Huawei kommentoi uusimpia rajoituksia – "Tämä koituu lopulta Yhdysvaltojen etuja vastaan"

Huawei
(Kuva: Future)

Huawei Technologies on vastannut julkisesti Yhdysvaltojen kauppaministeriön viimeviikkoiseen päätökseen. Yhtiö kertoo rajoitteiden vaikuttavan sen toimintaan väistämättä.

Yhtiön kiertovuorossa oleva puheenjohtaja Guo Ping kommentoi asiaa analyytikoiden vuositapaamisessa. Hänen mukaansa yhtiö on luottavainen tulevien ongelmien selvittämiseksi.

"Emme ole vielä saaneet aikaan ratkaisua, mutta uskomme kuluttajien ja laitevalmistajien jatkavan rinnallamme, jotta syrjivän päätöksen seuraukset saadaan minimoitua."

Yhdysvaltojen kauppaministeriön perjantaisen päätöksen vuoksi Huawei ei pysty hankkimaan puolijohteita, jotka ovat tietyn yhdysvaltalaisen ohjelmiston tai tekniikan lopputuote.

Ratkaisu oli lisäystä pitkälle pakoteajanjaksolle. Huawei päätyi Yhdysvaltojen pakotelistalle toukokuun 16. päivä 2019.

Pingin kommentit ovat yhtiön ensimmäinen virallinen vastine tuoreen järjestelmäpiirien hankinnan estävän päätöksen jälkeen.

Huawei on saanut vahvaa tukea erityisesti Kiinasta, jonka kauppaministeriö ilmoitti suorasukaisesti "suojelevansa kiinalaisyritysten laillisia oikeuksia ja etuuksia". Mahdollisia vastaiskuja ei kuitenkaan vielä kerrottu. Pekingin suunnalla on kuitenkin jo aiemmin uhkailtu yhdysvaltalaisyritysten toiminnan estämisellä Kiinassa.

Huaweilla on joka tapauksessa merkittäviä karikkoja kierrettävänä. Mediatiedot kertovat Taiwan Semiconductor Manufacturing Co Ltd (TSMC) -yhtiön joutuneen kieltäytymään uusista piiritilauksista.

"Olemme täyttäneet sopimustenmukaiset velvollisuutemme kuluttajille sekä valmistajille, minkä lisäksi olemme selviytyneet ja pärjänneet kaikkien odotusten vastaisesti. Joka tapauksessa Yhdysvallat on päättänyt sivuuttaa yritysten ja alan huolet pyrkiessään tiukentamaan kuristusotetta yrityksestämme", totesi Ping.

Pingin mukaan Huawei on sitoutunut noudattamaan Yhdysvaltojen sääntöjä ja asetuksia. Uudet rajoitukset vaikuttavat Huawein aikomuksiin laajentaa, ylläpitää ja kehittää toimintojaan sadoilla miljardeilla dollareilla.

"Yhdysvaltojen toiminta ulkomaalaisia teknologiayrityksiä vastaan on ravisuttanut luottoa amerikkalaiseen teknologiaan ja aiheuttanut konflikteja globaalien yritysten välille. Tämä koituu lopulta Yhdysvaltojen etuja vastaan", totesi Huawein kiertovuorossa oleva toimitusjohtaja Guo Ping.

"Yhdysvaltojen toiminta ulkomaalaisia teknologiayrityksiä vastaan on ravisuttanut luottoa amerikkalaiseen teknologiaan ja aiheuttanut konflikteja globaalien yritysten välille. Tämä koituu lopulta Yhdysvaltojen etuja vastaan", totesi Huawein kiertovuorossa oleva toimitusjohtaja Guo Ping. (Image credit: Future)

Muuttuvat standardit eivät kenenkään etu

Ping totesi samalla, että sirpaloituneet vaatimukset sekä jakautuneet tuotantoketjut eivät ole kenenkään etu. Niiden vaarana ovat toimitusvaikeudet ympäri maailmaa. 

"Kansainvälisen luottamuksen ja yhteistyön perusteet ovat koetuksella ja voivat aiheuttaa valmistajien välisiä konflikteja. Koko ala maksaisi siitä karmeaa hintaa. Yhteiset standardit ovat olleet koko alan huiman kehityksen ydin."

Pingin mukaan Yhdysvallat pyrkii muutoksillaan ajamassa amerikkalaisyhtiöiden etua ja samalla murskaamassa ulkomaalaiset valmistajat, mutta keinot kostautuvat tulevaisuudessa.

"Yhdysvaltojen toiminta ulkomaalaisia teknologiayrityksiä vastaan on ravisuttanut luottoa amerikkalaiseen teknologiaan ja aiheuttanut konflikteja globaalien yritysten välille. Tämä koituu lopulta Yhdysvaltojen etuja vastaan."

Huawei ei aio sulkeutua, vaan pikemminkin päinvastoin. Yhteistyö on kantanut hedelmää myös Pohjois-Amerikan maaperällä, sillä Huawei osti amerikkalaisfirmoilta vuonna 2019 yhteensä 18,7 miljardilla dollarilla komponentteja.

"Huawei kasvoi räjähdysmäisesti muiden valmistajien kanssa ja säilytti sitoumuksensa kansainvälisiin tuotantoketjuihin sekä monimuotoiseen strategiaan."

"Mikäli Yhdysvaltojen hallitus niin sallii, jatkamme piirien ja tuotteiden hankkimista amerikkalaisfirmoilta. Ja kun katsomme eteenpäin, teknologia-alan uskotaan kasvavan 23 triljoonan dollarin arvoiseksi vuoteen 2025 mennessä."

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.