Intelin mystinen kahdeksanytiminen Coffee Lake-S -suoritin ylitti jälleen uutiskynnyksen. Tällä kertaa meillä on myös aiempaa enemmän yksityiskohtia uudesta prosessorista.
Huhuttu uutuussuoritin löytyi muiden prosessorien seasta Sisoftwaren tietokannasta. Coffee Lake-S:ssä näyttäisi olevan kahdeksan ydintä ja 16 säiettä, joten sen tarkoituksena on varmasti kuroa toisen sukupolven Ryzen-suorittimien etumatka ydinten lukumäärässä. Tietojen mukaan prosessorin kellotaajuus olisi 2,6 GHz, mutta meillä ei ole vielä tietoja suorittimen ylikellottamisesta.
Yksi kiinnostava yksityiskohta Sisoftwaren tiedoissa oli myös se, että prosessoria käytettiin Intel Kaby Lake -alustalla, joten Coffee Lake-S saattaisi yllättäen toimia myös aiemman sukupolven 200-sarjan emolevyjen kanssa.
Kun Intel siirtyi Kaby Lakesta Coffee Lakeen, se väitti, että kaikki prosessorit vaatisivat uuden emolevyn. Modaajat ovat saaneet kuitenkin Coffee Lake -prosessorit toimimaan myös vanhempien emolevyjen kanssa. Olemme melko epäluuloisia, että Intel toisi tuen myös vanhemmille emolevyilleen, mutta toisaalta se houkuttelisi varmasti monia Kaby Lake -käyttäjiä päivittämään prosessorinsa.
- Entäpä Intelin Cannon Lake?
Lähde Wccftech