Applen on totuttu esittelevän uusia käyttöjärjestelmäpäivityksiään kesäkuussa järjestettävässä WWDC-kehittäjäkonferenssissa. Yleensä valmistaja on antanut samalla pieniä maistiaisia siitä, mitä voimme odottaa muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistavalta iOS-mobiilikäyttöjärjestelmältä.
Tänä vuonna WWDC järjestetään 3. päivä kesäkuuta, ja odotamme iOS 13:n saavan suurimman osan huomiosta. Saamme siis pian selville, mitä Apple on kehittänyt suosittuun käyttöjärjestelmäänsä tälle vuodelle.
Pystymme päättelemään aiempien huhujen perusteella jo jotain siitä, mitkä tulevan käyttöjärjestelmän tärkeimmät päivitykset ovat. Viikko sitten kuulemiemme tietojen perusteella iOS 13:ssa nähtäisiin esimerkiksi koko järjestelmän laajuinen tumma tila, sovellusvälilehdet, uusi ele toimintojen perumiseen sekä suurempi päivitys iPadien käyttöliittymiin.
Apple aikoo kuitenkin päivittää samalla myös Animojinsa. Kehittäjä Steven Troughton-Smith kertoi käyttäjien saavan neljä uutta hahmoa: lehmän, mustekalan, hiiren ja emoji-hymiön. Valmistaja aikoo lisätä palveluunsa myös 230 uutta perinteistä emojia.
- Lue myös viimeisimmät huhumme iPhone 11:stä
- Kaikkien nykyisten iPhonejen arvostelut: iPhone XS | iPhone XS Max | iPhone XR
- Vertailimme kaikki tämän hetken parhaat puhelimet
It looks like iOS 13 might get some new Animoji: a cow, octopus, mouse, and an emoji face. That last one sounds like it has potential for shenanigans 😂 /cc @_insideApril 22, 2019
Vaikka muutkin hahmot kuulostavat hauskoilta lisäyksiltä nykyiseen Animoji-repertuaariin, olemme eniten innoissamme hiirestä. Apple tekee nimittäin jo nyt yhteistyötä Disneyn kanssa tarjoten kelloihinsa Mikki Hiiri- ja Minni Hiiri -kellotaulut. Jää siis nähtäväksi, olisivatko Animojit Disneyn hiirihahmoja vai aivan tavallisia hiiriä.
Animoji-toiminnot ovat käytössä iPhone X:llä, iPhone XS:llä, XS Maxilla, iPhone XR:llä ja uusimmalla iPad Prolla. Ne saapuvat toki luonnollisesti myös tänä vuonna julkaistaville iPhone-malleille.