alexa-virtuaaliavustajalle, Google Assistant saapuu myöhemmin
- Rajallisesti sovelluksia
- Mahdollisuus puhelinsoitoille
Älykello-ominaisuuksien osalta Versa 3 on täysin samanlainen kuin edeltäväkin versio. Valitettavasti sovellustuki on edelleen samanlainen kivireki kuin ennenkin, joten Apple Watchin applikaatiovalikoima on täysin ylivertainen. Tästä huolimatta monet keskeisimmät ohjelmat ovat mukana, joten esimerkiksi Philips Hue -älyvalosovellus on käytettävissä myös Versa 3:n avulla. Valitettavasti monet sovellukset ovat kuitenkin maarajoitettuja, joten niiden saatavuus ailahtelee rajusti. Suomalaisittain tärkeintä on kuitenkin Fitbit Pay -maksusovelluksen toimivuus.
Ennen hankintaa on syytä huomata, että valtaosa kellon laadukkaimmista sovelluksista on maksullisia. Sama toki pätee Apple Watchiin sekä kilpaileviin kelloihin, mutta joka tapauksessa pelkkä laitteen ostohinta ei välttämättä ole ainoa käyttöönoton kuluerä.
Fitbit on sisällyttänyt laitteeseen kattavan valikoiman erilaisia kellotauluja. Jostain kummallisesta syystä taulun vaihtuminen kestää jonkin aikaa, mikä saattaa herättää käyttäessä ihmetystä.
Virtuaaliavustajien käyttäjät on huomioitu mukavasti. Versa 3 sisältää Amazon Alexa -tuen oletuksena, mikä mahdollistaa niin nopeat kyselyt kuin esimerkiksi älykodin laitteiden hallinnan. Google Assistant -tuki on puolestaan lisätty kelloon myöhemmällä päivityksellä. Mikäli ominaisuus ei ole heti käytössä, on kellon käyttöjärjestelmä syytä päivittää.
Musiikkitoistopalveluista Deezer ja Spotify ovat tuen piirissä. Mikäli et halua ottaa puhelinta mukaan, joudut valitettavasti tyytymään pelkästään Deezerin offline-tilaan. Spotify ei ole saanut vastaavaa ominaisuutta, mikä on suuri sääli.
Kellossa on sisäänrakennettu mikrofoni ja kaiutin, joten ainakin periaatteessa laitteella voi vastata puheluihin. Emme kuitenkaan päässeet testaamaan tätä kokeilujakson aikana. Ominaisuus on nimittäin mainittu tulossa olevana asiana, joten päivityspaketti ei ollut arvostelujakson aikana tarjolla. Käytännössä yhteys kuitenkin toimii kellon ja puhelimen välisellä Bluetooth-yhteydellä.
Kuten ennenkin, myös tällä kertaa kaikki puhelimen ilmoitukset saa ponnahtamaan myös kelloon. Mikäli haluat rajata osan piippauksista pois, onnistuu tämä Fitbit-sovelluksen avulla. Slack, WhatsApp, sähköpostisovellus ja muut keskeisimmät viestintäpalvelut ovat tuen piirissä.
Android-puhelimien käyttäjät voivat vastata Versa 3:n valmiilla tekstipohjilla viesteihin. Valitettavasti Applen puhelimille ei ole vastaavaa tukea. Tämän vuoksi suosittelemme iPhonen omistajille ennemmin Apple Watch SE -älykelloa, sillä sisäänrakennetun mikrofonin avulla ei jostain syystä voi viestiä kaikille alustoille.
Terveys- ja urheiluominaisuudet
Terveys- ja urheiluominaisuudet
- SpO2-miitaus
- GPS-paikannus
- Useita treeniohjelmia
Kuten edellisetkin Versa-mallit, myös kolmannen sukupolven laite loistaa erityisesti terveys- ja treeniominaisuuksissaan. Vaikka Sensen monipuolisuuteen ei ylletä, tarjoaa laite tavalliselle harrasteurheilijalle kattavat työkalut aina aktiivisuusseurannasta sykemittaukseen.
Mukaan on lisätty hengitysharjoituksia, jotka auttavat rentoutumaan ja keskittymään. Lisäksi Fitbit-sovelluksen avulla voi kuunnella erilaisia meditointiin keskittyviä harjoitteita. Kelloon voi asettaa säännölliset muistutukset liikkumista varten, erilaisia tavoitteita sekä uniseurannan.
Kuten monet muutkin viimevuosien mallit, myös Versa 3 on lisännyt ominaisuuslistalleen happisaturaatiomittauksen. Kello mittaa veren happipitoisuutta nukkuessasi, mikä on hyödyllinen lisä erityisesti uniapneasta tai muista nukkumisvaikeuksista kärsiville.
Päivittäinen aktiivisuusseuranta on jaettu askelmäärään, kiivettyihin porrasaskelmiin, poltettuihin kaloreihin sekä sykealueiden hyödyntämiseen. Mikäli haluat vielä kattavampia tietoja, on Fitbit Premium -tilaus tarpeen. Noin kympin kuussa kustantava palvelu avaa käyttöön erillisen Health Metrics -näkymän, jossa käydään läpi hengitystahtia, veren happisaturaatiota sekä sykevaihteluita.
Toisin kuin Sense-mallissa, tällä kertaa sykepiikeistä ei tule kelloon erillistä ilmoitusta. Voit kuitenkin seurata pidemmällä aikajänteellä lukemia ja mahdollisia muutoksia. Versa 3 ilmoittaa sykealueiden vaihtumisesta tärinällä, mikä on erittäin näppärää. Erityisesti treenatessa kun ei välttämättä pysty vilkuilemaan kelloa tämän tästä.
Tuettuna on monia erilaisia treenimuotoja. Teitpä sitten intervalleja tai pidempää harjoitetta, Versa 3 tarjoaa tarpeisiin vaaditut ominaisuudet. Kello toimii myös vedessä, joten niin altaaseen kuin järveen pulahtavat voivat pitää treenistään sujuvasti kirjaa.
Ulkoliikunnasta on entistä helpompaa pitää kirjaa, sillä Versa 3 sisältää vihdoin sisäänrakennetun GPS-paikannuksen. Se ei ole niin tarkka kuin toivoisi, ja sijaintitiedot saattavat hetkittäin kadota kokonaan. Lisäys on pienistä ongelmista huolimatta valtava parannus Versa 2 -malliin verrattuna.
Kannattaa kuitenkin huomata, että GPS-paikannus käynnistyy ainoastaan silloin, kun treenin aloittaa manuaalisesti. Fitbitin SmartTrack-ominaisuus havaitsee liikunnan aloittamisen ja seuraa vähintään vartin kestäviä pyrähdyksiä, mutta paikannusta se ei sisällä.
Karttoja voi selata Fitbit-sovelluksen avulla käytännössä välittömästi treenin päättymisen jälkeen. Samalla voit vilkuilla harjoitteen vauhtia, syketietoja sekä poltettuja kaloreita.
Akkukesto
Akkukesto
- Joka kuuden päivän akkukesto
- Jatkuvasti päällä olevalla näytöllä kahden päivän akkukesto
- Nopea lataus
Fitbit on perinteisesti päihittänyt Applen ja Samsungin akkukestossa mitattuna. Mikäli kirkkaus on peruslukemissa ja GPS-paikannusta hyödyntää 2-3 kertaa viikon aikana, Versa 3 tarjoaa edeltäjänsä tavoin jopa kuuden päivän akkukeston. Erityisesti paikannus verottaa kuitenkin virtaa rajusti. Testiemme perusteella 30 minuutin GPS-paikannus pudotti akkuvarausta noin 8 prosenttiyksikköä.
Jos haluat pitää näyttöä koko ajan päällä, joutuu laturia hyödyntämään selvästi useammin. Tällöin täyteen ladattu akku kestää noin kahden päivän ajan. Ja jos tähän lisää GPS-paikannuksen, lataukselle on tarvetta päivittäin.
Onneksi lataus on erittäin nopeaa. Jo vartin lataus uudelle USB-laturilla antoi 36 prosentin verran lisää puhtia.
Yhteenveto
Yhteenveto
Osta, jos...
Älä osta, jos...
Arvosteltu lokakuussa 2020.