Wear OS -älykellot ovat saamassa kriittisen ja kaivatun ominaisuuden

Fossil Gen 6 puisella pöydällä
(Kuva: Fossil)

Wear OS -älykellojen asetusten palautus ja tiedonsäilytys saattaa muuttua pian kertaheitolla paremmaksi, sillä Google näyttäisi tuovan mahdollisuuden varmuuskopioida älykellon asetukset Google One -pilveen.

XDA Developers on löytänyt Google Play Service -sovelluksesta koodinpätkän, joka mainitsee mahdollisuuden Wear OS:n varmuuskopioinnista Google Oneen.

Tarkalleen ottaen koodista on löytynyt "Back up your device with Google One" -tekstirimpsu sekä mahdollisuus valita käyttäjän Google-tili varmuuskopiointia varten. Aiempien havaintojen mukaan kyse on mahdollisesti vaihtoehtoisesta ominaisuudesta.

Tällä hetkellä käyttäjän ainoa keino on alustaa Wear OS -älykello kokonaan ja tehdä kaikki alusta alkaen uusiksi, jos tämä vaihtaa puhelimen toiseen. Mahdollinen muutos olisi siten merkittävä parannus nykyiseen.

Kilpailu kasvaa

Emme tosin tiedä, milloin ominaisuus olisi tarkoitus julkaista virallisesti. Google ei ole maininnut asiaa virallisesti, eikä toistaiseksi tiedetä, kuinka iso prioriteetti ominaisuus on tällä hetkellä yhtiölle.

Näillä näkymin syys- tai lokakuussa julkaistava Google Pixel Watch olisi tosin erinomainen aika esitellä uusi ominaisuus Wear OS -malleihin. Ominaisuus voitaisiin siten tuoda myös muihin uudempiin Wear OS -kelloihin.

Samsung julkaisi hiljattain Galaxy Watch5:n ja Galaxy Watch5 Pron, minkä lisäksi Applelta odotetaan Apple Watch 8:aa saapuvaksi loppuvuodesta. Älykelloista kiinnostuneille on tiedossa siten mielenkiintoiset ajat, sillä kilpailu on entistä kovempaa Googlen tuodessa yhtiön ensimmäisen älykellon markkinoille.


Google jälkijunassa

Jos Google on todella aikeissa tuoda varmuuskopioinnin pilveen Wear OS -laitteisiin, kaivattua ominaisuutta on saatu odottaa pitkään aikaa. Ottaen huomioon yhtiön taustat, päätös tuoda toiminto älykelloihin vasta nyt tuntuu hieman oudolta.

Toisaalta Googlella kesti samassa asiassa pitkään myös Androidin kanssa. Puhelimen tiedonsiirto uuteen laitteeseen oli vuosien ajan yhtä tuskaa, kunnes Google julkaisi viimein viralliset sovellukset ja palvelut tehdäkseen prosessista huomattavasti helpompaa.

Google Onen avulla käyttäjät voivat siirtää tiedot nykyään Android- tai iOS-laitteille, eikä varmuuskopioitua dataa lasketa käyttäjän kokonaistallennustilaan. Mahdollinen Wear OS -sovitus on todennäköisesti hyvin samankaltainen.

Nyt paljastuneen koodin perusteella ominaisuus näyttäisi tosin olevan vielä kehityksen varhaisessa vaiheessa, joten sen saapuminen Wear OS -älykelloihin voi olla vielä kaukana.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti