Skip to main content

Yrityskauppa vihjaa Google Glass -laitteiden mahdolliseen paluuseen

Google Glass specs on a table.
Google Glass -tekniikan ensimmäinen yritys ei ollut häävi menestys (Kuva: Future)

Google Glass -älylasit eivät lopulta olleet niin suuri menestys kuin ennakkokiinnostuksen pohjalta olisi saattanut arvella. Futuristinen lisätyn todellisuuden tekniikka saattoi kuitenkin vain olla edellä aikaansa, sillä Google näyttäisi tuovan AR-teknologian jälleen tarjolle.

The Information uutisoi Googlen ostaneen laitevalmistaja Raxiumin, joka on keskittynyt AR-tekniikkaan perustuviin microLED-komponentteihin. Kyseessä on mikroskooppisia LED-valoja, jotka tarjoavat entistä paremman värimaailman sekä kontrastin. Sinänsä teknologia ei ole ennenkuulumatonta, sillä esimerkiksi Samsungin erittäin tyyris The Wall hyödyntää sitä jo entuudestaan.

Kaupan tarkkoja tietoja ei ole kerrottu, mutta hintalapun arvioidaan olleen noin miljardin dollarin hujakoilla. Vaikka Raxium ei ole toistaiseksi valmistanut omia tuotteitaan, on tämä ollut osana tulevan viiden vuoden strategiaa.

Enemmän mahdollisuuksia

Google ei ole toistaiseksi avannut suunnitelmiaan. Raxium-yrityskauppa antaa kuitenkin osviittaa, että Google uskoo AR-teknologian paluuseen lähitulevaisuudessa. Saatamme siis hyvin nähdä uuden sukupolven Google Glass -älylasit tulevien vuosien aikana.

Valmistajan hankinta antaa Googlelle yhä monipuolisemmat mahdollisuudet hallita teknologian valmistusta. Tämä on ollut jättiyrityksen suunta myös muilla osa-alueilla. Google siirtyi valmistamaan omatoimisesti järjestelmäpiirit tuoreimpia Google Pixel 6- ja Pixel 6 Pro -älypuhelimia varten.

Toistaiseksi joudumme odottamaan lisätietoja mahdollisesta Google Glassin paluusta. Teknologialla on jo tähän asti ollut jonkin verran suosiota yrityskäytössä, mutta kuluttajamarkkinoiden valtaamiseen on vielä pitkä matka.


AR on tekemässä paluun

Uutinen ei tullut täysin puskista, sillä olimme kuulleet jo aiemmin tänä vuonna huhuja AR-lasien paluusta. Google vaikuttaa tosissaan uskovan lisätyn todellisuuden mahdollisuuksiin, eikä ensimmäisen älylasimallin floppaaminen tarkoittanut koko suuntauksen kuolemista.

Toistaiseksi huhut eivät kuitenkaan ole osoittautuneet todeksi, mutta yrityskauppa on jo selkeä askel eteenpäin. Samalla se lienee lähtölaukaus suuremmalle kilpailulle, sillä Applelta on huhuttu omia AR-/VR-laseja jo vuosien ajan. Toistaiseksi lisätietoja ei ole kuitenkaan saatu.

Teknologian ongelma on pysynyt vuosien ajan ennallaan. Käytännössä lasien pienelle pinta-alalle on vaikea saada mahdutettua riittävästi tietoa. Toinen ongelma koskee yksityisyyttä. Valtaosa ihmisistä ei halua jakaa tietojaan kaikkien nähtävillä. Kun näiden murheenkryynien päälle lisätään vielä hintalappu, on kuluttajien suosion puuttuminen varsin ymmärrettävää.

Tekniikan edistyminen tarjoaa kuitenkin yhä paremmat puitteet AR-älylasien uudelle tulemiselle. Etenkin Raxiumin microLED-teknologia saattaa hyvinkin olla sellainen kehitysloikka, joka tuo lasit entistä lähemmäs päivittäistä arkeamme.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti