Skip to main content

Microsoft Teams on aikeissa pysyä mukana työelämässä vielä vuosien ajan

Surface Headphones 2 Plus for Business
(Kuva: Microsoft)

Viimeisen vuoden aikana monet kotona työskennelleet ovat joutuneet opettelemaan Microsoft Teamsin tai vastaavan käyttöä. Microsoftin uusimmat julkistetut tuotteet osoittavat kuitenkin, ettei yhtiö ole aikeissa luopua palvelusta pandemian loputtua.

Videopalavereihin keskittyvät sovellukset ovat kasvaneet maailmalla valtavasti koronapandemian aikana, kun yhä useampi on joutunut työskentelemään kotona ja verkkotapaamiset ovat olleet paras ja usein ainoa tapa olla kollegoihin yhteydessä.

Microsoft Teams ja Zoom ovatkin joutuneet miettimään, miten sovellukset saisi pidettyä tärkeinä pandemian laannuttua ja mahdollisen hybridityöelämän alkaessa, jolloin ihmiset viettävät työviikkonsa sekä toimistolla että kotona.

Surface Headphones 2+ for Business

Tätä tarkoitusta varten Microsoft esitteli tällä viikolla useita uusia laitteita, joista merkittävin oli tehokas Surface Laptop 4.

Kannettavan rinnalla esiteltiin myös liuta uusia oheislaitteita, kuten kuulokkeiden osalta Surface Headphones 2+ for Business, jossa on varta vasten Microsoft Teamsia varten suunnitellut painikkeet.

Microsoft on julkaissut jo entuudestaan näyttöjä ja kuulokkeita, joissa on ollut omat Teams-painikkeet. Uudet tuttavuudet vahvistavatkin vain entisestään sen, että yhtiö aikoo pitää videopalaveriohjelmansa elintärkeänä osana työelämää vielä vuosien ajan.

Surface Headphones 2 Plus Teams button

Surface Headphones 2 Plus for Businessissa on erilliset Teams-painikkeet. (Image credit: Microsoft)

Surface Headphones 2+ for Business näyttää hyvin samankaltaiselta kuin viime toukokuussa 2020 julkaistu Surface Headphones 2. Kyseessä on ennemminkin päivitys kuin täysin uusi malli, ja siinä on samat ominaisuudet sekä akkukesto kuin edeltäjässään. Hinta on myös 299,99 dollaria, eli jokseenkin sama kuin 279 € maksavalla Surface Headphones 2:lla.

Yhtiö mainostaa Surface Headphones 2+ for Businessin "parantavan tiimien työskentelyä kuulokkeilla, jotka auttavat heitä pysymään yhteydessä ja tuottavina". Sen luvataan tarjoavan "immersiiviset ja korkealaatuiset Microsoft Teams -videopuhelut".

Kuulokkeet on "sertifioitu Microsoft Teamsia varten", joskaan emme tiedä, mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa.

Tekniset tiedot eivät myöskään paljasta kuulokkeista juuri sen enempää. Niiden kerrotaan "saavuttavan audio/videostandardit Teamsissa ja takaavan korkealaatuisen puhelun". Microsoft Teams -puheluita käytettiin myös kuulokkeiden sisäisiin akku- ja äänenlaatutesteihin.

Uuden mallin mukana on lisäksi uusittu dongeli, jossa palaa valo, kun käyttäjän mikki on mykistetty.

Surface Headphones 2 Plus dongle

Surface Headphones 2 Plus uusi dongeli kertoo, milloin mikki on mykkä. (Image credit: Microsoft)

Erillinen Microsoft Teams -painike on varmasti hyödyksi palvelun suurkäyttäjille, sillä sen avulla on mahdollisuus liittyä puheluihin ja tuoda Teams työpöydällä esille yhdellä painalluksella. Siinä on lisäksi integroidut puhelupainikkeet.

Microsoft esitteli myös kaksi muuta yrityksille suunnattua kuuloketta, Modern Wireless Headsetin ja Modern USB Headsetin, jotka ovat ulkonäöltään aavistuksen perinteisemmän näköiset. Molemmissa on erilliset Microsoft Team-s painikkeet ja liitäntä joko Bluetoothin tai USB-A:n välityksellä.

Yhtiön tuoreiden laitejulkistusten jälkeen ei ole epäilystäkään, etteikö Microsoft usko hybridityöskentelyn jatkuvan myös pandemian jälkeen. Jääkin nähtäväksi, uskovatko myös muut yhtiöt tähän ja onko kenties Zoom saamassa piakkoin omat kuulokkeet, jossa on erilliset Zoom-painikkeet.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen is a Freelance Journalist-Photographer. Producing articles, writing, photographing, video editing, translation work and creating to various magazines, individuals and organizations.