OnePlus 11 teki virallisen ensiesiintymisen
Jos ei paljastus niin vähintään vihjaus
OnePlus on julkaissut ensimmäisen virallisen maistiaisen tulevasta OnePlus 11 -lippulaivapuhelimestaan, jonka on määrä saapua myyntiin alkuvuodesta 2023.
Vaikka ensimmäinen virallinen esittelyvideo ei kerro paljoakaan, näemme siinä kookkaan Hasselblad-brändätyn kameralohkon. Tämä ei ole yllätys, sillä OnePlus ja kameravalmistaja Hasselblad ovat tehneet viimeiset vuodet tiivistä yhteistyötä.
Kiinalaisessa Weibo-palvelussa julkaistuun esittelyyn ynnätty viesti on vapaasti käännettynä "tulevaisuuden parasta suorituskykyä", jonka on määrä "haastaa monia aiemmin mahdottomaksi osoittautuneita asioita".
Yksi yhtiö, kaksi merkkiä
Vaikka Suomessa OnePlus on merkittävä puhelinmerkki, maailma tilanne on hieman monimutkaisempi. OnePlus ja Oppo ovat yhden yhtiön merkkejä, joista vain ensiksi mainittu näkyy kotimaisilla markkinoillamme. Tuoreiden tietojen mukaan Oppo on kuitenkin panostamassa merkittävästi OnePlus-mallistoihin, sillä tämä kahden brändin malli on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.
Suomessa meno pysynee siis ennallaan, minkä lisäksi Oppi julkaisee kansainvälisillä markkinoilla erilliset Find- ja Reno-mallistot. Se, saadaanko nämä joskus vielä Suomeen, on epäselvää.
Olemme jo kuulleet runsaasti erilaisia huhuja koskien tulevaa OnePlus 11 -puhelinta. Kiinnostavimpien tiedonjyvästen joukossa ovat renderöintikuvat, jotka esittelevät puhelimen mustana ja vihreänä värivaihtoehtona.
Mikäli historiasta voidaan ottaa opiksi, uskomme OnePlussan esittelevän tulevan puhelimen alkuvuodesta 2023. Suomessa se saapunee myyntiin suunnilleen huhtikuussa, mutta tämä on toistaiseksi vain spekulaatiota. Joka tapauksessa valmistaja itse kertoo OnePlus 11 -puhelimen "ilmestyvän pian".
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Uusi vuosi, uusi OnePlus
Ensimmäinen OnePlus-puhelin julkaistiin jo vuonna 2014, jolloin yhtiön visio oli hyvin selkeä. Valmistaja erottui kilpailijoista huippuluokan suorituskyvyllä sekä laadulla, mutta tästä huolimatta hinta oli selvästi matalampi kuin parhailla iPhone- ja Galaxy-puhelimilla.
Yhtiö on liikkunut hitaasti toiseen suuntaan vuosien kuluessa. OnePlus 10 Pron kaltaiset huippumallit ovat nousseet hinnaltaan parhaiden puhelimien rinnalle, kun taas edullisempi OnePlus Nord -mallisto tarjoaa käyttäjille keskihintaisen Android-kokemuksen.
Yrityskauppa Oppon kanssa mahdollistaa OnePlussalle uudenlaisen vapauden valita ja ottaa halutessaan kokonaan uusi suunta tuleviin puhelimiin. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan OnePlus 11 -mallia, sillä edeltävät OnePlus 10 Pro ja OnePlus 10T ovat tarjonneet pienistä ongelmista huolimatta erinomaisen kokemuksen.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- David NieldFreelance Contributor