Googlen ilmaiset sovellukset paljastavat mahdollisen mobiiliriippuvuuden

Häiritseekö parisuhde puhelimen käyttämistä vaiko toisinpäin?
(Kuva: Shutterstock)

Google on kehittänyt kokeellisia applikaatioita, joiden tarkoituksena on paljastaa käyttäjälle rehellisiä lukemia puhelinaddiktiosta. Mahdolliset tylyt lukemat saattavat jopa rohkaista irrottamaan katseen ruudusta edes muutamaksi minuutiksi.

Sovellusuutuudet saapuvat vain pari viikkoa sen jälkeen, kun Google ilmoitti kaikkien Android-puhelimien saavan "digitaaliseen hyvinvointiin" keskittyvät sovellukset. Näiden tarkoitus on kertoa miten paljon erilaiset applikaatiot ovat käytössä, monestiko ne on käynnistetty ja miten paljon ilmoituksia niistä kertyy. Etenkin salakavalien aktiivikäyttäjien lukemat saattavat jopa pelästyttää.

Google antaa omista vaihtoehdoistaan huolimatta puhelinvalmistajille mahdollisuuden omien sovellusten luomiseen. Amerikkalaisyhtiön versiot ovat tarkoitettu käytön ohella esittelemään yhtä vaihtoehtoisesta tapaa asioiden esittelemiseen.

Uudet sovellukset ovat ladattavissa kaikkiin Android-puhelimiin, joissa on vähintään Android 8.0 Oreo -käyttöjärjestelmä.

Laitahan kokeillen

Ensimmäinen sovellus on Unlock Clock -laskuri, joka pitää kirjaa jokaisesta käynnistyskerrasta. Aina kun puhelimen näyttö aukeaa, numero kasvaa pykälällä. Yksinkertaisella niksillä paljastuu herkästi hämmentävän isoiksi nousevat katselukerrat.

We Flip puolestaan perustuu klassiseen ravintolailtojen sopimukseen, jossa ensimmäisenä puhelintaan vilkaiseva joutuu maksamaan laskun. Applikaatio tunnistaa muut laitteet bluetoothin avulla. Ensimmäisenä puhelimelleen haksahtava häviääkin "pelin".

Post Box taasen kerää varastoon kaikki puhelimeesi saapuvat ilmoitukset. Nämä paljastetaan käyttäjälle aikataulutettuna hetkenä, minkä ansiosta älylaite ei pirise ja värise taskussa jatkuvalla syötöllä. Tämän uskotaan vähentävän tarvetta luurin jatkuvalle kaivamiselle.

Morph tarjoaa mahdollisuuden erilaisten tilojen luomiselle (esimerkiksi työ, ilta ja viikonloppu), joiden aikana käytössä ovat vain tietyt sovellukset. Moodia voi vaihtaa esimerkiksi kellonaikojen mukaan tai paikkasidonnaisesti.

Jos joutuisit autiolle saarelle, mitkä sovellukset ottaisit mukaan? Tähän kysymykseen vaatii vastausta Desert Island, joka sallii käyttäjälleen viisi tärkeintä applikaatiota. Kärkiohjelmien ulkopuolelle jäävät eivät ole aktiivisesti näkyvissä.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on Paper Phone, joka mahdollistaa kalenterin ja työtehtävien näppärän tulostamisen paperilappuselle. Kun päivän ohjelma on printattuna, ei käyttäjän tarvitse tarkistaa jokaista kellonaikaa puhelimestaan.

Se, tulevatko edellä mainitut sovellukset jossain välissä oletusohjelmiksi tai kootuksi paketiksi, on vielä hämärän peitossa. Tällä erää ne ovat kuitenkin vapaaehtoisia ja kiinnostavia mahdollisuuksia, joiden avulla sydämessään ikäviä pistoksia tuntevat mobiiliaddiktit voivat tarkistaa todellisen tilanteen.

TOPICS
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Latest in Sivut & ohjelmat
Harppi mittaamassa fyysisellä kartalla etäisyyttä kahden pisteen välillä
Näin mittaat etäisyyden Google Maps -palvelussa
auto osana liikenneruuhkaa
Google Maps saa tiemaksutiedot ja kattavamman iOS-tuen
WhatsApp logo shown on a smartphone
WhatsApp-käyttäjät suututtanut kontaktimuutos palautettiin ennalleen
WSATools Windows 11:n Microsoft Storessa
Android-sovellusten asentaminen Windows 11:lle on nyt paljon helpompaa
A demonstration of conversation threading in the Discord app
Discord tuo palveluunsa lankaominaisuuden järjestääkseen ryhmäkeskusteluita
Tinder
Tinder varoittaa lähettäjää viestien loukkaavuudesta
Latest in Uutiset
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia