Miksi TechRadar voi luottaa
Suorituskyky ja käyttöliittymä
- Snapdragon 845 -suoritin ja joko 6 tai 8 Gt RAM-muistia
- Android 8.1, jonka päällä Oxygen OS (Android P beta -yhteensopiva)
OnePlus 6:n mainoslause on "The speed you need" ja sen saavuttamiseksi puhelimeen onkin asennettu tehokas Snapdragon 845 -suoritin.
Valmistaja kertoo työskennelleensä väsymättömästi varmistaakseen, ettei puhelimessa esiinny hidastumista. Varmistaakseen sulavan käyttökokemuksen OnePlus optimoi suorittimen ja Adreno 630 -näytönohjaimen jopa 30 prosenttia aiempaa tehokkaammiksi vähentäen samalla niiden virrankulutusta 30 prosentilla.
Tämän ansiosta OnePlus 6:n pitäisi valmistajan mukaan toimia vielä vuodenkin päästä yhtä hyvin kuin uutena. Palaamme siis vuoden päästä siihen lunastiko OnePlus lupauksensa.
OnePlus haluaa pitää puhelimen nopeana myös tarjoamalla siihen ainoastaan sisäistä muistia. Valmistajan puhelimissa ei olla aiemminkaan nähty microSD-paikkaa, mutta yhtiö kertoo syyksi sen, että ulkoinen muisti hidastaisi laitetta.
Suurimmalle osalle käyttäjistä riittää mainiosti keskimmäinen 128 gigatavun malli, mutta tehokäyttäjille on tarjolla jopa 256 gigatavua muistia. Muistin loppumisesta ei tarvitse siis olla huolissaan.
Joillekin kuluttajille tämä puute tulee kuitenkin aina olemaan syy olla valitsematta OnePlussaa. Se myös sotii monen mielestä valmistajan "Never Settle" -mottoa vastaan.
OnePlus 6 on kuitenkin erittäin nopea. Sekä 6 että 8 Gt:n RAM-muisti riittää erinomaisesti selviämään haastavimmistakin peleistä.
Arvostelemassamme yksilössä oli 8 Gt RAM-muistia ja 128 Gt tallennustilaa. Testiemme aikana kaikki pyöri soljuvasti, latausajat olivat lyhyitä ja graafinen suorituskyky sulavaa.
Emme oikeastaan tiedä, miksi tarvitsisit 8 Gt RAM-muistia älypuhelimeen, sillä 6 Gt riittää mainiosti lähes kaikkiin olosuhteisiin. Ylimääräinen RAM-muisti takaa kuitenkin sen, että OnePlus 6 on valmis myös tuleviin vuosiin.
Puhelin saavutti Geekbench 4:n multi-core-testissä vaikuttavat 9 100 pistettä, joten se päihittää muun muassa Sony Xperia XZ2:n, Galaxy Note 8:n ja Google Pixel 2 XL:n. iPhone X:n huikea A11-suoritin hakee kuitenkin yhä vertaistaan 10 125 pisteen tuloksellaan.
OnePlus 6:n edulliseen hintaan nähden tulos on joka tapauksessa erinomainen.
OnePlus 6 käyttää Googlen viimeisintä Android 8.1:tä, jonka päälle on asennettu OnePlussan oma Oxygen OS. Pintapuolisesti Oxygen muistuttaa iloksemme paljolti riisuttua Androidia.
Asetuksiin syventymällä löydät kuitenkin paljon pieniä säätöjä, joilla käyttöliittymästä saa muokattua juuri oman makunsa mukaisen.
OnePlus 6:ssa liikutaan OnePlus 5:n ja 5T:n tavoin eleiden avulla, joten käyttöliittymässä ei ole erillistä navigointipalkkia.
Ratkaisu muistuttaa iPhone X:n eleitä, vaikka eleet eroavatkin hieman Applen valinnoista. Eleiden ansiosta sovelluksille jää paljon enemmän näyttötilaa. Jostain syystä eleet eivät ole käytössä automaattisesti, joten ne täytyy kytkeä päälle erikseen puhelimen asetuksista.
OnePlus 5T:ssä usein käyttämämme toiminto vetää ilmoitusikkuna auki sormenjälkitunnistinta pitkin on harmillisesti poistunut 6:sta. Emme ymmärrä, miksi ominaisuus on poistettu, koska uutuusmallin entistä pidemmän näytön vuoksi ilmoitusikkuna on hankala vetää auki näytön yläreunasta.
Valmistaja ei ole kertonut, miksi omaisuus poistui OnePlus 6:sta, mutta epäilemme, että se olisi ollut hankalampi toteuttaa aiempaa pienemmässä sormenjälkitunnistimessa.
Onneksi OnePlus ei ole luopunut kaikista sormenjälkitunnistimen pikatoiminnoista, sillä skannerin pitkällä painalluksella saa edelleenkin otettua nopean kuvan.
OnePlus tarjoaa myös hyviä uutisia kaikille viimeisimmistä käyttöliittymäpäivityksistä kiinnostuneille. Uutuuspuhelimeen saa nimittäin asennettua Android P betan, jonka myötä pääset kokeilemaan Googlen viimeisimpiä innovaatioita ennen loppuvuoden virallista julkaisupäivää.
Täytyy silti muistaa, että käyttöliittymä on vasta beta-versio, joten siinä saattaa esiintyä edelleenkin erilaisia ongelmia ja bugeja.
Videot, musiikki ja pelaaminen
Uuden laajemman 19:9-kuvasuhteensa ansiosta OnePlus 6 soveltuu upeasti videoiden ja erityisesti elokuvien katseluun.
Video ei laajene notchin ympärille, joten mikään osa kuvasta ei peity. OnePlus 6 osaa piilottaa notchin automaattisesti mustalla palkilla, joten saat yhtenäisen katselukokemuksen.
Ainoa suurempi kritiikkimme kohdistuu näytön resoluutioon. Puhelimessa on "ainoastaan" Full HD -näyttö, eikä se myöskään tue HDR-sisältöjä. Jos pidät 4K HDR -elokuvista ja sarjoista Amazon Prime Videossa tai Netflixissä, jäät valitettavasti paitsi niiden todellisesta kuvanlaadusta.
Suurimmaksi osaksi näytön resoluutio riittää kuitenkin hyvin, sillä puhelimen näyttöpinta-ala on lopulta sen verran pieni, ettei resoluutioiden välinen ero näy yhtä selvästi kuin vaikkapa television kokoiselta pinta-alalta.
Aiemmin mainitsemamme puhelimen pohjaan sijoitettu monokaiutin ei ole kaikista ihanteellisin ratkaisu äänenlaadun tai käytännöllisyyden puolesta. Se myös peittyy helposti kämmenen alle, kun videoita katsoo vaakatasossa. Sillä jaksaa kuitenkin katsoa vaikkapa yksittäisiä YouTube-videoita.
Onneksi saat liitettyä helposti suosikkikuulokkeesi, sillä OnePlus 6:ssa on edelleenkin 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Voit luonnollisesti käyttää myös langattomia kuulokkeita tai kaiutinta kiitos puhelimen Bluetooth 5.0 -tuen.
OnePlussassa on myös Qualcommin AptX-äänenparannustekniikka, joka pyrkii tuottamaan selkeämmän ja jykevämmän äänen niin langallisiin kuin langattomiinkin kuulokkeisiin ja kaiuttimiin.
OnePlus on hionut Gaming Mode -pelitilaansa (aiemmin Gaming DnD), joka estää ilmoitukset pelaamisen ajaksi ja optimoi puhelimen suorituskyvyn viiveen välttämiseksi. Gaming Mode onkin erinomainen kaveri häiriöttömiin PUBG- ja Fortnite-pelisessioihin.
Voit myös lukita näytön kirkkauden haluamallesi tasolle ja rajoittaa toisten sovellusten pääsyä verkkoon taataksesi ihanteelliset peliolosuhteet ympäristöstä huolimatta. Puhelimessa on myös erityisesti pelaamiseen tarkoitettu virransäästötila, jotta voit pelata Unity Engineä käyttäviä suosikkipelejäsi mahdollisimman pitkään.
Saat päättää, mitkä pelit käyttävät Gaming Modea, joten pystyt silti edelleenkin vastaanottamaan ilmoituksia vaikkapa Candy Crushin yhteydessä.
Current page: Suorituskyky, käyttöliittymä ja viihdeominaisuudet
Edellinen sivu Kamera Seuraava sivu Yhteenveto ja kilpailijatJohn joined TechRadar over a decade ago as Staff Writer for Phones, and over the years has built up a vast knowledge of the tech industry. He's interviewed CEOs from some of the world's biggest tech firms, visited their HQs and has appeared on live TV and radio, including Sky News, BBC News, BBC World News, Al Jazeera, LBC and BBC Radio 4. Originally specializing in phones, tablets and wearables, John is now TechRadar's resident automotive expert, reviewing the latest and greatest EVs and PHEVs on the market. John also looks after the day-to-day running of the site.