Halo: The Master Chief Collection saapuu PC:lle

Master Chief Collection
Lähde: Microsoft

Aiemmat huhut osoittautuivat todeksi. Microsoft on tosiaan tuomassa Halo: The Master Chief Collectionin PC:lle, jolle se julkaistaan yhtiön omassa kauppapaikassa sekä Steamissa.

Virallinen uutinen saatiin Xbox Wiren kautta, ja samassa yhteydessä paljastettiin myös Halo: Reachin liittyvän kokoelmiin.

See more

Valitettavasti käyttäjät eivät pääse kaikkien osien kimppuun välittömästi. Sen sijaan jokainen päivitetään nykypäivään kronologisessa järjestyksessä toistaiseksi määrittelemättömän ajanjakson aikana. Emme siis tiedä, milloin kokoelman viimeinen teos, Halo 4, saapuu pelattavaksi PC:llä.

Mutta aivan ensimmäiseksi PC-pelaajat saavat käsiinsä vuonna 2010 Xbox 360:lle julkaistuun Halo: Reachiin. Lisäksi kokoelman jo entuudestaan Xbox Onelle ostaneet saavat remasteroidut versiot moninpelisisällöstä (mukaan lukien Forge ja Theater) ilmaiseksi. Kampanjaa tai Firefight-tilaa pelatakseen kaikki joutuvat ostamaan kuitenkin erillisen digitaalisen julkaisun, joka sisältää molemmat pelimuodot.

Xbox Game Pass -tilaajat saavat sen sijaan sekä kokoelman että Reachin pelattavaksi osana palvelua.

Pala kerrallaan Haloa

Jos pelisarjasta haluaa itselleen vain joitain tiettyjä osia, yksittäiset pelit voi ostaa myös erikseen. Tekijät lupaavat myös "jokaisen pelin kehittyvän ja kasvavan ajan myötä yhteisön palautteen avulla."

Toistaiseksi lause on vain mainospuhetta, mutta jos Microsoft on todella aikeissa ylläpitää Halo-pelien moninpelipuolta ja kasvavaa yhteisöä yllä, voi kyseessä olla yksi tulevista elektronisen urheilun tulevista nimikkeistä.

See more

Xbox-tiimi lupailee kertovan lisää uutisia kokoelman ja Halo-sarjan suhteen. Monet fanit ovatkin odottaneet pääsevänsä myös muiden Halo-pelien kimppuun PC:llä, sillä aiemmin tietokoneille on julkaistu ainoastaan Halo: Combat Evolved sekä Halo 2. Halo: Reach tuodaan puolestaan Xbox Onelle 60 ruudun kuvataajuudella sekä 4K- ja HDR-tuella varustettuna.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.