The Witcher saa neljännen kauden – mutta ilman nykyistä päänäyttelijää

Henry Cavill esittää Geralt of Rivia The Witcherin toisella kaudella
Henry Cavill ei palaa Geraltiksi (Kuva: Netflix)

Netflixin The Witcher -sarja jatkuu odotetun kolmannen kauden merkeissä ensi kesänä, mutta suoratoistojätti antoi jo nyt hyviä ja yllättäviä uutisia sarjan faneille. Sarjalle tehdään neljäs tuotantokausi, mutta Geraltia esittävä Henry Cavill ei aio uusia enää rooliaan.

Tiedotteen mukaan pääosaan on kiinnitetty Liam Hemsworth, joka nappaa noiturin roolin neljännestä kaudesta eteenpäin. Sen enempää tulevasta kaudesta ei tällä hetkellä tiedetä.

"Matkani Geral Rivialaisena on ollut hirviöiden ja seikkailuiden täytteinen, mutta nyt minun on aika pistää amulettini ja miekkani kaappiin neljättä kautta varten", tuotannosta lähtevä Cavill sanoi tiedotteessa. "Minun tilalla valkoisena sutena nähdään mahtava Liam Hemsworth."

"Muiden kirjallisuushahmojen lailla annan soihtuni eteenpäin ja odotan innolla näkeväni Liamin tulkinnan tästä monipuolisesta miehestä. Liam, tällä hahmolla on syvyyttä, nauti hänen esittämisestä."

"Witcher-fanina olen innoissani saadessani näytellä Geraltia", Hemsworth lisäsi. "Henry Cavill on ollut ilmiömäinen Geraltina, ja minulla on kunnia jatkaa hänen saappaissaan ja viedä valkoinen susi kohti seuraavaa lukua."

"Henry, olen ollut jo vuosien ajan fanisi ja inspiroiduin siitä, mitä teit tälle rakastetulle hahmolle. Minulla on isot saappaat täytettävänä, mutta olen todella innoissani päästessäni mukaan The Witcherin maailmaan."

Mitä tuleman pitää

Näyttelijävaihdokseen on suhtauduttu vaihtelevasti sosiaalisessa mediassa, mutta kaikkien kannalta on todennäköisesti parasta odottaa ja antaa mielipide vasta, kun neljäs kausi on julkaistu. Hemsworthilla on tosin omat haasteet korvata Cavill, joka on ollut erinomainen roolissa.

Täydellisessä maailmassa emme olisi joutuneet vaihtamaan näyttelijää, mutta toisaalta ei ole myöskään mitään syytä, miksi Hemsworth ei voisi onnistua Geraltina. Näyttelijävaihdokset sarjoissa eivät myöskään ole mikään uusi juttu, vaan niin HBO:n House of the Dragon kuin kulttisuosikki Doctor Who ovat vaihtaneet näyttelijöitä tarkoituksella.

Oletettavasti neljännen kauden kuvaukset eivät ole vielä alkaneet, eivätkä ne välttämättä käynnisty vielä hetkeen. Näemmekin Hemsworthin roolisuorituksen aikaisintaan vuonna 2024.

Netflix varmasti toivoo, ettei Cavillin korvaaminen Hemsworthilla vaikuttaisi sarjan suosioon, sillä siitä on noussut yksi suoratoistopalvelun suurimmista hiteistä. Loppuvuodesta näemme myös The Witcher: Blood Origin -sivusarjan, joka lievittää tuskaa ennen kolmatta kautta.

Emme kuitenkaan saaneet tietää syytä näyttelijänvaihdokselle virallisessa tiedotteessa. Henry Cavill vahvisti tosin palaavan Teräsmiehen rooliin, joten kenties hän joutui luopumaan sarjasta aikatauluongelmiin vedoten. Tai kenties hän halusi jättää sarjan taakseen syystä tai toisesta.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti