Dexter: New Blood: julkaisupäivä, näyttelijät, trailerit ja muut tiedot suosikkisarjamurhaajan paluusta

Dexter: New Blood
(Kuva: Showtime)

Suosikkisalamurhaaja Dexter Morgan palaa 9. tuotantokaudellaan, joka kulkee nimellä Dexter: New Blood. Uusia episodeja on jouduttu todella odottamaan, sillä marraskuun 8. päivä 2021 julkaistu avausjakso päättää vuodesta 2013 alkaneen hiljaiselon. Tuolloin Floridassa kalabaliikkia aiheuttanut murhaaja pakeni Oregonin metsikköön.

Jeff Lindsayn romaaneihin pohjautuva Dexter polkaistiin käyntiin vuonna 2006. Päähenkilöä esittänyt Michael C. Hall nähtiin kaikissa kahdeksassa tuotantokaudessa, joiden aikana Dexter tasapainotteli verenhimonsa sekä moraalikoodistonsa välillä. Lopulta ennenaikaisen kohtalonsa kokivat vain rikolliset.

Sarja ei jatku suoraan aiemmista tapahtumista, vaan kyseessä on pikemminkin uudenlainen näkemys hahmon myöhemmistä vaiheista. Dexter: New Bloodin luoja Clyde Phillips kertoi erityisesti Michael C. Hallin vaatineen uutta alkua.

"Michael oli aivan oikeassa vaatiessaan, että tämä ei ole Dexterin 9. tuotantokausi. Tarina ei jatku edellisjakson lopusta... Näemme Dexterin uudessa paikassa, toisessa maailmassa ja ennen kaikkea mahdollisimman kaukana Miamista."

Phillips vastasi sarjan ensimmäisestä neljästä tuotantokaudesta. Kymmenen jaksoa pitkän kauden ensimmäiset kuusi jaksoa ohjaa Marcos Seiga, joka on vastannut aiemmin Batwomanista ja Flight Attendantista.

Kuvaukset on saatu purkkiin, joten sarja on jälkituotannossa.

Käymme tässä artikkelissa läpi kaikki keskeisimmät tiedot Dexter: New Blood -sarjasta. Kannattaa huomata, että mukana on runsaasti juonipaljastuksia sarjan kausista 1-8.

Dexter: New Bloodin julkaisupäivä

Dexter: New Blood käynnistyy 8.11.2021

Dexter: New Blood käynnistyy maanantaina 8. marraskuuta 2021. Suomessa sarjan katseluoikeudet omistaa suoratoistopalvelu Paramount+.

Luvassa on kymmenen jaksoa, jotka ilmestyvät viikoittain.

Ajatus paluusta alkoi muhia tekijätiimillä kesäkuussa 2019. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2021 Länsi-Massachusettsissa. Viimeiset otokset purkitettiin heinäkuussa 2021.

Dexter: New Bloodin näyttelijät

Näyttelijäkaartissa uutta ja vanhaa verta

Dexter: New Blood

(Image credit: Showtime)

Michael C. Hall palaa fanien riemuksi Dexter Morganin rooliin. Näyttelijän paluu uutisoitiin lokakuussa 2020, jolloin Showtime myös ilmoitti tilanneensa jatkokauden.

Dexter Morganin elämään ovat aina nivoutuneet romanssit. Tällä kertaa parisuhteen kauniimpana puoliskona toimii poliisipäällikkö Angela (Julia Jones), jolla on ilmeisen paljon yhtäläisyyksiä päähenkilön kanssa. Jones kuvaili Comic-Conissa hahmoaan haastavaksi. Näyttelijän mukaan Angelalla "on monta rautaa tulessa. Hänellä on upea tarinakaari, sillä dynaaminen hahmo kohtaa monia haasteita."

Tarinan pääkonnana nähdään Billions-sarjasta tuttu Clancy Brown, joka esittää yhteisön rakastamaa Kurt Caldwellia. Pahis on kylän epävirallinen johtaja, joka pyrkii tekemään kaikille oikeutta. Hänellä on kuitenkin synkempi puoli vaatimassa kostoa.

Muita merkittäviä sivuhahmoja ovat Angelan teini-ikäinen tytär Audrey (Johnny Sequoyah), jolla on erittäin väkevät mielipiteet. Alano Miller esittää poliisina työskentelevä Logania, kun taas Jack Alcott nappaa Randallin roolin. Mitä ilmeisimmin Dexterillä ja Randallilla on luvassa "merkittäviä kohtaamisia".

