Google estää 5G:n ja koronaviruksen välistä salaliittoa koskevat mainokset

(Kuva: Shutterstock)

Google ilmoitti saaneensa tarpeekseen mainoskampanjasta, joka nosti esille teorioita koronaviruksen ja 5G-verkon välisestä yhteydestä.

Hakukonejätti estää vastaisuudessa teorioaa esittelevät mainokset harhaanjohtavina terveysväitteinä. Väitteille kun ei ole tieteellistä pohjaa, vaikka asiaa on runsaasti tutkittu.

Ilmoitus on seurausta Iso-Britannian tapahtumille, joissa salaliittoon uskovat ovat tuhonneet maan 5G-mastoja pitkin saarivaltiota.

Koronavirus herätti salaliittoja

Telegraphin tietojen mukaan Google pitää mainoksia pohjattomuuden lisäksi myös ajankohtaan sopimattomina. Yhtiön säännöt kieltävät herkkien aiheiden varjolla kampanjoimisen, jollaiseksi tammikuussa Kiinan ulkopuolelle levinnyt koronavirus voidaan tulkita.

Päätöksen tarkoituksena on estää yritysten ja yksityisten käyttäjien pyrkimykset saavuttaa terveyskriisin varjolla hakutulosten ja kävijöiden keräämistä.

Ratkaisulle saatiin esimakua jo aiemmin tällä viikolla, kun Iso-Britannian hallitus sekä mobiilialan yritysjätit yhdistivät voimansa vakuuttaakseen ihmiset salaliiton pohjattomuudesta. 5G-tukipisteisiin kohdistuneiden hyökkäysten lisäksi myös verkko- ja puhelinliikenteen parissa työskentelevät ihmiset ovat kokeneet väkivaltaa.

Vaikka salaliitto olisi helppo leimata huuhaaksi, asiaa on myös tutkittu. Säteilyyn keskittyvä ICNIRP on yli kahden vuosikymmenen tutkimustulostensa pohjalta ilmoittanut, että 5G-verkko ei aiheuta minkäänlaista terveydellistä uhkaa.

Tämä ei ole kuitenkaan vakuuttanut salaliittoon uskovia. Anti-5G-väen mielestä uudet verkkoyhteysteknologian voivat aiheuttaa ongelmia, vaikka WHO sekä asiantuntijat muuta väittävätkin.

Iso-Britannian terveydenhoidon johtaja Stephen Powis ei ole onnistunut löytämään asiaa hauskaa puolta. Tyly ja ytimekäs kommentti on suunnattu suoraan 5G-vastaisille.

"Tämä 5G-väite on täyttä roskaa ja hölynpöluä. Se on pahimman luokan valeuutinen."

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.