Firefox 88 tuo mukanaan merkittäviä turvallisuuspäivityksiä

Firefox Androidille
(Image credit: VideoBCN / Shutterstock)

Mozilla on julkaissut yhtiön tutusta selaimesta tuoreimman versionm ja Firefox 88 sisältääkin uusia ominaisuuksia, jotka parantavat tuottavuutta ja suojelevat yksityisyyttä.

Yhtiö on lisännyt PDF-tiedostoja selaimella käsitteleville käyttäjille JavaScript-tuen PDF-tiedostoille. Lisäys on varsin kätevä, sillä osa PDF:stä käyttää JavaScriptiä vahvistukseen ja muihin interaktiivisiin toimintoihin.

Linux-käyttäjille tuore Firefox tuo puolestaan muun muassa sulavan nipistystarkennuksen kosketuspintaa käyttäessä.

Uusien ominaisuuksien lisäksi Mozilla on myös tehnyt muutamia muutoksia Firefoxiin. Selain ei enää kysy uudestaan käyttäjiltä pääsyä mikrofoniin tai kameraan, jos käyttö on jo annettu viimeisen 50 sekunnin aikana. Lisäksi Take a Screenshot -ominaisuus on poistettu Page Actions -valikosta ja sijoitettu sen sijaan hiiren oikealla painikkeella avautuvan valikon taakse. FTP-tuki otettiin samalla pois käytöstä valmistautuen kesällä julkaistavaan Firefox 90:aan, jolloin se poistetaan kokonaan.

Sivujen väliset vuodot

Firefox 88:n suurimpiin päivityksiin lukeutuu kuitenkin window.name-datan eristäminen kyseiselle verkkosivulle, mikä suojaa käyttäjän sivustojen välisiltä yksityisyysvuodoilta.

Julkaistussa blogimerkinnässä Mozillan kehittäjä Tim Huan kertoi tarkemmin, kuinka window.namea voidaan käyttää hyväksi:

"1990-luvun lopulta lähtien selaimet ovat luoneet window.name-tiedoston verkkosivujen käyttöön, jotta he voivat säilyttää dataa. Valitettavasti window.namessa säilytetty data on voinut vuotaa verkkosivujen välillä, jolloin jäljittäjä on voinut tunnistaa käyttäjän tai tutkia hänen selaushistoriaa. Estääkseen tällaisen vuodon Firefox sulkee window.namen kuhunkin verkkosivuun."

Vaikka käyttäjiä jäljittävät yhtiöt ovat voineet hyödyntää tätä tiedonkeruuseen, myös haittasivut ovat voineet käyttää window.namea kerätäkseen yksityisiä käyttäjätietoja, jotka ovat vahingossa vuotaneet muilta verkkosivuilta.

Firefoxin uuden version myötä selain on noussut entistä houkuttelevammaksi ja turvallisemmaksi varsinkin näin etätyön aikaan, joten mahdollista vaihtoa kannattaa harkita viimeistään nyt.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.