Pienemmässä roolissa nähdään losangelesilainen rikospodcastaaja Molly (Jamie Chung), joka on ollut osana rikostarinoiden suosion kasvattamista. Tällä lienee varmasti vaikutuksia Dexterin veritekoihin. Vastaavasti Oscar Wahlberg (kyllä, Mark on hänelle sukua) esittää paikallisen koulun painitiimin kapteeni Zachia. Hänen hahmoaan kuvataan "kiusaajaksi, joka haluaa vain pitää hauskaa".

See more

Mukana on monia tuttuja hahmoja. Philips vihjasi "joidenkin alkuperäissarjan jäsenten palaavan tavalla, joka saa monien tajunnan räjähtämään".

Yksi tällainen on Dexterin sisko Deb (Jennifer Carpenter). Vaikka hahmo menehtyi kasikaudella, nähdään näyttelijä mukana tavalla taikka toisella. Trailerin perusteella hän ottaa Dexterin isän roolin (James Remar) päähenkilön "alitajuntana". Se, onko luvassa takaumia tai muita lisämausteita, on vielä epäselvää.

Muut sarjamurhaajat ovat olleet aina kiinnostavin ja keskeisin osa Dexterin kausia. Esimerkiksi Trinity (John Lithgow) on vahvistettu uudelle kaudelle, Näyttelijän kuvaukset tosin kestivät vain päivän, joten rooli voi hyvinkin koskea takaumaa tai jonkinlaista hallusinaatiota.

Tarina

Mitä tiedämme Dexter: New Bloodin tarinasta?

Dexter: New Blood

(Image credit: Showtime)

Dexter: New Blood alkaa noin vuosikymmenen verran kasikauden tapahtumien jälkeen. Creativen luova johtaja Ted Lavine kuvaili asiaa "rohkeaksi valinnaksi, joka mahdollistaa loistavan kauden".

Aika on vienyt päähenkilön fiktiiviseen Iron Laken kylään lähelle New Yorkia. Dexter on vaihtanut nimensä Jim Lindsayksi, joka pitää omaa puotiaan. Seesteinen elämä on kuitenkin päättymässä, kun protagonisti havaitsee tappohalunsa palanneen pitkän hiljaiselon jälkeen.

Hall varmisti faneille, että Dexter ei ole tappanut ketään 8. kauden jälkeen. "Jos hän tappaisi ihmisiä, hänellä olisi vaikeuksia hyväksyä omaa elämäänsä... vaikka hän siis pyrkii perustelemaan itselleen molempien samanaikaisuuden".

Kuinka Dexter palaa vanhoihin tapoihinsa? Ensinnäkin päähahmo on löytänyt uudeksi tyttöystäväkseen paikallisen Angelan, joka on kylän ensimmäinen poliisipäälliköksi ylennyt nainen. Angelan ja kyläläisten välillä on selvää kitkaa, joten kenties Dexter saa tälläkin kertaa manipuloitua puolisonsa auttamaan omia puuhiaan.

See more

Koska Dexter ei työskentele enää veriroiskeiden tutkijana poliisilaitoksella, mahdollistaa Angela pääsyn viranomaisten tietoihin. Tämä taasen on omiaan perustelemaan oman käden oikeuden.

Uusi kausi ei aio pyyhkiä aiempia käänteitä pois. Dexter on siis toiminut pitkän aikaa metsurina länsirannikolla, jossa on FBI:n tietojen mukaan oikeastikin noin 15 aktiivista sarjamurhaajaa. Tämä on vahvistettu yhdeksi syyksi tarinan jatkolle.

"Onko hän täällä osana sarjamurhaajien yhteisöä vai saako alue hänet vain pidättäytymään vanhoista tavoistaan? Näihin kysymyksiin halutaan vastaus uuden kauden aikana."

Dexterin paluu herättää luonnollisesti runsaasti kysymyksiä pidemmästäkin tarinajatkumosta. Toistaiseksi tekijät eivät ole myöntäneet eivätkä kieltäneet asiaa, jotta tarinan käänteitä ei voisi arvata. Kunhan kymmenen jakson mittainen tarina saadaan maaliin ja katsojalukujen riittävyys arvioitua, selviää mahdollinen jatko. On kuitenkin hyvä huomata, etteivät tekijät ole ampuneet ajatusta alaskaan.

