Juokse itsesi kesäkuntoon tehokkaasti ja turvallisesti keinoälyn luomalla ohjelmalla
Lenkki kerrallaan kohti tavoitetta
Hinta: Alkaen 159 €
Julkaisupäivä: 27.5.2024
Akkukesto: Jopa 10 päivää
Yhteensopivuus: iOS ja Android
Kesä on viimein täällä! Valitettavasti Suomen pitkä talvi on tehnyt monelle tehtävänsä, kun kiireisen arjen ja hyytävän viiman keskellä treenaaminen sekä itsestään huolehtiminen jää liian vähälle huomiolle. Kun kotisohvalla oleva lämpöpeite houkuttelee enemmän kuin jäinen lenkkipolku tai kuntosalille lähteminen, alkaa keväinen harjoittelukausi monesti lähes tyhjästä. Edelliskesänä hankittu vauhtikestävyys tai penkkitulokset ovat yhä muistissa, mutta niiden saavuttaminen on kaikkea paitsi helppoa.
Kevät ja kesä yllättää rantakuntoa tavoittelevat suomalaiset vuosi toisensa jälkeen. Monet palaavat kevään ensimmäisten lämpimien päivien aikana jälleen lenkkipolulle. Innostus voi olla kuitenkin vaaraksi, sillä huipputuloksia ei saavuteta hetkessä. Alkuun on syytä ottaa rauhallisesti niin treenimäärien kuin vauhdinkin osalta.
Personal trainerit ovat perinteinen tapa harjoittelun aloittamiseksi. Onneksi nykyisin neuvoja ja vinkkejä saa myös helpommin, sillä erilaiset keinoälyn luomat harjoitusohjelmat ovat erinomainen tapa lähteä liikkeelle. Ja mikä parasta, ne ovat saatavissa kaikille Huawei Watch -älykelloille täysin ilmaiseksi.
Huawei Watch Fit 3 | Elisalla 159 euroa
Tilaa tänään: 27.5.2024 alkaen uusi Huawei Watch Fit 3 on ostettavissa suomalaisilta jälleenmyyjiltä. Voit tilata sen kotiin muun muassa Elisalta.
Askel kerrallaan kohti tavoitetta
Erityisesti Huawei on panostanut älykellojensa terveys- ja treeniominaisuuksiin. Uudessa Huawei Watch Fit 3 -älykellossa on kaikki valmistajan keskeisimmät juoksuominaisuudet, jotka auttavat järkevästi liikkeelle lähtötasosta tai tavoitteesta riippumatta. Kellon ohut ja kevyt muotoilu takaavat laitteen tuntuvan ranteessa miellyttävältä sekä huomaamattomalta kaikkien treenien aikana.
Treeniohjelman luominen on helppoa. Käyttipä älykellon, personal trainerin tai jonkun muun luomaa suunnitelmaa, kaiken keskiössä on tavoite. Onko tähtäimenä vasta aloitella juoksuharrastusta ja pyrkiä esimerkiksi 5 tai 10 kilometrin lenkkiin? Vai oletko jo juossut lenkkitossuja puhki esimerkiksi puolimaratonia varten treenatessa? Huawei Health -tukisovelluksen avulla voit määrittää itsellesi matka- ja aikatavoitteen sekä halutut urheilupäivät. Eihän treenaamisen tule tarkoittaa sitä, etteikö kesäisistä viikonlopuista saisi myös nauttia!
Huawei Healthin luoma juoksusovellus on helposti seurattava ja ymmärrettävä kokonaisuus, joka seuraa kehittymistä viikko viikolta. Ensimmäisillä lenkeillä rakennetaan rauhallista pohjakuntoa kaukana maksimisykkeestä. Esimerkiksi puolimaratonia varten harjoittelevan ensimmäiset viikot kuluvat muutamalla 30-40 minuutin lenkillä, jotka keskittyvät joko pelkkään hölkkäämiseen tai kävelyn ja juoksemisen vuorotteluun.
Edistys motivoi jatkamaan
Treeniohjelma kehittyy tulosten mukaan. Käyttäjä saa viikkoraportin, jossa kerrotaan tulostavoitteen edistyminen sekä suoritetut lenkit. Aina ei välttämättä ehätä arkikiireiltä jokaiselle treenikerralle, mutta tämä ei tarkoita koskaan koko suunnitelman epäonnistumista. Kello myös suitsii innostusta lenkkien aikana, sillä esimerkiksi sykkeen nouseminen suositusrajan yläpuolelle ilmoitetaan joko laitteesta itsestään tai käytössä olevien kuulokkeiden kautta. Näin tiedät jokaisella suoralla sekä mäessä sen, onko vauhtia himmattava vai kenties jopa kiristettävä. Nopeasti reagoiva sykemittari antaa reaaliaikaista tietoa elimistösi toiminnasta. Halutessaan ilmoitukset saa tietenkin pois päältä jos haluaa ennemmin juosta rauhassa.
Huawei Health tukee valmistajan kaikkia älykelloja. Olipa ranteessasi Huawei Watch Fit 3, Huawei Watch 4 Pro tai jokin muu malli, kerätyt tiedot siirtyvät puhelimessa olevaan tukisovellukseen. Ohjelman avulla voi tarkastella tietoa jokaisesta lenkistä. Samalla tämä mahdollistaa käyttäjälle laitteen vaihtamisen, sillä vanhat tiedot eivät katoa mihinkään. Kun huomaa viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa matkojen pidentyneen, vauhdin nopeutuneen ja kaikesta huolimatta sykkeen laskeneen, tietää tuloksen näkyvän kropassa kauttaaltaan. Kukapa ei nauttisi kunnon parantumisen ohella myös karisevista kiloista?
Lepo luo pohjan tuloksille ja terveydelle
Kun harjoitussuunnitelma on luotu hyvin, huomio ei kiinnity ainoastaan treenaamiseen. Kova harjoittelu voi aiheuttaa nopeasti ongelmia mikäli lepo ja palautuminen jäävät taka-alalle.
Huawein juoksuohjelmat huomioivat sekä käyttäjän asettamat treenipäivätoiveet että tarvittavan levon määrän. Puolimaratonia varten harjoittelevan 9 viikon ohjelmassa on vaihtelevia harjoitteita sekä runsaasti lepopäiviä. Näin pidät huolen palautumisesta sekä rasitusvammojen ehkäisystä. Tässä tapauksessa vähemmän voi monesti olla enemmän!
Vaikka juoksuohjelmat ovat älykellossa kiinnostavat, tarjoavat modernit laitteet runsaasti mahdollisuuksia myös unen, stressin sekä muiden tarpeiden seurantaan. Pelkkä hikoilu ei vie pitkälle, jos yrittää luistaa nukkumisesta, terveellisestä syömisestä tai ylipäätään omasta terveydestä. Huawei Watch Fit 3:n kattavat anturit mahdollistavat reaaliaikaisen tai vapaasti tehtävän seurannan. Kellon kanssa nukkuminen tarjoaa palautteen unenlaadusta, eri univaiheista sekä yön palauttavuudesta. Vaikka kyseessä ei ole virallinen lääkinnällinen laite, sen tulokset voivat antaa riittävän kannustimen lääkärin puheilla käymiseen. Tämä voi olla monille merkittävä parannus elämänlaatuun, jos kello havaitsee esimerkiksi huomaamattomana olleita uniapnean oireita.
Aloita tai lahjoita terveellisempi arki
Kun treenaaminen ja palautuminen ovat hyvässä tasapainossa, tulokset puhuvat nopeasti puolestaan. Huawein älykellojen sekä Huawei Health -tukisovelluksen tarjoamat harjoitusohjelmat auttavat kaikentasoisia kuntoilijoita liikkeelle. Osalle se antaa tukea ja neuvoja ensimmäisten kilometrien ottamiseen. Tämän ansiosta opit harjoittelemaan ohjatusti ja tuloksellisesti ilman pelkoa loukkaantumisesta.
Kokeneemmat juoksijat tottuvat monesti kipittämään samoja tuttuja maisemia, jolloin mieli lepää mutta tuloskunto ei välttämättä edisty toivotulla tavalla. Tällöin harjoitusohjelman erilaiset lenkit voivat tehdä ratkaisevan eron. Rauhallisempia kertoja seuraavat HIIT-juoksut, intervalliharjoitteet sekä ihan kuntotasoa mittaavat testikerrat. Näiden avulla näet konkreettisesti kuntosi ja tuloksesi kehittymisen.
Olipa pohjataso ja tavoite mikä tahansa, näkyvät tulokset motivoivat eteenpäin. Eikä vauhtiin päässyt välttämättä malta syksyllä lopettaa lainkaan, jottei vaivalla parannettu kunto vain rapistuisi. Huawein älykellot tarjoavat kuitenkin myös seurantatyökalut yli sadalle lajille, joten esimerkiksi pallopelien tai hallijuoksijoidenkin treenit näkyvät Huawei Health -sovelluksessa osana treenihistoriaa.
Huawein juoksuohjelmat ovat käytössä ilmaiseksi kaikille älykellojen ostajille. Tämän ansiosta Huawei Watch Fit 3 on paitsi hyvä hankinta itselle mutta myös erinomainen lahjavinkki. Kun kello tarjoaa iloa sekä arkeen että harjoitteluun, soveltuu se kaikenikäisten ranteisiin.
Nähdään lenkkipoluilla!
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.