Samsung Galaxy Note 10 Plussan 5G-malli saattaa saapua myyntiin jo loppukuusta

Samsung Galaxy Note 9 (Kuva: TechRadar)

Samsung julkistaa todennäköisesti Galaxy Note 10 Plus 5G:n osana Note 10 -sarjan julkistusta 7. elokuuta, mutta nyt tiedämme mahdollisesti, että kyseinen malli julkaistaan 23. elokuuta.

Kyseinen päivämäärä on merkattu puhelimen näyttöön vuotaneessa kuvassa, jonka on julkaissut Android Headlines. Vaikka kuva ei itsessään varmista julkaisupäivää, yleensä tällaisten kuvien päivämäärät ovat tarkoin valitut.

Kuva ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun elokuun 23. on esitelty julkaisupäiväksi. Korealainen Yonhap News julkaisi jo heinäkuun puolessa välissä samaisen päivämäärän Note 10 -sarjalle, joten on hyvin mahdollista, että kaikki kolme mallia (Galaxy Note 10, Note 10 Plus ja Note 10 Plus 5G) julkaistaan tuolloin. Toistaiseksi väitettä kannattaa kuitenkin pitää vielä huhuna.

Päivämäärän lisäksi kuvat näyttäisivät varmistavan aiemmat tietomme puhelimesta, jossa on minimaaliset reunat, punch-hole-kamera ja suorakulmainen muotoilu.

Tämä ei ole kuitenkaan päivän ainoa Galaxy Note 10 -vuoto, sillä eteläkorealainen Underkg-sivu on julkaissut laitteesta myös toisen kuvan.

Jos kuvassa oleva musta viiva puhelimen oikeassa laidassa huolestuttaa, niin luotettavana vuotajana tunnetun @UniverseIcen mukaan kyseessä on vain varjo.

Samainen lähde näyttäisi julkaisseen myös kuvan Samsung Galaxy Watch Active 2:sta, joka vastaa myös aiempia tietojamme laitteesta. Siinä näyttäisi olevan kaksi näppäintä laitteen oikeassa laidassa, eikä siinä ole lainkaan pyöritettävää reunaa.

Emme joudu odottamaan virallisia tietoja onneksi pitkään, sillä odotamme saavamme virallisen julkistuksen Watch Active 2:lle 5. elokuuta ja Galaxy Note 10:lle 7. elokuuta.

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.

TOPICS