Aiotko ostaa peli-PC:n? Älä, sillä peliläppäri on tällä hetkellä parempi hankinta

Pelikannettavat
(Kuva: Future)

Internet on pullollaan erilaisia keskusteluita ja kyselyitä siitä, miten oma pelitietokone kannattaa koota ja mitkä komponentit ovat muita parempia. Perinteisesti vastaukset ovat tarjonneet erilaisia lähestymistapoja. Osa kannustaa nappaamaan markkinoiden parhaat osaset, kun taas toiset painottavat hinta-laatusuhdetta. Kenties hyvät tarjoukset kallistavat kelkan johonkin suuntaan, mutta jo pelkkä yhteisön mielipiteen kuuleminen antaa monille tukea ja turvaa.

Vuoden 2021 aikana tilanne on kuitenkin keikahtanut päälaelleen. Suositusten sijaan toivotetaan lähinnä onnea ja voivotellaan tilannetta. Mikäli et ole vielä tietoinen, koko laitemaailma on vaikeuksissa kansainvälisen sirupulan vuoksi. Tämän vuoksi näytönohjaimet sekä prosessorit ovat kiven alla. Jos aiemmin riitti lähimpään ATK-liikkeeseen käveleminen, nyt haluttua tuotetta joutuu odottamaan kuukausitolkulla. Ja kaiken kukkuraksi hinnat ovat räjähtäneet käsiin.

Tilanne onkin eriskummallinen. Kun komponentteja ei saa, keskustelu on kallistunut peliläppärien puolelle. Kannettava pelitietokone on viimein noussut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Se ei tokikaan sovellu jokaiselle, mutta valtaosalle peliläppärien sivuuttaminen on yksinkertaisesti hölmöläisen hommaa.

Päätinkin sukeltaa peliläppärien maailmaan tutkiessani niiden mahdollisuuksia. Lopputulos järkytti: kaikki ennakkoluuloni peliläppärien heikkouksista osoittautui höpöpuheeksi. Takavuosien vaikeudet, ongelmat ja mainehaitat kannattaakin pyyhkiä ajatuksista pois kertaheitolla.

Tietokoneen päivittäminen

(Image credit: Shutterstock)

Mutta pöytäkonehan on helpompi, sitä voi päivittää ja...

Lähtökohtaisesti vertailu kallistuu edelleen pöytäkoneen puolelle, mutta tämä ei ole kuitenkaan tällä hetkellä ainoa huomioitava asia. Jos vielä muutamia vuosia sitten saattoi vain marssia lähimpään kauppaan ostamaan uusimmat komponentit kohtuulliseen suositushintaan, tällä hetkellä tilanne on toisin. "Odota seuraavan sukupolven laitteita ennen päivittämistä" -kommenttiakin on kuultu jo vuosien ajan. 

Maailmalla vallitseva sirupula yhdistettynä trokareihin sekä ostobotteihin on tehnyt käytettyjen komponenttien ostosta lähes ainoan keinon päästä osasiin käsiksi. Kysyntä, laitepula sekä kryptovaluuttojen louhintaan hankittujen näytönohjaimien suosio ovat saaneet hinnat räjähdysmäiseen nousuun. Suomessa uudenkarhean näytönohjaimen hankinta ottaa pahimmillaan kuukausia tai jopa puoli vuotta.

Samaan aikaan kannettavien tietokoneiden sisuksiin tarkoitettuja osasia on saatavilla selvästi helpommin.

Monet muistuttavat pöytäkoneen komponenttien päivittämisen ja vaihtamisen helppoudesta. Tämä onkin totta, mutta tätä ennen tuotantovaikeudet on saatava kääntymään takaisin oikealle uralle. On kuitenkin totta, että peliläppärien päivittäminen on merkittävästi vaikeampaa. Pelipöytäkone on tältä osin siis kestävämpi ratkaisu pidemmälle aikajänteelle.

Peliläppärit ovat myös kalliita kertaostoksia. Tunnustan kuitenkin tykästyneeni ennemmin 2 500 euron hintalappuun kuin irtokomponenttien metsästämiseen. Helppous pysyy samana tulevaisuudessakin, mutta tällä hetkellä irtokomponenttien saatavuushaasteet kallistavat vaakakuppia vieläkin enemmän kannettavien suuntaan. Käytännössä Nvidian uusimmista näytönohjaimista joutuu maksamaan kaksin- tai jopa kolminkertaisen summan suositushintaan verrattuna.

Jos aiot uusia koko pelilaitteistosi kerralla, suosittelenkin kääntämään katseen Nvidia Ampere -peliläppäreihin välittömästi. Tällä vältät todella pitkän ja kalliin odotusajan. Hintakin on todennäköisesti suunnilleen samalla viivalla, sillä et joudu hankkimaan erillistä pelinäyttöä tai pelinäppäimistöä koneen kaveriksi.

Okei, mutta läppärithän häviävät suorituskyvyssä?

Asus ROG Strix SCAR 17 G733

(Image credit: Future)

Vastaus on suloisessa yksinkertaisuudessaan 'kyllä'. Mutta käytäntö osoittaa tilanteen vähemmän mustavalkoiseksi. Jollet ole valitsemassa käyttöösi markkinoiden parasta GeForce RTX 3090 -näytönohjainta sekä kaikkein terävintä Intel- tai AMD Ryzen -suoritinta, ero ei ole merkittävä. Erityisesti tämä korostuu verkkopeleissä, jotka pyrkivät graafisen ilotulituksen sijasta korkeaan ruudunpäivitykseen ja optimaaliseen suorituskykyyn.

Arvostelemme säännöllisin väliajoin pelilaitteita ja -tietokoneita. Viimeaikoina emme ole käytännössä koskaan joutunut harmittelemaan peliläppärien kyvykkyyttä. Jos olet valmis pulittamaan vaikkapa Gigabyte Aorus 17G:n tai Alienware m17 R4:n kaltaisesta tehokannettavasta, saat mainion ruudunpäivityksen sekä väkevän suorituskyvyn. Tämän avulla kaikki pelit Apex Legendsistä Fortniteen ja Cyberpunk 2077:sta Assasin's Creed Valhallaan toimivat ongelmitta.

Mainitut läppärimallit ovat hintahaarukan kalleimmasta päästä, mutta myös edullisemmat vempaimet pääsevät hyviin tuloksiin. Esimerkiksi Asus TUF Dash F15 tarjoaa roimalla tonnilla pelikannettavan, joka mahdollistaa säteenseurannan, 144 Hz:n näytön sekä erittäin edistyneet komponentit.

Tämän vuoksi pelikannettavat ovat erinomainen valinta opiskelijoille sekä aktiivisesti matkustaville. Sen avulla seikkailut jatkuvat ongelmitta niin kesämökillä kuin työreissuillakin.

Erityisesti CES 2021 -tapahtuma oli työ- ja pelikoneen yhdistäville kiinnostava. Messuilla esiteltiin useita "hybridilaitteita", jotka näyttävät tarvittaessa ammattimaisilta, mutta pelikäyttöä varten saa päälle myös erilliset RGB-valot sekä muut härpäkkeet.

Saanko silti säteenseurannan ja DLSS:n?

Minecraft RTX:llä

(Image credit: Mojang)

Kyllä, mainitut ominaisuudet ovat tarjolla GeForce RTX -näytönohjaimien kaikissa versioissa. Mikäli päätät valita peliläppärin, saat käyttöösi samat graafiset herkut.

Mikäli termistö ei ole vielä tuttua, on DLSS-kuvanparannusteknologia (Deep Learning Super Sampling) Nvidian konepohjainen ominaisuus ruudunpäivityksen parantamiseen. Kyseinen kuvaus luonnollisesti yksinkertaistaa sitä pahasti, mutta käytännössä se parantaa laitteiston suorituskykyä graafista ylöspäinskaalausta vaativissa tilanteissa. Jokin peli saattaa esimerkiksi pyöriä keskitason asetusten avulla siedettävällä ruudunpäivityksellä. DLSS:n avulla voit skaalata grafiikkaa ylöspäin luopumatta sujuvuudesta.

Ominaisuus on kerännyt runsaasti kiitosta huomioiden säteenseurannan saaman kritiikin. Lopputulos on parhaimmillaan upea. Tämä konkretisoitui Minecraftia RTX-näytönohjaimella pelatessa. DLSS:n avulla sain skaalattua ulkonäköä menettämättä rahtuakaan ruudunpäivityksestä. Miksi tyytyä vain toiseen, kun voit saada molemmat?

Eikä tässä vielä suinkaan kaikki, sillä Nvidian peliläppärien keinoäly auttaa pelikokemustesi optimoinnissa. Dynamic Boost 2.0 havaitsee tilanteet, joissa täytyy priorisoida joko prosessorin tai näytönohjaimen työtaakkaa. Tällöin tehoja siirretään tarvittaviin toimiin. Tämä ei ainoastaan paranna pelikokemusta vaan myös takaa parhaan mahdollisen tehokkuuden.

Toinen keinoälyn tarjoama lisäys on Whisper Mode 2.0. Se käy ikään kuin keskustelua vähimmäisruudunpäivityksen sekä tietokoneen komponenttien kanssa. Tämän ansiosta tietokoneesi lämpötilaa ja tuuletusnopeutta sorvataan tarvitulle tasolle. Toisin sanoen koneesi ei hyrrää tarpeettomasti täysillä, vaan tilanne pidetään jatkuvasti tasapainossa. Lopputuloksen huomaa nopeasti, ja etenkin kotisi mahdolliset muut asukkaat kiittävät siitä nopeasti.

Saanko peliläppärillä etulyöntiaseman?

Valorantin Reyna ja Jett

(Image credit: Riot Games)

Tätäkään ei kannata unohtaa. Osa peliläppäreistä tarjoaa jopa 300 Hz:n näytön, kun taas 144 Hz on pitkälti vakiintunut valtaosassa malleja. Tämä tekee pelikokemuksesta mieluisan myös pelkällä kannettavan näytöllä pelatessa. Et siis tarvitse jokaiseen mahdolliseen esports-kissanristiäiseen ulkoista näyttöä mukaan.

Kun nyt elektronisesta urheilusta tuli puhe, mainittakoon myös Nvidia Reflex. Se vähentää hiiren ja näppäimistön latenssia eli viivettä Rustin, Valorantin ja Fortniten kaltaisissa peleissä. Ero on pieni ja monille peruspelaajalle merkityksetön, mutta esportsin huippua tavoittelevat saavat siitä yhden lisätyökalun pakkiinsa. Korkeimmalla tasolla jokainen millisekunti voi olla ratkaiseva tekijä voiton ja tappion välillä.

Henkilökohtaisella tasolla olen kaukana toimintapelien kärkikahinoista, sillä omat suosikkini koostuvat massiivimoninpeleistä sekä roolipeleistä. Jopa kaltaiseni ummikko havaitsee kuitenkin eron etenkin vanhempiin kannettaviin verrattuna. Vaikka oma pöytäkoneeni on Intel i7-7700K -suorittimen ja GeForce GTX 1070 Ti -näytönohjaimen ansiosta edelleen varsin kohtuullinen, kalustoni on uusimpien peliläppärien rinnalla silkkaa romurautaa.

Havaitsin lataustaukojen puolittuneen ja pelien näyttäneen hämmästyttävän upeilta RTX:n sekä DLSS:n avulla. Lisäksi 144 Hz / 300 Hz -näytöt pitävät omaa 60 Hz:n perusnäyttöäni pilkkanaan. Osa läppäreistä sisälsi jopa sisäänrakennetun mekaanisen näppäimistön, mikä on merkittävä parannusloikka tyypillisiin kirjoituvälineisiin. Kokonaisuus kaipaakin rinnalleen vain erillisen pelihiiren ennen kuin pelisessiot pääsevät kunnolla käyntiin.

Jos haluat päivittää pelilaitteistoasi isommalla kädellä tai hankkia kokonaan uuden koneen uutuusteoksia varten, suosittelen tutkimaan ensisijaisesti peliläppäreitä. Tämän avulla väistät sirupulan aiheuttaman komponenttiongelman. Tokihan perinteiset pöytäkoneet ovat yhä parhaimmillaan ylivertaisia, mutta näytönohjainten ja suorittimien haastavuus sekä hinta saavat mielen apeaksi. Tämän vuoksi peliläppäri on vuonna 2021 paras valinta pelitietokonetta etsivälle.

Jess Weatherbed

Jess is a former TechRadar Computing writer, where she covered all aspects of Mac and PC hardware, including PC gaming and peripherals. She has been interviewed as an industry expert for the BBC, and while her educational background was in prosthetics and model-making, her true love is in tech and she has built numerous desktop computers over the last 10 years for gaming and content creation. Jess is now a journalist at The Verge.