Tässä on Samsungin taittuva puhelin: vallankumouksellinen Galaxy saa Infinity Flex -näytön
Uutuusmallin nimi on vielä arvoitus. Nimeksi on veikattu Samsung Galaxy X:ää tai Galaxy F:ää.
Samsung esitteli eilen keskiviikkona ensimmäisen taittuvaa näyttöteknologiaa hyödyntävän puhelimensa yhtiön järjestämässä sovelluskehittäjille tarkoitetussa tapahtumassa San Franciscossa. Yhtiö ei vielä julkistanut uutuusmallinsa nimeä, mutta sen on huhuttu olevan mahdollisesti joko Samsung Galaxy X tai Galaxy F.
Yhtiön markkinointijohtaja Hassan Anjum esitteli Infinity Flex -näyttöteknologiaa hyödyntävän älypuhelin yleisölle pimeässä niin, että vain näytön valo näkyi. Muut yksityiskohdat hukkuvat pimeyteen.
"Olemme pyrkineet esittelmään ainoastaan tärkeitä läpimurtoja", Samsungin markkinointijohtaja Anjum aloitti näytön esittelyn lavalla.
"Siitä huolimatta olemme eläneet maailmassa, jossa näytön koko on voinut olla vain yhtä suuri kuin itse laite", Anjum jatkoi.
Samsungin mukaan sen uutuusmalli muuttaakin aiempia käsityksiä.
Keskeltä taipuva puhelin muistuttaa simpukkamallia. Kun puhelimen avaa, esiin tulee keskimääräisen älypuhelimen näyttöä suurempi sisänäyttö. Puhelimesta löytyy myös erillinen ulkonäyttö, joka näkyy, kun puhelin on taitettu kiinni.
"Kun puhelin on taitettu auki, sitä voi käyttää tablettina ison näytön ansiosta. Kiinni taitettuna se muuntuu näppärästi taskukokoiseksi puhelimeksi", Anjum sanoi.
Ricevi approfondimenti quotidiani, ispirazione e offerte nella tua casella di posta
Iscriviti per ricevere ultime notizie, recensioni, opinioni, offerte tecnologiche e altro ancora.
Mitä muuta uutuusmalli tuo tullessaan? Siihen ei esittelytilaisuudessa saatu vastauksia. Anjum painotti, että puhelinta kehitellään yhä, eikä suunnittelutiimi halua paljastaa muita yksityiskohtia vielä.
Puhelimen etunäyttö näytti kuitenkin pienemmältä kuin puhelimen koko silhuetti. Voimme siis mahdollisesti odottaa ainakin alkuun paksuja kehyksiä. Taittuvan näytön kehittely on vielä sen verran alussa, että näyttö tuskin tulee kattamaan nykypäivän älypuhelintrendin mukaisesti koko puhelimen etuosaa. Tällä hetkellä Samsung Galaxy Note 9:n näyttö vastaa 84 prosenttia puhelimen rungon etuosasta.
Samsungin taittuva puhelin saa uuden näyttömateriaalin
Infinity Flex -näytön rakentaminen on vaatinut Anjumin mukaan Samsungilta uusien materiaalien ja menetelmien kehittämistä – "vanhojen oletusten heittämistä romukoppaan ja näytölle asetettujen vaatimusten kuvittelua alusta lähtien".
"Olemme joutuneet uudelleenmäärittämään koko älypuhelimen näytön anatomian", Anjum kuvaili.
Koska perinteinen näyttömateriaali staattinen lasi ei taivu, Samsung kehitti sille uuden korvikkeen, kehittyneen komposiittipolymeerin. Yhtiö on alentanut myös polarisaattorin paksuutta 45 prosenttia saadakseen näytöstä entistäkin ohuemman.
Samsungin Infinity Flex -näyttöisellä puhelimella voi käyttää Multi Active Window -toiminnon ansiosta samanaikaisesti jopa kolmea sovellusta.
Anjumin esittelyn jälkeen Googlen Android UX -johtaja vahvisti, että Android-käyttöjärjestelmä tulee tukemaan taittuvia näyttöjä myös tulevaisuudessa.
Android-käyttöjärjestelmän tuki taittuville näytöille mahdollistaa sen, että puhelimen näyttö voi kääntyä sisäänpäin simpukan tapaan. Tilaisuudessa ei kerrottu, mahdollistaako näyttöteknologia myös muunlaiset taipumismuodot.
Samsung ei paljastanut, milloin Infinity Flex -näyttöteknologiaa hyödyntävä taittuva puhelin tulee myyntiin, mutta sitä tuskin joudutaan odottamaan enää pitkään.
"Näytönohjaimissa tehdyt läpimurrot ovat näkyneet läpimurtoina myös valmistuspuolella. Sen ansiosta voimme aloittaa massatuotannon tulevien kuukausien aikana", Anjum muotoili.
Puhelimen nimi on vielä auki
Samsung on ollut vaitonainen taittuvaa näyttöä lukuun ottamatta uutuuspuhelimensa muista yksityiskohdista, eikä esittelytilaisuus tuonut poikkeusta. Yhtiö ei kommentoinut myöskään mallin nimen ympärillä velloneita huhuja. Mallin nimeksi on povattu viime kuukausien aikana muun muassa Galaxy X:ää ja Galaxy F:ää.
Viimeisimmissä vuodoissa on väläytelty 512 gigatavun muistia ja tablettimaista 7,3-tuumaista näyttöä. Puhelimen akkukapasiteetin on spekuloitu olevan kaikkea 3 000 ja 6 000 milliampeeritunnin väliltä. Aiemmin huhuttiin, että myös taipuvia näyttöjä olisi kolme. Samsungin esittelytilaisuuden perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että ainakin tältä huhulta olisi katkaistu siivet.
Samsungin kehittelemä malli ei ole ensimmäinen taittuva älypuhelin. Royole-yhtiö julkisti maailman ensimmäisen taittuvan Flexpai-puhelimensa viime viikolla. Flexpai-niminen malli on varustettu 7,8-tuumaisella AMOLED-näytöllä ja muilla huippuominaisuuksilla, kuten ennenäkemättömällä Snapdragon 8150 -suorittimella.
Samsungilla on toki mahdollisuus vielä olla ensimmäinen älypuhelinvalmistaja, joka tuo taittuvan älypuhelimen myyntimarkkinoille. Se voi tapahtua esimerkiksi Consumer Electronic Show 2019 -elektroniikkamessuilla tai mobiilialan Mobile World Congress 2019 -messutapahtumassa.
Sinimaria Halonen is the Producer at A-lehdet at Barona Luova. She is a passionate journalist and content producer from Helsinki who loves good and inspirational stories. Her journalistic skills include news and feature writing for online and print, social media production and editing. She also has experience in communication and NGO field.