Huawei valmistautuu 40–60 prosentin romahdukseen puhelinmyynnissä

Huawei-logo
(Kuva: Shutterstock.com) (Kuva: Shutterstock)

Huawein perustaja Ren Zhengfei odottaa yhtiön liikevaihdon putoavan alle 100 miljardin dollarin. Raporttien mukaan yhtiö valmistautuu suureen romahdukseen älypuhelinten myynnissä.

Amerikkalaispakotteiden kanssa painiva kiinalainen mobiilijätti valmistaa sekä mobiiliverkkoteknologiaa että puhelimia. 5G:n suuri kysyntä ja Huawein puhelinten suosion kasvu nostivat liikevaihtoa viime vuonna peräti 21 prosenttia, jolloin kokonaisliikevaihto nousi 108,5 miljardiin dollariin.

Samalla yhtiö nousi Applen ohi maailman toiseksi suurimmaksi puhelinvalmistajaksi ja asetti tavoitteekseen saavuttaa maailman suurimman valmistajan titteli viimeistään ensi vuoden loppuun mennessä.

Pääseekö Huawei takaisin vahvaan kasvuun?

Puhelinmyynnin menestys on kova suoritus siitä huolimatta, että yhtiö on käytännössä suljettu ulos amerikkalaismarkkinoilta kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Yhdysvaltain hallitus on myös aktiivisesti kehottanut liittolaisiaan seuraamaan maan esimerkkiä ja on myös kieltänyt äskettäin amerikkalaisia yrityksiä tekemästä yhteistyötä Huawein kanssa.

Säännöt tarkoittavat Huawein kannalta sitä, ettei se pääse käsiksi moneen tarpeellisiin komponentteihin, eikä saa Android-päivityksiä tuleviin malleihinsa tai voi käyttää Googlen suosittua Play-kauppaa.

Vaikka Huawei onkin kehittänyt omaa käyttöjärjestelemäänsä jo vuosien ajan ja rakentaa monet omista komponenteistaan, Googlen palveluiden puute olisi valtava takaisku länsimarkkinoilla. Toisaalta myös täysin itsenäinen komponenttituotanto olisi kallis ja työläs investointi.

Bloombergin mukaan yhtiö ennustaa puhelinmyyntinsä laskevan noin 40–60 prosenttia, ja se saattaa jopa vetää takaisin toukokuussa julkaistun Honor 20:n Euroopassa.

Vaikka liikevaihdon odotetaankin laskevan alle 100 miljardin dollarin vuonna 2019 ja 2020, Huawei on jatkanut suuria investointeja kehitystyöhön. Yhtiö itse uskoo liikevaihtonsa kääntyvän takaisin nousuun viimeistään vuonna 2021. Yltyvä kysyntä 5G-verkkotekniikalle ja puhelinmyynti Kiinan omilla älypuhelinmarkkinoilla voisivat olla potentiaalisia osa-alueita kasvulle.

On myös mahdollista, että Huawein tiukkoja pakotteita puretaan, sillä monet amerikkalaiset yritykset menettävät kieltojen takia suuren asiakkaansa. Onkin kerrottu, että Intelin ja Qualcommin kaltaiset suuret komponenttivalmistajat ovat vedonneet Washingtoniin Huawein pakotteiden löysäämiseksi.

Lähteet: Bloomberg ja Reuters

Steve McCaskill is TechRadar Pro's resident mobile industry expert, covering all aspects of the UK and global news, from operators to service providers and everything in between. He is a former editor of Silicon UK and journalist with over a decade's experience in the technology industry, writing about technology, in particular, telecoms, mobile and sports tech, sports, video games and media.