"It's show time" – Apple lähetti kutsut 25.3. järjestettävään julkistustilaisuuteensa

Kuva: TechRadar

Apple näyttäisi olevan valmis julkaisemaan oman striimauspalvelunsa. Valmistaja lähetti nimittäin lehdistökutsut maaliskuun 25. päivä järjestettävään julkistustilaisuuteensa otsikolla "It's show time".

Näyttäisi siltä, että Apple aikoo tuoda Hollywoodin suoraan yhtiön Silicon Valleyn pääkonttoriin, sillä tilaisuus järjestetään tuttuun tapaan Cupertinossa sijaitsevassa Steve Jobs Theater -salissa.

Suurin kysymys kuuluukin, riittävätkö Applen rahkeet Hollywoodin suurimpia tekijöitä ja Netflixiä vastaan? Ainakin yhtiö on panostanut vahvasti videosisältöihinsä, sillä se on käyttänyt niihin yli miljardi dollaria. Toisaalta Netflix käytti omiin sisältöihinsä viime vuonna vielä kahdeksan kertaa enemmän – ja nyt myös Disney on liittynyt mukaan kilpailuun.

Applen videopalvelun kuukausihinta on vielä täysi mysteeri, mutta joidenkin tietojen mukaan se olisi halvempi kuin Netflix ja sen odotetaan saapuvan ennen Disney+:aa, joka saapuu todennäköisesti loppuvuodesta 2019. Applen etuna ovat myös valmistajan omat laitteet, sillä palvelun levittäminen on niiden ansiosta huomattavasti helpompaa.

Mitä voimme odottaa julkistustilaisuudelta?

Applen odotetaan ainakin esittelevän uusia mediaformaatteja osaksi kuuluisaa ekosysteemiään.

Yhtiön videopalvelun on kerrottu tehneen sopimuksia ainakin Oprahin, Jennifer Annistonin, Reese Witherspoonin, J.J. Abramsin, Steven Spielbergin ja monen muun kanssa. Luvassa on siis todennäköisesti monia tunnettujen nimien tähdittämiä sarjoja ja elokuvia. 

Uskomme Applen myös seuraavan Netflixin jalanjälkiä ja tarjoavan omia alkuperäissarjojaan.

Voinemme odottaa myös Apple News Magazines -palvelua, joka on kehittynyt yhtiön ostaman Texturen pohjalle. "Lehtien Netflixiksi" tituleerattu palvelu kokoaa käytännössä useampia lehtiä yhteen edulliseen kuukausihintaan. 

On toki olemassa myös pieni mahdollisuus, että Apple julkaisisi AirPods 2:t tai uuden pelistriimauspalvelunsa. Emme ole kuitenkaan kuulleet mitään vahvoja huhuja kummankaan julkaisusta, joten uskomme niiden saapuvan vasta myöhemmin omassa erillisessä tapahtumassaan.

Matt Swider