Apple Watch 6 saattaa mitata verenpaineen ilman kömpelöä hihnaa

Apple Watch 5
(Kuva: Shutterstock)

Apple Watch 6 on saamassa roimasti enemmän terveyteen keskittyviä ominaisuuksia kuin mitä aiemmat versiot ovat tarjonneet. Tuore patentti vihjaa nyt myös verenpaineen mittaamisesta.

Applen älykellot ovat jo vuosien ajan osanneet mitata esimerkiksi sykettä, mutta verenpaine on aiemmin jäänyt tarkastamatta. Uusi ominaisuus olisi omiaan auttamaan esimerkiksi korkean verenpaineen tunnistamisessa. Kyseinen oire on muutoinkin pinnalla, sillä se lisää riskiä COVID-19-taudin saamiselle, kertoo CNN.

Verenpaineen mittaaminen on yleensä vaatinut erillisen lisävarusteen, mutta Applen tuore 10,646,121 -patentti vihjaa ylimääräisten mansettien jäävän historiaan. Tuore teknologia perustuisi samaan ideaan kuin miten tällä hetkellä jo esimerkiksi silmien painetta mitataan.

Patentista saa oivallisen kuvan siitä, miltä laite mahdollisesti näyttää. Samalla se jättää runsaasti pelivaraa erilaisiin käyttötarkoituksiin. Onkin mahdollista, että sovelluskehittäjät voivat rakentaa teknologiasta tyystin erilaisia vaihtoehtoja.

Idea sinänsä ei ole uusi juttu, sillä patentti on alkujaan jätetty jo syyskuussa 2016. Asian vuotaminen julkisuuteen toukokuussa 2020 voi kuitenkin olla merkki siitä, että uutuus saatetaan nähdä tulevassa Apple Watch 6 -älykellossa.

Terveys edellä

Apple Watch 6 näyttää keskittyvän vahvasti terveyteen. Yksi odotetuimmista uutuuksista on mahdollisuus mitata veren happiarvoja, minkä ansiosta esimerkiksi tiedostamaton uniapnea saattaa paljastua.

Tuoreet ominaisuudet ovat saaneet monet jo miettimään käytännöllisyyttä. Esimerkiksi analyytikko Jon Prosser arvelee, että Apple Watch 6 saattaisi mittausarvojensa perusteella ohjeistaa käyttäjiä hillitsemään tahtia tai rauhoittumaan ennen paniikkikohtausta tai muuta terveysongelmaa. Samalla se toisi terveyden entistä lähemmäksi käyttäjää.

TOPICS
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Latest in Älykellot
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Honor Watch 5 Ultra
Honor haastaa älykellomarkkinat – Watch 5 Ultra -huippumallissa jopa 15 päivän akkukesto
OnePlus Watch 3 typo
OnePlus Watch 3 viivästyy nolon mokan vuoksi
Garmin Tactix 8
Garmin julkisti uuden superkellon – tähtäimessä sotilas- ja seikkailukäyttäjät
Garmian Descent G2
Garmin julkaisi urheilukellon ja sukellustietokoneen yhdistävän huippumallin
Polar Grit X2 Pro watch on the ground with clock face and step count
Black Friday -huipputarjouksessa Polar Grit X2 Pro ja kaksi muuta erinomaista suomalaista treenikelloa
Latest in Uutiset
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia