Samsung Galaxy S10 voi saapua myyntiin odotettua nopeammin

Samsung Galaxy S10:n ympärillä pyörivät huhut saavat jälleen jatkoa. Suurin osa huhuista kertoo, että Samsung julkistaisi Samsung Galaxy S10 -puhelimensa joko 25. helmikuuta järjestettävässä mobiilialan MWC 2019 -tapahtumassa tai juuri ennen sen alkua. The Korea Heraldin uuden raportin mukaan julkistus tapahtuisi kuitenkin jo viikkoa ennen tapahtumaa.

The Korea Herald perustaa raporttinsa alalla työskentelevien lähteidensä kertomiin tietoihin. Raportissa ei kerrota tarkkaa julkistusajankohtaa, mutta mikäli tieto viikkoa ennen MWC 2019 -messuja tapahtuvasta lanseerauksesta pitää paikkaansa, saatetaan uutuusmalli esitellä jo 18. helmikuuta.

Raportin mukaan Samsung Galaxy S10:n julkaisu tapahtuisi vastoin aiempia odotuksia Barcelonassa järjestettävän MWC 2019:n sijaan yhtiön omassa tilaisuudessa San Franciscossa.

Vaikka tietoihin kannattaa suhtautua vielä tässä vaiheessa varauksella, ei niiden todenmukaisuutta voi myöskään täysin poissulkea. Tuorein huhu tukee enemmän tai vähemmän toista lähdettä, jonka mukaan julkistus tapahtuisi odotettua aiemmin, 20. helmikuuta. Ennenaikainen julkistus ei olisi täysin tavatonta, sillä Samsung ei ole aina edeltävinäkään vuosina julkistanut uutta lippulaivapuhelintaan juuri MWC-tapahtumassa.

Samsung Galaxy S10 Lite onkin sittenkin Galaxy S10 E?

Samsungin Galaxy S10 -perusmalli saattaa saada nimekseen S10 E. Kuvalähde: MobileFun

Samsungin Galaxy S10 -perusmalli saattaa saada nimekseen S10 E. Kuvalähde: MobileFun

Julkistusajankohtaan liittyvät huhut eivät ole ainoa uusi Samsung Galaxy S10:n ympärillä liikkuva uutinen. Tuoreiden tietojen mukaan Samsung Galaxy S10 Lite saattaisi saada nimekseen Samsung Galaxy S10 E. Tätä TechRadarille tuntematonta nimeä käyttää tällä hetkellä ainakin jälleenmyyjä MobileFun.

Sama sivusto toistaa jo aiemmin saamamme tiedot siitä, että toisin kuin S10 ja Samsung Galaxy S10 Plus, Galaxy S10 E ei sisältäisi näyttöön integroitua sormenjälkitunnistinta. Myös tutut vihjaukset S10 E:n 5,8 tuuman, S10:n 6,1 tuuman ja S10 Plussan 6,4 tuuman näytöistä saavat tukea tältä jälleenmyyjältä.

Kyseiset näyttökoot ovat toistuneet uutuuspuhelimeen liittyvissä huhuissa useita kertoja, joten niiden todenmukaisuutta voidaan tässä vaiheessa pitää jo melko varmana. Suhtaudumme Galaxy S10 E -nimeen sen sijaan vielä varauksellisesti, sillä toimituksemme kuuli nimestä vasta ensimmäistä kertaa.

Lähteet: PocketNow ja GSMArena

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.