Siri saattaa tulevaisuudessa tietää, kenen kanssa se puhuu

HomePodin kaltaisten älykaiutinten haasteena on ollut se, että niitä käyttää yleensä useampi eri ihminen. Tähän mennessä ääniassistenteille ei olla vielä pystytty tekemään useita eri käyttäjäprofiileja, mutta asia saattaa pian muuttua.

Apple on nimittäin hakenut patenttia Yhdysvaltain patentti- ja rekisterihallinnolta USPTO:lta. Sen kuvauksesta ilmenee, että kyseessä on järjestelmä "käyttäjien profiloimiseen äänitunnistuksessa".

Patentin kuvauksen mukaan Siriin pystyttäisiin tallentamaan monia eri käyttäjäprofiilia ja ääniassistentti osaisi tunnistaa sille puhuvan henkilön käyttäjän äänen perusteella. Patentissa käyttäjän jättämää "äänijälkeä" kutsutaan nimellä "voice print".

Profiloinnin hyötynä olisivat muun muassa entistä henkilökohtaisemmat neuvot. Ääniassistentti osaisi esimerkiksi kertoa vain kyseisen käyttäjän päivän menot tai salata vaikkapa ihastuksilta saadut viestit toisilta sisaruksilta.

Tässä saattaa olla Sirin tuleva prosessikaavio. (Lähde: USPTO)

Tässä saattaa olla Sirin tuleva prosessikaavio. (Lähde: USPTO)

Siri haluaa oppia tuntemaan sinut paremmin

Järjestelmä sallisi ilmeisesti Sirin myös kerätä eräänlaista tietokantaa jokaisesta käyttäjästä. Sinne tallentuisi muun muassa, mitä sanavalintoja tai sovelluksia kyseinen henkilö yleensä käyttää. Tämä mahdollistaisi aiempaa kattavammat ja osuvammat vastaukset eri käyttäjille.

Tämä hakemus näyttäisi olevan jatkoa Applen aiemmalle patentille, joka hyväksyttiin huhtikuussa 2017. Kyseisen patentin kuvauksen mukaan Apple aikoi työstää uutta turvallisuusominaisuutta, joka tunnistaisi käyttäjän äänen akustiset ominaisuudet ennen vastaamista.

Tällaiset ominaisuudet vaikuttavat luontevalta jatkeelta Sirin kehittämiseen. Etenkin, koska Apple pyrkii kasvattamaan osuuttaan älykkään asumisen markkinoilla. Täytyy tietysti muistaa, että kyseessä on vasta patentti, joten idea ei välttämättä koskaan päädy toteutukseen asti. Pidämme kuitenkin todennäköisenä, että Apple päättäisi kehittää toiminnon loppuun saakka.

Lähde: PocketNow

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.