Trailerit

Onko Dexter: New Bloodista trailereita?

Onpa hyvinkin! Showtime julkaisi ensimmäisen maistiaisen huhtikuussa 2021. 30-sekuntinen teaser kuvaa ensin talvimaisemaa sekä nuotiota, kunnes kuva siirtyy mökkiin. Tällöin näemme myös Dexterin.

Katso video alta:

Dexter: New Blood sai pidemmän trailerin Comc-Con@Home 2021 -tapahtumassa. Tällä kertaa erittelyssä on Dexterin uusi elämä rauhallisessa kylässä, josta on tullut päähenkilölle koti.

Virallinen traileri julkaistiin syyskuussa 2021. Siinä nähdään paljon jo aiemmin vilautettua materiaalia, mutta mukana on myös uusia mausteita. Ja lopussa odottaa iso paljastus tutusta joskin merkittävästi kasvaneesta hahmosta. Sukua ei selvästikään pääse karkuun vaikka kuinka yrittäisi.

Dexterin 8. kauden lopetus

Dexter: New Blood

(Image credit: Showtime)

Miten tarina jatkuu 8. kauden päätöksestä?

Dexterin alkuperäisen rupeaman päätös herätti vahvoja tunteita puolesta ja vastaan.

"Mielestäni lopetus oli parhaimmillaankin 'mystinen'", totesi Hall Comic-Con@Home 2021 -haastattelussa. "Hämmentävä, ärsyttävä, turhauttava. Siihen palaaminen ja asian muotoileminen uudelleen oli ehdottomasti yksi motivaationlähde paluuseen."

Dexterin 8. kausi päättyy valintoihin. Päähenkilön sisko Deb sai sarjamurhaaja Saxonin luodista. Vaikka Deb vietiin sairaalaan ja leikkaukseen pikaisesti, verihyytymät sekä sydänkohtaus aiheuttavat pysyvää vahinkoa. Dexter päätyikin päästämään sisarensa tuskistaan ja pudottaa tämän ruumiin Slice of Life -veneestään veteen.

Tämän jälkeen näimme Dexterin tyttöystävä Hannah McKayn lukevan sanomalehteä Argentiinassa. Artikkeli kertoi Dexterin oletetusta kuolemasta Laura-hurrikaanissa, jonka jäljiltä vain veneen jämät ovat jäljellä. Hannah hymyilee ja lähtee Dexterin Harrison-pojan kanssa jäätelölle.

Viimeinen kohtaus paljasti, ettei Dexter kuollut myrskyssä. Sarjamurhaaja on elossa ja kunnossa Oregonissa, jossa hän työskentelee metsurina.

Monet fanit pettyivät lopetukseen. Erityisesti Dexterin päätös ottaa Deb pois hengityskoneesta aiheutti päänvaivaa. Monien mielestä päähahmo teki valinnan, sillä muutoin Deb olisi jäänyt vegetatiiviseen tilaan eikä toivoa paremmasta enää ollut. Oliko tämän määrä osoittaa, että Dexterillä on myötätuntoa? Tai kenties ystävällisyyden osoitus? Kukapa tietää varmaksi.

Philips kommentoi loppuratkaisua Hollywood Reporter TV:n podcastissa toteamalla, ettei aiempaa pyritä pyyhkimään pois.

"Meillä on mahdollisuus korjata tilanne, mutta emme palanneet sen takia. Palasimme, koska Dexterille riittää kysyntää. Emme aio poistaa aiempia tapahtumia tai tehdä muita taikatemppuja. Emme aio pettää faneja vain toteamalla, että aiemmat käänteet olivat vain pahaa unta. Se, mitä aiemmin on nähty kahdeksan kauden aikana, on oikeasti tapahtunut."

Lopuksi Philips vielä kertoi uuden kauden lopun olevan "pysäyttävä, shokeeraava, yllättävä ja odottamaton". Käänteiden luvataankin räjäyttävän koko internetin.

Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Dexterin päätös saisi fanit keskustelupalstoille. Toivottavasti rupattelu käydään tällä kertaa positiivisemmissa merkeissä.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.