Uusi sertifikaatti vahvistaa, että Apple julkaisee AirPods 2:t – paljastaa myös kuulokkeiden ominaisuuksia

Apple AirPods 2

Applen AirPods 2:ista on ollut vaikea löytää kunnollisia tietoja. Olemme kuulleet jonkin verran huhuja esimerkiksi kuulokkeiden vedenkestävyydestä ja vastamelutoiminnosta, mutta kyseiset tiedot ovat kuitenkin saapuneet vahvistamattomista lähteistä.

Asiaan tuli onneksi muutos tänään, kun meille selvisi, että AirPods 2:t olivat saaneet SIG:in Bluetooth-sertifikaatin. Kaikkien markkinoille tulevien Bluetooth-laitteiden täytyy läpäistä kyseinen testi ennen myyntilupaa.

SIG:n sivuilta löytyneen listauksen huomasi ensimmäisenä intilainen MySmartPrice. Sertifikaatin ansiosta tiedämme nyt varmasti, että Apple aikoo julkaista toisen sukupolven AirPodsit. Saimme sen myötä myös kiinnostavia lisätietoja langattomista kuulokeista.

AirPods 2:t tukevat muun muassa uusinta Bluetooth 5 -teknologiaa. Parempi Bluetooth-yhteys mahdollistaa huiman 50 metrin kantaman, kaksi kertaa nopeamman datansiiron ja pidemmän akunkeston.

Uudet kuulokkeet ovat merkattu SIG:in dokumentissa tunnuksilla A2031 ja A2032 (oletettavasti viitaten erikseen oikeaan ja vasempaan kuulokkeeseen). Nimistä ei siis pysty päätellä mitään kuulokkeiden ominaisuuksista.

Welness-anturit kuulokkeiden sisällä

Lisätiedot eivät onneksi jää tähän, sillä Patently Apple huomasi Applen päivittäneen tavaramerkkiasiakirjojaan niin Hong Kongissa kuin Euroopassakin. Sivusto kiinnittää huomiota erityisesti uuteen Class 10 -merkintään.

Class 10 -merkintä tarkoittaa käytännössä sitä, että laite on luokiteltu hyvinvointituotteeksi. Kategoriaan kuuluu yleensä kaikki terveyteen, fitnekseen, treenaamiseen ja hyvinvointiin liittyvät laitteet. Niissä on tyypillisesti antureita biometrisen datan, sykkeen, kehon liikkeen ja kulutettujen kaloreiden seuraamiseen.

Tieto näyttäisi siis vahvistavan aiemmat ennusteemme siitä, että toisen sukupolven AirPodsit keskittyisivät entistä enemmän käyttäjänsä hyvinvointiin.

Hakemuksesta ei käy ilmi muita tietoja kuin kuulokkeiden uusi tuoteluokitus, mutta jo kyseinen tieto paljastaa meille enemmän kuin kaikki aiemmat AirPods-huhut.

Lähde: Patently Apple

Nick Pino

Nick Pino is Managing Editor, TV and AV for TechRadar's sister site, Tom's Guide. Previously, he was the Senior Editor of Home Entertainment at TechRadar, covering TVs, headphones, speakers, video games, VR and streaming devices. He's also written for GamesRadar+, Official Xbox Magazine, PC Gamer and other outlets over the last decade, and he has a degree in computer science he's not using if anyone wants it.