Näemmekö Huawei P20 Pron parhaan ominaisuuden jo iPhone 12:ssa?

Olet ehkä juuri alkanut tottua iPhone X:n kahteen kameraan, mutta saatamme nähdä vuoden 2019 mallissa jopa kolme kennoa.

Taiwanilaisen Economic Daily News -julkaisun mukaan iPhone 12:ssa, tai XII:ssa riippuen Applen tulevasta nimeämislogiikasta, olisi myös kolmas kenno korkeamman pikselimäärän saavuttamiseksi. 

Väitteelle ei löydy juurikaan todisteita, sillä uutinen näyttäisi perustuvan puhelimen tuotantoketjun analysointiin. Emme ole myöskään vielä kuulleet huhuja mistään toisesta lähteestä.

Raportin mukaan iPhonessa olisi kuusielementtinen kamera optisella kuvanvakautuksella ja viisinkertaisella zoomilla, joka olisi todennäköisesti optinen.

Suunnannäyttäjä

Yleensä tällaiset raportit sivuutettaisiin heppoisesti, mutta Huawei P20 Pro on osoittanut kolmen kameran yhdistelmän erinomaisen toimivaksi. 

Huawein kamerassa on 40 megapikselin peruskenno, 20 megapikselin mustavalkokenno sekä yksi 8 megapikselin kamera kolminkertaisella optisella zoomilla. Kun soppaan lisätään vielä erinomaiset AR-ominaisuudet, saamme upean tarkkoja ja tasapainoisen värisiä kuvia – erityisesti hämärässä valossa.

Paremman suorituskykynsä ansiosta muutkin valmistajat siirtyvät todennäköisesti samaan tekniikkaan suunnilleen vuoden sisällä. Suurimmalla osalla huippuvalmistajista on omat kehitysosastot, joilla on jo valmiiksi kokeilussa erilaisia kameraprototyyppejä, joten tekniikan kehittäminen on tuskin ylitsepääsemätöntä.

Apple kulkee omaa polkuaan

Raportin mukaan Apple kallistuisi käyttämään "ainoastaan" 12 megapikselin kennoja tulevaisuuden kolmoiskamerassaan. Se sopisi yhtiön strategiaan, sillä Applella ei ole ollut tapana jahdata mahdollisimman suurta pikselimäärää saadakseen kameran kuulostamaan paremmalta. Sen sijaan valmistaja on keskittynyt aina mahdollisimman laadukkaan kameran kehittämiseen, kuten olemme saaneet huomata sen Shot on iPhone -kampanjoistaan.

Raportin suurin kysymys ei oikeastaan ole se, aikooko Apple siirtyä käyttämään kolmikennoista kameraa, vaan tapahtuuko se vuonna 2019. Kolmen kameran käyttäminen näyttäisi olevan seuraava trendi älypuhelinten kameroissa ja myös Apple aikoo takuuvarmasti seurata sitä, jos muut valmistajat tuovat tekniikan puhelimiinsa.

Apple ei yleensä halua lisätä uusia komponentteja puhelimiinsa, ellei se pysty valmistamaan niitä täydellisiksi. Emme välttämättä näe ominaisuutta vielä vuoden 2019 mallissa, mutta jos markkinoille tulee siihen mennessä valtava määrä kolmikennoisia kameroita, seuraa Applekin vääjäämättä vallitsevaa trendiä.

Lähde: MacRumors

Gareth Beavis
Formerly Global Editor in Chief

Gareth has been part of the consumer technology world in a career spanning three decades. He started life as a staff writer on the fledgling TechRadar, and has grown with the site (primarily as phones, tablets and wearables editor) until becoming Global Editor in Chief in 2018. Gareth has written over 4,000 articles for TechRadar, has contributed expert insight to a number of other publications, chaired panels on zeitgeist technologies, presented at the Gadget Show Live as well as representing the brand on TV and radio for multiple channels including Sky, BBC, ITV and Al-Jazeera. Passionate about fitness, he can bore anyone rigid about stress management, sleep tracking, heart rate variance as well as bemoaning something about the latest iPhone, Galaxy or OLED TV.