Assassin's Creed Valhalla: tämän tiedämme uudesta viikinkiaiheisesta seikkailusta

(Kuva: Ubisoft)

Ubisoft on vahvistanut virallisesti Assassin's Creed -sarjan seuraavaksi osaksi Assassin's Creed Valhallan, joka vie pelaajat pitkään huhuiltuun viikinkiaikaan.

Studio esitteli pelin 30. huhtikuuta julkistustrailerilla, joka paljasti toimintapelisarjan menevän entistä verisimmille teille. Pelaajat pääsevät ohjaamaan viikinkisoturi Eivoria, joka johtaa oman heimonsa Norjasta Englantiin aikeinaan siirtyä asumaan uusille mannuille. Tapahtumat sijoittuvat pimeälle keskiajalle, joten odotamme miljööltä paljon.

Assassin's Creed Valhalla näyttäisikin luopuvan jossain määrin hiiviskelystä, mutta sen tilalle esitellään uusia toiminnallisuuksia, kuten ryöstöretket, siirtokunnan hallinnointi ja kustomointi. Pelivideon perusteella toiminta näyttäisi olevan pelisarjan verisin, joten emme malta odottaa saavamme pelin käsiin loppuvuodesta 2020.

Alle olemme koonneet kaiken tämän hetkisen tiedon Assassin's Creed Valhallasta, joten jos et meidän lailla malta odottaa loppuvuoteen, tutustu näihin tiedonjyväsiin.

[Päivitys: Assassin's Creed Valhallasta esitellään virallista pelikuvaa 7. toukokuuta järjestettävässä Inside Xbox -tapahtumassa]

Lyhyesti

  • Mikä se on? Assassin's Creed -pelisarjan seuraava osa
  • Milloin pääsen pelaamaan sitä? Pyhä 2020 (eli lokakuun ja joulukuun välinen aika)
  • Millä laitteilla voin pelata sitä? Xbox Series X, PS5, Xbox One, PS4, Stadia ja PC

Assassin's Creed Valhallan julkaisupäivä

Assassin's Creed Valhalla julkaistaan "pyhien 2020" aikana, eli loka- ja joulukuun välillä yhdessä PS5- ja Xbox Series X -konsolijulkaisujen kanssa.

Peli julkaistaan Xbox Series X:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle, PS4:lle, Stadialle ja PC:lle, jolle se saapuu Epic Games Storen ja Ubisoft Storen yksinoikeutena. Lisäksi Assassin's Creed Valhalla tulee saatavilla Ubisoftin kuukausimaksulliseen UPLAY+ -palveluun.

Assassin's Creed Valhalla -traileri

Ubisoft julkaisi Assassin's Creed Valhallan ensimmäisen trailerin 30. huhtikuuta. Voit katsoa trailerin alta:

Pelistä nähdään ensimmäisen kerran varsinaista pelikuvaa 7. toukokuuta, jolloin se esitellään osana Xbox Series X:n pelitarjontaa.

Assassin's Creed Valhallan uutiset ja huhut

Olemme koonneet alapuolelle kaikki suurimmat uutiset ja huhut Assassin's Creed Valhallasta:

Odotamme kuulevamme lisää 7. toukokuuta.

Microsoft järjestää tuolloin Inside Xbox -tapahtuman, jossa Assassin's Creed Valhalla on yksi esitellyistä peleistä.

Ubisoft on vahvistanut, että näemme tuolloin virallista pelikuvaa.

See more

Tapahtumapaikkana Norja ja Englanti

BBC Clickille antamassaan haastattelussa pelin luova ohjaaja Ashraf Ismail vahvisti pelin sijoittuvan 800-luvulle ja tapahtuvan Norjassa ja Englannissa. Valtaosa peliajasta vietetään Englannissa neljässä eri kuningaskunnassa.

"Norja on melko iso jo yksinään, mutta jos puhumme erityisesti Englannista, valtaosa pelistä sijoittuu sinne. Me olemme mallintaneet neljä kuningaskuntaa, jotka ovat Northumbria, East Anglia, Mercia ja Wessex. Näemme suurimmat kaupungit, kuten Winchesterin, Lontoon, Yorkin ja Jorvikin tuona ajanjaksona."

Nykypäivä pelattavana
Eurogamerille antamassaan haastattelussa tuottaja Julien Laferrière vahvisti pelin sijoittuvan myös nykyaikaan. 

"Olemme löytäneet keinon, jolla pystymme tuomaan nykypäivän uudenlaisena kokemuksena pelaajille", Laferrière sanoo. "Ja nykyaika on pelattavana, voin vahvistaa tämän."

Ei yhteistyötilaa
Ubisoft on vahvistanut Assassin's Creed Valhallan olevan ainoastaan yksinpelattava.

Korppi seuralaisena
Assassin's Creed Odysseyssa pelaajat saivat seurakseen kotkan, jonka avulla pystyi tutkimaan lähitienoita. Assassin's Creed Valhallassa mukana kulkee korppi, jolla on uusia kykyjä. 

Romanttiset vaihtoehdot mukana
Assassin's Creed Valhallassa on mahdollisuus romantisoida muita, joskin tällä hetkellä emme tiedä, voiko pelaajat romantisoida ketä vain sukupuolesta riippumatta.  

Epic Games Store -yksinoikeus
Assassin's Creed Valhallan PC-versio julkaistaan yksinoikeudella Epic Game Storessa ja Uplayssa.

Assassin's Creed Valhalla

(Image credit: Ubisoft)

Ennakkotilaus ja erikoisversiot
Gold, Ultimate, ja Collector’s Edition -versiot Assassin's Creed Valhallasta ovat jo ennakkotilattavissa.

Gold-versio sisältää emopelin ja kausipassin. Ultimate Edition lisää tähän Ultimate Packin, joka tarjoaa seuraavat yksilölliset kustomointimahdollisuudet: Berserker Gear Pack, Berserker Settlement Pack, Berserker Longship Pack ja riimuja aseiden ja varusteiden parantamiseen.

Collector's Edition sisältää näiden ohella keräiltävän Eivorin ja Drakkarin, keräilijälaatikon, Steelbook-kannen uniikilla kansitaiteella sekä numeroidun sertifikaatin tuotteen aitoudesta, Eivorin figuuripatsaan, litografioita sekä valikoidun soundtrackin pelin sävellyksistä. Collector's Editionin saa ainoastaan Ubisoft Storen kautta.

Näiden lisäksi kaikki ennakkotilaajat saavat julkaisussa The Way of the Berserker -tehtävän, jossa pelaajat liittyvät legendaarisen viikinkisoturin kostoreissulle. 

Valinnoilla on merkitystä
Poliittisilla liitoilla, taisteluissa tehtävillä ratkaisuilla sekä dialogilla on vaikutuksia tapahtumien ja maailman kulkuun.

Entistä verisempi
Assassin's Creed Valhalla näyttää entistä brutaalimmalta osalta, ja trailerilla nähtiin verisiä taisteluja Englannin mannuilla. Hiiviskelyn merkitystä näytettäisiin pienennetyn aiemmasta ja sen tilalla on verisiä ryöstöretkiä sekä tuhoa.

Assassin's Creed Valhalla

(Image credit: Ubisoft)

Lisää roolipelielementtejä
Ubisoftin mukaan Valhalla esittelee uusia toiminnallisuuksia, kuten ryöstöretket, oman kylän kasvattaminen sekä heimon maineen kasvattaminen uudessa julmassa maailmassa. Ryöstöreissuilla kerätään resursseja siirtokunnan kehittämiseen.

Kylän kasvaessa pelaajalle avautuu uusia rakennuksia, kuten parakit, seppä ja tatuoijat, jotka lisäävät kustomointi- ja päivitysmahdollisuuksia.

Kustomointi
Pelaajat voivat pelata joko mies- tai naispuolisena Eivorina. Heillä on lisäksi uusia kustomointimahdollisuuksia, joilla Eivorin hiuksia, tatuointeja, sotamaalauksia ja varusteita voi muokata.

Tarina
Näin Ubisoft kuvaa tarinaa:

"Pelaajat johtavat Eivorin johtaman viikinkiheimon pois loputtomien sotien riepottelemasta 800-luvun Norjasta hyytävien merten poikki kohti Englannin rikkaita maita."

"Pelaajien täytyy luoda heimolleen uusi tulevaisuus ja elää uusiksi brutaalien viikinkisotureiden taistelutaidot uudistuneen taistelumekaniikan avulla, jossa pelaajat voivat muun muassa käyttää kahta asetta yhtä aikaa entistä kattavampaa vihollisvalikoimaa vastaan."

"Resurssien takaamiseksi pelaajien täytyy tehdä ryöstöretkiä valikoiduille alueille laivoillaan. Viikinkien asuttaessa uutta kotiseutuaan he kohtaavat vastarintaa sakseilta, kuten Wessexin kuningas Alfredilta, joka tuomitsee pakanat ja aikoo nousta Englannin yksinvaltiaaksi. Eivor joutuukin tekemään kaikkensa, jotta Valhalla ei kutsuisi."

Assassin's Creed Valhalla

(Image credit: Ubisoft)

Julkaisualusta ja -ikkuna
Assassin's Creed Valhalla julkaistaan "pyhänä 2020", eli loka-joulukuun välisenä aikana. Se julkaistaan samanaikaisesti PS5:lle ja Xbox Series X:lle. Ubisoft on vahvistanut pelin Xbox Series X:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle, PS4:lle, Stadialle ja PC:lle.

15 studioo työskentelee Valhallan parissa
Ubisoft Montrealin twiitin perusteella peliä kehittää 15 studiota ympäri maailmaa. 

Viikinkiaika
Kuten aiemmat huhut kielivät, Assassin's Creed Valhalla sijoittuu viikinkiaikaan. Tämä paljastettiin BossLogicin suoratoistolähetyksessä, jossa hän piirsi viikinkiaiheisen maalauksen.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.