Sony WH-1000XM5 saamassa paremman akkukeston sekä vastamelutoiminnon
Vuoto esittelee Sony WH-1000XM5 -kuulokkeita
Olemme saattaneet viimein saada ensimmäisen vilauksen odotetuista Sony WH-1000XM5 -kuulokkeista. Jos ja todennäköisesti kun vuoto pitää paikkansa, on kyseessä seuraaja tämän hetken parhaille kuulokkeille.
Vuodon takana on TechnikNews, joka julkaisi renderöintikuvat tulevista vastamelukuulokkeista. Mallin kerrotaan ilmestyvän tänä vuonna ja täten korvaavan ylistetyt Sony WH-1000XM4 -kuulokkeet.
Vuoto ei paljasta tarkkaa julkaisupäivää tai hintaa, mutta uskomme mallin ilmestyvän elokuussa edeltäjän tavoin 379 euron hintaan. Ajankohta sekä hintalappu olisivat linjassa edeltävien mallien kanssa.
Sony ei ole vahvistanut uusien kuulokkeiden saapumista. Kuvavuoto vaikuttaa kuitenkin hyvin uskottavalta sekä ajankohtaan sopivalta. Olemme yrittäneet tavoitella Sonya aiheen tiimoilta, mutta emme ole vielä saaneet vastausta.
Jos TechnikNewsin kuvat ovat aitoja, Sony on pysyttäytynyt muotoilun suhteen varsin tutunlaisessa tyylissä. Pieniä muutoksia on kuitenkin tehty, jotka tekevät mallista linjakkaamman.
Kuulokekupit ovat kookkaampia sekä paremmin pehmustettuja, joten WH-1000XM5 vaikuttaisi olevan edeltäjäänsä mukavampi käytettävä. Lisäksi pään ylittävä panta näyttää saaneen lisäpehmustetta.
Vasemman kupin virtapainike näyttäisi vaihtuneen säätimeksi ja Custom-painike palanneen WH-1000XM3:n tavoin "NC/Ambient"-nimiseksi. Kuvien perusteella malli saapuu mustana ja hopeisena.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Paras akkukesto toistaiseksi?
TechnikNews kertoo Sony WH1000XM5 -kuulokkeiden parantavan roimasti akkukestoa, jonka luvataan olevan aktiivisen vastamelutoiminnon ollessa päällä jopa 40 tuntia. Tämä olisi 10 tuntia enemmän kuin edeltävässä mallissa. Tosin vastapainoksi USB-C-lataus kestää noin 3,5 tuntia, jotta akku täyttyy äärimmilleen.
Parempi akkukesto tuntuu uskottavalta. Taannoinen patentti esitteli uutta 3,8 V akkua, joka olisi täten isompi kuin WH-1000XM4:n 3,7 V -luokituksellinen akku.
Aktiivinen vastamelutoiminto on ilmeisesti parantumassa yhteensä viiden mikrofonin järjestelmällä. Jo edeltävän mallin vastamelutoiminto oli erittäin hyvä, joten kehitysaskel tuntuu hyvältä lisältä.
Langaton yhteys on parantumassa Bluetooth 5.2:ksi. Mukana on nähtävästi edelleen langallisuuden mahdollistava 3,5 mm kuulokeliitäntä.
Muista äänenlaatuun liittyvistä muutoksista ei ole vielä tietoa. Toivomme kuitenkin näkevämme tuen aptX-koodekille, joka oli mukana vielä WH-1000XM3-mallissa. Tämä mahdollistaisi huippulaadukkaan ja häviöttömän äänenlaadun.
Lisäksi toivoisimme kattavampaa tukea häviöttömälle äänelle. Tämä oli aikanaan langattomien kuulokkeiden tapauksessa mahdottomuus, mutta parempi Bluetooth-yhteys voisi mahdollistaa tämän. Esimerkiksi Qualcommin Snapdragon Sound -teknologia tekisi tämän mahdolliseksi.
Tämä vaatisi QCC3065x-sirun käyttämistä. Tätä piiriä ei ole vielä saatavilla, mutta sen uskotaan saapuvan tänä vuonna. Tämän ansiosta se on varmasti yksi mahdollisuus.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time