Thor: Love and Thunder: julkaisupäivä, näyttelijät ja muut tiedot odotetusta Marvel-elokuvasta

Thor: Love and Thunder esittelee trailerillaan huolestuneen Thorin
Thor: Love and Thunder saapuu leffateattereihin tänä kesänä. (Kuva: Marvel Studios)
Avaintiedot

- Sai ensi-iltansa 8. heinäkuuta 2022
- Chris Hemsworth palaa Thorin rooliin
- Natalie Portman esittää Jane Fosteria
- Christian Bale nähdään leffan pahiksena
- Guardians of the Galaxy mukana osittain
- Elokuvan kesto vahvistettu
- Leffa on sidoksissa Moon Knight- ja Black Panther 2 -osiin
- Mahdollisesti Hemsworthin viimeinen Thor-suoritus

Thor: Love and Thunder valloitti jo teatterit, joten ukkosen jumalan uusimmat seikkailut ovat olleet kaikkien halukkaiden nähtävillä.

Kyseessä on ollut yksi vuoden odotetuimpia elokuvia, mutta humoristinen, tunteikas ja kasarirockin henkeä tihkuva seikkailu ei yltänyt katsojien keskuudessa aivan Thor: Ragnarokin tasolle.

Marvel Phase 4 -suunnitelmaa jatkava raina saapui leffateattereihin heinäkuussa 2022. Traileria jouduttiin kuitenkin odottamaan hämmentävän pitkään ennen kuin 90-sekuntinen teaseri näki päivänvalon hieman ennen toukokuun 24. päivä julkaistua varsinaista traileria. Ensimaistiainen esitteli Christian Balen näyttelemän Gorr the God Butcher -konnan, Russell Crowen esittämän Zeuksen sekä muita kiehtovia yksityiskohtia. 

Keräsimme tähän keskeisimmät tiedot koskien leffan julkaisupäivää, näyttelijöitä sekä muita yksityiskohtia. Huomaathan, että artikkeli sisältää paitsi spekulaatiota mutta myös juonipaljastuksia aiemmista MCU- ja Thor-elokuvista.

Milloin Thor: Love and Thunder ilmestyi?

Hymyilevä Thor ja Korg katsovat taivaalle Thor: Love and Thunderin trailerilla

Thor ja Korg ovat dynaaminen kaksikko (Image credit: Marvel Studios)

Thor: Love and Thunder sai ensi-iltansa 8.7.2022

Thor: Love and Thunder saapui valkokankaalle heinäkuun 8. päivä 2022. Elokuvan oli tarkoitus saapua jo 5.11.2021, mutta koronaviruksen aiheuttamat ongelmat siirsivät ensi-iltaa eteenpäin. Hetken aikaa tähtäimessä oli toukokuu 2022, mutta lopulta Marvel lykkäsi lokakuussa 2021 kaikkia vuosien 2022 ja 2023 elokuviaan. Love and Thunder nappasi täten alkujaan Black Panther 2: Wakanda Forever -leffalle varatun ajankohdan.

Elokuvan kesto on tunti ja 59 minuuttia.

Elokuva saapuu ennemmin tai myöhemmin myös Disney Plus -suoratoistopalveluun. Koska Shang-Chi ja Eternals saapuivat vasta 55 päivää ensi-illan jälkeen, jouduttaneen Thor 4:n saapumista odottelemaan myös pitkän aikaa.

Julkaistiinko Thor: Love and Thunderista traileri?

Thor: Love and Thunderin virallinen traileri julkaistiin toukokuun 24. päivä 2022. Sen perusteella luvassa on humoristinen, jännittävä, hiukan kauhistuttava sekä varsin kosminen kokonaisuus.

Traileri antaa osviittaa Thorin seikkailusta Avengers: Endgamen jälkeen. Maistiainen ei ole pitkä, mutta ennen kuin Jane Foster palaa kuvioihin, nähdään Gorr the God Butcherin saapuminen. Tämä uhkaava vihollinen pakottaa skandinaaviset jumalat vaatimaan eläköityneen Thorin paluuta.

Christian Balen Gorr on trailerin ykkösjuttu. Olimme aiemmin nähneet vain vuotaneita kuvia, joten kunnollinen katsaus oli paikallaan ennen ensi-iltaa. Voimme vain toivoa, että uhkaavuus ja pelottavuus ovat myös elokuvassa läsnä.

Haluatko pureutua tarkemmin Thor 4 -trailerin pieniin yksityiskohtiin? Kannattaa lukaista erillinen artikkelimme, jossa kerromme mitkä kahdeksan asiaa todennäköisesti missasit. Käymme siinä läpi niin sarjakuvan taustoja, aikajanaa kuin easter egg -silmäniskujakin. Kannattaa siis tutustua!

Mikäli et ole vielä nähnyt huhtikuussa julkaistua teaseria, voit katsoa sen alta:

90-sekuntinen maistiainen keskittyy kiusoittelemaan, mutta samalla se vilauttaa hahmoja, juonta, tapahtumapaikkoja sekä monia muita yksityiskohtia.

Traileri käynnistyy Asgardianin metsissä juoksevalla Thorilla. Sankarin lausumat sanat osoittavat hänen tutkailevan omaa persoonaansa uudella otteella, sillä nuoruuden vimma on kadonnut ja ikääntyminen alkaa näkyä.

Lopputraileri esittelee Guns 'n' Rosesin Sweet Child of Minen tahtiin monia kiehtovia yksityiskohtia. Näemme Russell Crowen esittämän Zeuksen, Thorin Korg-kamun, tylsistyneen kuningas Valkyrien sekä Guardians of the Galaxy -poppoon hassuttelua.

Thor haluaa muuttua miehenä (vai jumalana?), mutta suunnitelmilla on tapana muuttua. Teaserin loppu esittelee Natalie Portmanin esittämän Jane Fosterin paluun, joka käyttää Thorille tyypillistä Mjolnir-lekaa. Hahmojen jälleennäkeminen ei ole ihan kivuttomimmasta päästä.

Valitettavasti Gorr the God Butcher (Christian Bale) ei esiinny teaserilla, mutta eiköhän lopullinen traileri muuta tilanteen. Lopullinen traileri lienee ajan kysymys, sillä MCU-fanien kärsimättömyys on käynyt hyvin ilmi. Toivottavasti teaseri pelasi sentään hiukan lisäaikaa.

Siinä missä me odotamme yhä ensimmäistä varsinaista traileria, mitä ilmeisimmin tuotantotiimi on jo nähnyt lopputuloksen. BigScreenLeaks kertoo päättävän tahon rakastaneen lopputulosta. Tämä lisää myös meidän innostusta.

Ketkä näyttelijät ovat mukana?

Näyttelijät

Thor ja Star-Lord kohtaavat toisensa Thor: Love and Thunderissa

Chris Hemsworth palaa Thoriksi (Image credit: Marvel Studios)
  • Chris Hemsworth on Thor
  • Tessa Thompson on Valkyrie
  • Natalie Portman on Dr Jane Foster/Thor
  • Christian Bale on Gorr the God Butcher
  • Chris Pratt on Star-Lord
  • Dave Bautista on Drax
  • Karen Gillan on Nebula
  • Pom Klementieff on Mantis
  • Vin Diesel on Groot
  • Jeff Goldblum on The Grandmaster
  • Jaime Alexander on Sif
  • Taika Waititi on Korg
  • Sean Gunn on Kraglin
  • Russell Crowe on Zeus
  • Matt Damon on Loki
  • Liam Hemsworth on Thor
  • Sam Neill on Odin
  • Melissa McCarthy on Hela

Kukaan tuskin yllättyy liiaksi, että Chris Hemsworth palaa ukkosjumalan saappaisiin. Myös osa New Asgardin kuomista palaa takaisin valkokankaalle. Tessa Thompson nähdään jälleen Valkyrienä, kun taas Waititi sonnustautuu vallankumoukselliseksi Korgiksi. Jälkimmäinen saattaa hyvinkin olla koko MCU:n hauskin hahmo. Redditin tietojen mukaan Hemsworthin oma poika Tristan nähdään jumalan nuorena versiona.

Avengers: Endgamen lopussa nähtiin yhteen hiileen puhaltavat Thor sekä Guardians of the Galaxy -jengi. Chris Pratt (Star-Lord), Dave Bautista (Drax), Karen Gillan (Nebula), Pom Klementieff (Mantis), Vin Diesel (Groot) ja Sean Gunn (Kraglin) ovat tietojen mukaan Thor: Love and Thunderissa mukana. Erikoista kyllä, Bradley Cooperin ääntelehtimästä Rocketista ei ole mainittu sanakaan. Uskomme hänenkin kuitenkin esiintyvän elokuvassa.

Guardians-ohjaaja James Gunn kertoi muutamien asioiden tulleen "hienosäädetyksi". Käytännössä tämä tarkoittanee juonikuviota sekä hahmojen tarinakaaria, jotta Thor 4 linkittyy paremmin Guardians of the Galaxy 3 -elokuvaan. Pratt puolestaan kuvaili Hemsworthin ja Waititin kanssa työskentelyä Total Filmin haastattelussa todelliseksi iloksi.

"Se oli upeaa. Rakastin jokaista Thor 4:n kuvaushetkeä. Olen kiitollinen, että pääsin mukaan. Oli hienoa nähdä Hemsworth Australiassa kuvaamassa elokuvaa maanmiestensä kanssa. Ja ohjaaja Taika Watiti on uskomaton. Hänen tyylinsä on todella uniikki."

Natalie Portman palaa tohtori Jane Fosteriksi. Näyttelijättären paluu varmistui vain yhden Waititin kanssa käydyn palaverin jälkeen. Varietyn mukaan ehtona oli hahmon uusiutuminen.

Suosikkinäyttelijä oli mukana ensimmäisessä elokuvassa sekä pettymykseksi osoittautuneessa Thor: The Dark World -jatko-osassa vuonna 2013, mutta Thor: Ragnarokissa ei Portmania nähty. Tällä kertaa hän on kuitenkin palannut käyttämään Thorin maagista Mjolnir-vasaraa. Mitä ilmeisimmin Foster on ukkosen jumalatar.

Marvel Studiosin konseptitaidetta vuoti verkkoon tammikuussa, eivätkä Redditin tarkkasilmäiset fanit jättäneet asiaa huomaamatta. Tämän perusteella olemme jo nähneet esimakua siitä, miltä Thor, Jane sekä Valkyrie uusissa vaatteissaan näyttävät. Näistä viimeisimmästä vastasi kuvan julkaissut Thompson, joka yritti poistaa tiedon nopeasti. Infos Series oli kuitenkin nopeampi.

Toinen Ragnarokista puuttunut kotiinpalaaja on Jaimie Alexander, jonka kerrotaan palaavan Asgardissa taistelevaksi Sifiksi. Vaikka hahmo puuttui kolmoselokuvasta, sai hän ruutuaikaa Lokin neljännessä episodissa.

Tämän lisäksi näemme tuttuja toisesta supersankariuniversumista. Lepakkomiehenä tunnettu Christian Bale on nimittäin tällä kertaa mukana Marvelin riennoissa, kun hänen kerrotaan napanneen Gorr the God Butcher -konnan roolin.

Sarjakuvissa Gorr sai yliluonnollisia voimia epäonnisten tapahtumien seurauksena, mikä sai hänet erittäin verenhimoiseksi jumalia kohtaan. Hahmon näkeminen isolla ruudulla on ennakkoon elokuvan kiinnostavimpia osa-alueita. Kuvauspaikalta vuotaneet kuvat antavat esimakua hahmon ulkonäöstä.

Moon Knight -käsikirjoittaja Jeremy Slater kertoi The Directin haastattelussa, että alkujaan Gorrin nimi piti mainita tv-sarjan aikana. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Moon Knight julkaistiinkin ennen Thor 4 -elokuvaa.

Taika Waititi uskoo Balen näyttelemän Gorrin olevan "todennäköisesti yksi parhaista mitä Marvelin elokuvassa on nähty". Ylisanat lausuttiin Entertainment Weeklyn haastattelussa. Vaikka ohjaaja ei ole kovinkaan objektiivinen lähde, saavat kommentit innostumaan leffasta kahta kauheammin. Myös Erin Cummings on maininnut Gorrin olevan "todella kauhistuttava". The John Campea Show'ssa käyty keskustelu povaa hyviä asioita, sillä MCU on pullollaan hyviä konnia.

Niin ikään DC-naapurileirissä nähty Russell Crowe (Man of Steel) on mukana. Entertainment Weekly kertoo takavuosien suosikin esittävän Zeusta. Tämä viitannee siihen, että MCU esittelee rinta rinnan skandinaavista ja kreikkalaista mytologiaa. Vastaavasti Jeff Goldblumin uskotaan palaavan Ragnarokista tutun The Grandmasterin rooliin. Näyttelijä tosin totesi TechRadarin haastattelussa marraskuussa 2021, "ettei hän voi sanoa mitään asiaan liittyen". Toivotaan siis parasta!

Myös Luke Hemsworth, Matt Damon ja Sam Neill esiintyvät kameorooleissa, kun kolmikko nappaa hetkellisesti vastuun Thorista, Lokista ja Odinista. Tällä pyrittäneen taustoittamaan Asgardin tarina. Vuotaneet kuvat ovat paljastaneet myös Thorin ja Lokin Hela-siskon näyttelijän Melissa McCarthyn. Myös McCarthyn aviomies Ben Falcone, laulaja Jenny Morris sekä Sir Simon Beale ovat mukana elokuvassa, joskaan rooleja ei ole vielä paljastettu.

Sen sijaan Thorin adoptoitu veli Loki ei ole palaamassa. Hän onkin kiireinen oman Disney Plus -sarjansa 2. tuotantokauden kanssa. Tom Hiddleston kertoi asiasta kysyttäessä, että Thorin ja Lokin suhteesta on kerrottu jo käytännössä kaikki mahdollinen. Vaikka ajatus olikin pöydällä, ei sitä päätetty tällä kertaa hyödyntää.

Marvel-elokuviin keskittynyt MyTimeToShineHello on väittänyt, että Brie Larsonin näyttelemän Captain Marvelin oli määrä esiintyä elokuvassa. Mitä ilmeisimmin tämä ajatus on kuitenkin kuopattu.

Vastaavasti The Cosmic Circus kertoo Wakandan Bast-jumalattaren olevan mukana Thor 4:ssä. Huhujen mukaan Akosia Sabetin esittämä hahmo on tuttu ensimmäisestä Black Panther -elokuvasta.

Marvel paljasti toukokuun 16. päivä, että Bast on todellakin mukana. Kuva esitteli Sabetin näyttelemän Bastin istuvan Jane Fosterin ja Valkyrien edessä. Vaikuttaakin siltä, että Thor 4 on ainakin jossain määrin sidoksissa Black Panther 2:een. Bast on myös sukua egyptiläiselle kuujumala Khonshulle, jolla on iso rooli Moon Knightissa. Näitäkin viittauksia lienee siis luvassa.

Marvel-vuotaja KC Walsh on sen sijaan ampunut alas huhut koskien sarjakuvista tuttua Knull-konnaa. Lisäksi Peter Dinklage on vihjannut mahdollisesta esiintymisestään MCU-hahmona myös sen jälkeen, kun Eitri auttoi takomaan Thorille Stormbreaker-aseen Avengers: Infinity Warissa. Dinklage puhui asiasta Empirelle: "Noh, tiedossa on uusi Thor-elokuva, eikö vain? Se on Taikan ohjaama. En kuitenkaan sano mitään, en yhtään mitään."

Aivan lopuksi on mainittava MCU-sisäpiiriläinen Daniel Richtmannin kertoma huhu (kiitos Nação Marvel!), jonka mukaan Game of Thronesista tuttu Lena Headey saattaa olla mukana. Hänen roolihahmonsa on yhä mysteeri, mutta kenties Zeuksen vaimo Hera voisi hyvinkin olla yksi vaihtoehto. Ainakin kreikkalainen jumalaisuus sopisi meidän spekulaatioihin.

Mistä Thor: Love and Thunder kertoo?

Jane Foster käyttää Mjolniria Thor: Love and Thunderissa

Jane Foster on isossa osassa Thor: Love and Thunder -elokuvassa. (Image credit: Marvel Studios)

Tässä on Marvel Studiosin julkaisema tarinasynopsis: "Thor: Love and Thunder vie Thorin (Chris Hemsworth) ennennäkemättömään seikkailuun – matkalle sisäisen rauhan löytämiseen. Eläköityminen kuitenkin keskeytyy, kun galaktinen tappaja Gorr the God Butcher (Christian Bale) haluaa tuhota jumalat lopullisesti."

"Thor tarvitsee taistelua varten avukseen kuningas Valkyrien (Tessa Thompson), Korgin (Taika Waititi) sekä ex-tyttöystävä Jane Fosterin (Natalie Portman). Jane voi Thorin yllätykseksi  käyttää Thorille kuuluvaa Mjolnir-vasaraa. Yhdessä he selvittävä God Butcherin koston syyt ja pysäyttävät hänet ennen kuin on liian myöhäistä."

Thor: Love and Thunder jatkaa pitkälti siitä, mihin Avengers: Endgamessa jäätiin. Tämä tarkoittaa pitkälti Guardians of the Galaxy -poppoon kanssa tehtävää yhteistyötä. Kuten trailerilla nähdään, Thor joutuu raatamaan päästäkseen takaisin huippukuntoon. Waititi kertoi Fandangolle kyseessä olevan romanttinen komedia.

Vaikka elokuva on jo julkaistu ja monet ovat sen nähneet, emme aio paljastaa tässä sen enempää juonikuvioita. Sen sijaan säilytämme aiemmat spekulaatiot, jotka teimme ennen elokuvan näkemistä.

Taika Waititi on kertonut Thorin väkevimmän sisällön tulleen jo tehdyksi. Tällä viitattaneen Hemsworthin upeaan ulkonäköön, joka on näyttänyt kuvauspaikoilta vuotaneissa kuvissa erittäin hyvin treenanneelta.

Love and Thunder ammentaa Marvel-käsikirjoittaja Jason Aaronin luomista Mighty Thor -sarjakuvista. Tarinassa Thor menettää kykynsä nostaa Mjolniria, jolloin Jane Fosterista tulee hänen mantelinperijä. Samalla Foster joutuu kuitenkin taistelemaan syöpäänsä vastaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititi on kertonut vaikuttuneensa juonikuviosta.

"Kun kuvasimme Ragnarokia, luin Jason Aaronin luoman Mighty Thor -tarinan. Tiedoksi tarinasta kiinnostuneille, että se on upea, täynnä tunteita, rakkautta sekä ukkosta ja se esittelee ensimmäistä kertaa naispuolisen Thorin. Meidän silmissä tähän rooliin sopii vain yksi näyttelijä. Ainoastaan yksi."

Natalie Portman esiteltiin lavalla samassa tilanteessa. Fosteria näyttelevä Portman saapui paikalle Mjolniria kantaen.

Thor: Ragnarok  viittasi Planet Hulk -tarinaan vain lyhykäisyydessään, joten emme usko uudenkaan elokuvan noudattavan juonta orjallisesti. Portman vahvisti vuonna 2020 Yahoon haastattelussa, että Jane käy edelleen läpi syöpähoitojaan, joten supersankarius tulee sen rinnalla. Sinänsä tämä kuulostaa kuitenkin hyvin sarjakuvamaiselta lähestymistavalta.

Waititi on aiemmin kuvaillut  elokuvan ottavan rohkean irtioton. Ohjaajan mielestä uutuus saa Ragnarokin näyttämään hyvin varmanpäälle pelaavalta kokonaisuudelta. Waititin mukaan neljän tai viiden vedoksen jälkeinen lopputulos muistuttaa 10-vuotiaiden aivoriiheä, jossa kaikki mahdollinen on hyväksytty.

What We Do in the Shadowsin ja Jojo Rabbitin ohjannut Waititi on sittemmin laajentanut näkemystään Empirelle. Haastattelun mukaan Love and Thunder on "huikeinta ja päättömintä", mitä hän on koskaan luonut, vaikka aiemmatkaan teokset eivät ole olleet perinteisimmästä päästä. 

"Jos kirjoittaisit paperille kaikki elokuvan elementit, ei siinä olisi järkeä. Aivan kuin sitä ei edes pitäisi tehdä. Eihän kukaan kävele huoneeseen ja saa ihmisiä innostumaan sanomalla, että "haluan tätä ja tätä ja tätä". Kuka muka olisi? Itse asiassa nämä ihmiset. Ja sitä kutsutaan Love and Thunderiksi. Tällaisen jälkeen ei pitäisi saada enää koskaan töitä. Ja ehkä en saakaan..."

Mitä ilmeisimmin rakkaus on koko leffan keskeinen tarinapalanen. Kenties Thor 4 on siis jopa koko MCU:n ensimmäinen puhdas romanttinen elokuva.

"Halusin alusta asti kysyä sitä, mitä ihmiset odottavat vähiten tältä sarjalta. Ja sitten oivalsin sen: täysiveristä rakkauselokuvaa!", kertoi Waititi Wiredin haastattelussa. Tämän jälkeen hän vielä kuvaili BBC Newsin haastattelussa tarinaa "erittäin romanttiseksi".

Alla olevat otokset kuvauspaikalta viittaavat niin ikään rakkauskuvioon. Hiustyylit antavat ymmärtää, että hetket saattavat liittyä The Dark World -takaumiin.

On myös hyvä huomata, että Thor: Ragnarokissa Thorille pahoitellaan, että Jane jätti hänet. Thor kuitenkin vastaa, että "minä jätin hänet. Se oli molemminpuolinen  jättäminen". Koko tilanne ei siis ole täysin selvä, vaan näitä kohtia voidaan hyvinkin käydä läpi Thor: Love and Thunderissa.

Saako Thor: Love and Thunder jatkoa?

Onko Thor: Love and Thunder hahmon MCU-joutsenlaulu?

Thor jättää Stormbreakerin taakseen Thor: Love and Thunderissa

Onko tämä Thorin viimeinen seikkailu Marvel Cinematic Universessä? (Image credit: Marvel Studios)

Emme vielä tiedä. Ennen kuin Ragnarok ilmestyi vuonna 2018, Hemsworth kertoi olevansa kyllästynyt saman yksiulotteisen hahmon esittämiseen.

Waititin uudenlainen näkemys kuitenkin puhalsi hahmoon uutta eloa, ja tämä on innostanut myös näyttelijää. Hemsworth kertoi brittiläisen This Morningin haastattelussa "näyttelevänsä hahmoa niin kauan kuin hänen vain sallitaan".

Kommentit ovat aina huhtikuulta 2019, joten emme tiedä onko Hemsworth enää palaamassa Thoriksi MCU-elokuvissa tai hahmon omissa seikkailuissa. Jos ja oletettavasti kun hän selviää Love and Thunderissa, saattaa se hyvinkin olla näyttelijän viimeinen kerta Mjolnirin varressa.

Toki saatamme nähdä Hemsworthin palaavan What If...? -animaatiosarjassa. Hän on lisäksi antanut äänensä Thorin vaihtoehtoversio Frog Thorille Lokin ykköskaudella, joten erilaisia mahdollisuuksia on runsaasti.

Marvel Studiosin johtaja Kevin Feige on myös vihjaillut, että Thorista saatetaan nähdä "muita versioita", uutisoi SlashFilm. Joten vaikka Hemsworth jättäisi supersankaruutensa valkokankaalla taakseen, hän saattaisi lainata äänen hahmolle esimerkiksi animaatiossa. Emme kuitenkaan voi tietää juuri nyt, mitä tuleman pitää.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti