Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan 2. kausi: julkaisupäivä, näyttelijät, juoni ja kaikki muu

Galadriel pitää kädessään Finrodin tikaria oikeassa kädessään Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan ensimmäisen kauden päätösjaksossa
Mahtisormukset eivät palaa vielä pitkään aikaan. (Kuva: Prime Video)
Tärkeimmät tiedot

- Julkaisupäivää ei ole vielä tiedossa
- Toinen tuotantokausi on tuotannossa
- Avainnäyttelijät palaavat rooleihinsa
- Mukana seitsemän uutta näyttelijää
- Adarin näyttelijä jätti yllättäen projektin
- Sarjanvetäjät ovat jo kiusoitelleet uusien hahmojen osalta
- Ensimmäisen kauden päätösjakso vihjaa toisen kauden juonen suunnasta
- Sarjan tarkoituksena todennäköisesti seurata tarkemmin Tolkienin lähdemateriaalia
- Kolme seuraavaa kautta odottavat vielä hyväksyntää

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan toinen tuotantokausi on vielä kaukana horisontissa. Suursuosion saavuttanut Taru sormusten herrasta -televisiosarjan seuraava kausi on jo tuotannossa, mutta todennäköisesti emme näe sitä ennen vuotta 2024.

Sillä välin kun odottelemme yhden Prime Video -suoratoistopalvelun parhaimpien sarjojen paluuta ruuduillemme, olemme koonneet Mahtisormusten toista tuotantokautta koskevat uutiset tähän artikkeliin. Luvassa on uutisia Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan vanhoista sekä uusista näyttelijöistä, juonen kehityksestä sekä sarjan tulevaisuudesta Prime Videolla.

On sanomattakin selvää, että tämä artikkeli sisältää paljastuksia Mahtisormusten ensimmäisestä kaudesta sekä mahdollisesti myös tulevasta toisesta kaudesta. Mahdolliset juonipaljastukset sisältyvät näyttelijöitä ja juonta koskeviin kappaleisiin, ja varoitamme tekstissä olevista juonipaljastuksista. Voit hyödyntää vasemmalla olevaa navigointipalkkia välttääksesi tietämästä sarjan tulevia tapahtumia ennenaikaisesti.

TARU SORMUSTEN HERRASTA: MAHTISORMUKSET 2. TUOTANTOKAUSI - JULKAISUPÄIVÄ

Isildur ja Elendil katsovat huolestuneena eteenpäin

Mahtisormukset eivät todennäköisesti palaa vuonna 2023. (Image credit: Matt Grace/Prime Video)

Mahtisormuksien toiselle tuotantokaudelle ei ole vahvistettu vielä virallista julkaisupäivää.

Amazon vahvisti (Avaa uuteen ikkunaan) lokakuussa 2022 sarjan seuraavan kauden olevan kuitenkin jo tuotannossa. Twitter-käyttäjä sara_talib1:n (Avaa uuteen ikkunaan) kuvauspaikalta vuotamat kuvat näyttävät kuvauksien olevan käynnissä tuhotussa Tirharadin kaupungissa, joka oli yksi ensimmäisen kauden keskeisistä lokaatiosta.

Uusi-Seelanti ei ole enää sarjan pääasiallinen kuvauspaikka, sillä tuotanto on muuttanut Iso-Britanniaan Bray Film Studiosille ja Bovington Airfieldille. Kuvauksien odotetaan tapahtuvan ympäri Iso-Britanniaa ja mahdollisesti myös Euroopassa, kuten sarjanvetäjät J.D. Payne ja Patrick McKay kiusoittelivat syyskuun 2022 kysymyksiä ja vastauksia -tilaisuudessa, johon TechRadar osallistui.

Celebrimbor katsoo huolestuneena kameraa kohti

Celebrimbor näyttää myös pettyneeltä siitä, että 2. tuotantokausi palaa vasta vuonna 2024. (Image credit: Prime Video)

Milloin Taru sormusten herrasta: Mahtisormuksien toinen tuotantokausi julkaistaan? Amazon Studiosin johtaja Jennifer Salke kertoi Esquirelle (Avaa uuteen ikkunaan) haluavansa toisen tuotantokauden ”ulos niin pian kuin mahdollista”, mutta jatkoi toteamalla kuinka sen kuvaukset ja jälkituotanto ovat todennäköisesti pitkiä prosesseja.

Meidän arvauksemme on, ettei Mahtisormukset palaa ennen vuoden 2024 alkua. Amazonilla on tällä hetkellä työn alla muitakin kalliita fantasiasarjoja, kuten Ajan pyörän toinen tuotantokausi, jonka on tarkoitus ilmestyä vuoden 2023 aikana. Odotellessa Mahtisormuksien jatkoa Prime Videolla on katsottavissa ensimmäisen kauden tuotannosta kertova dokumenttisarja The Making of The Rings of Power (Avaa uuteen ikkunaan).

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset 2. tuotantokausi - Näyttelijät

Gil-galad, Elrond, Celebrimbor ja Galadriel seisovat pöydän ympärillä keskustelemassa

Keskeisimmät päähahmot palaavat Mahtisormusten toiselle kaudelle. (Image credit: Prime Video)

Näiden näyttelijöiden uskomme palaavan Mahtisormusten toiselle kaudelle:

  • Charlie Vickers on Sauron
  • Morfydd Clark on Galadriel
  • Robert Aramayo on Elrond
  • Benjamin Walker on Gil-galad
  • Charled Edwards on Celebrimbor
  • Ismale Cruz Córdova on Arondir
  • Nazain Boniadi on Bronwyn
  • Tyroe Muhafidin on Theo
  • Cynthia Addai-Robinson on kuningatar Regent Míriel
  • Lloyd Owen on Elendil
  • Maxim Baldry on Isildur
  • Ema Horvath on Eärien
  • Trystan Gravelle on Pharazôn
  • Leon Wadham on Kemen
  • Owain Arthur on prinssi Durin IV
  • Sophia Novete on prinsessa Disa
  • Markella Kavenagh on Eleanor ’Nori’ Brandyfoot
  • Dylan Smith on Largo Brandyfoot
  • Sara Zwangobani on Marigold Brandyfoot
  • Megan Richards on Poppy Proudfellow
  • Daniel Weyman on The Stranger eli Muukalainen

Mahtisormusten ensimmäisen kauden päätösjaksossa paljastettiin Halbrandin olevan Sauron, joten Vickers näyttelee Taru sormusten herrasta ikonista pahista.

Sen sijaan Lenny Henryn näyttelemä Sadoc Burrows ei palaa ruudulle, sillä Sadoc menehtyi vammoihinsa sarjan kahdeksannessa jaksossa taistelussa Muukalaisen, Harfoottien sekä kolmen mystisen noidan välillä. Niin ikään mystiset noidat eivät palaa, sillä he kohtasivat loppunsa muukalaisen ansiosta.

Todennäköisesti palaavina hahmoina nähdään Alex Tarrantin Valandil, Geoff Morrelin Waldreg, Peter Mullanin kuningas Durin III, Maxine Cunliffen Vilma ja Thusitha Jayasunderan Malva. Tosin Vilman ja Malvan paluu riippuu siitä, näemmekö sarjassa enää Harfootin yhteisöä.

Joseph Mawle on vahvistanut, ettei palaa Adarin rooliin. Sen sijaan Adariksi hyppää muun muassa Peaky Blindersista (Gangsteriklaani) tuttu näyttelijä Sam Hazeldine. Lisäksi kuusi uutta näyttelijää ovat liittyneet kaartiin, mutta heidän hahmojaan ei ole vielä vahvistettu.

  • Ben Daniels (tunnettu mm. The Crown, Jupiter’s Legacy)
  • Yasen ”Zates” Atour (Noituri 2. kausi, Nuori Wallander)
  • Gabriel Akuwudike (1917, Maailmojen sota)
  • Nia Towle (Viisasteleva sydän)
  • Nicholas Woodson (Rooma, Hiljainen todistaja)
  • Amelia Kenworthy (ensimmäinen suuri rooli)

Mahdollisia paljastuksia edessä koskien näyttelijäkaartia – hyppää seuraavaan aiheeseen välttääksesi tulevien tapahtumien juonipaljastukset.

See more

Yksi jo vahvistetuista tulevalla kaudella esiintyvistä hahmoista on Cirdan. Tolkienin lähdemateriaalissa Cirdan oli Falathrimin herra Keski-Maan Ensimmäisellä Ajalla. Hänellä oli myös yksi haltijoiden sormuksista, Narya, ennen kuin Cirdan antoi sen Gandalfille. Benjamin Walker, joka näyttelee Gil-galadia, on kertonut (Avaa uuteen ikkunaan) Cirdanin hahmolla olevan ”merkittävä vaikutus” Gil-galadiin.

Cirdanin lisäksi myös muitakin uusia haltijoita voidaan nähdä tulevalla kaudella. Ensimmäisen kauden seitsemännessä jaksossa Galadriel kertoo Theolle Celebornista – haltijasta, jonka kanssa Galadriel on naimisissa, mutta jota hän ei ole nähnyt pitkään aikaan ja jonka Galadriel olettaa olevan kuollut. Mutta kuten Tolkien-fanit tietävät, Celeborn on elossa Kolmannella Ajalla, ja Galadriel ja Celeborn löytävät lopulta yhteisen kodin Lothlórienista.

Kuudennen ja seitsemännen jakson esikatselutapahtumassa Payne ja McKay kieltäytyivät vahvistamasta Celebornin ilmaantumista sarjassa. McKay kuitenkin vihjasi: ”Tiedämme, että he [Galadriel ja Celeborn] tekevät yhdessä kaikenlaisia asioita jälkeläisiin ja valtakuntiin liittyen. Joten olisi vaikea uskoa, että Galadriel ei koskaan näkisi häntä Celebornia enää. Mutta saamme nähdä.”

Twitter-käyttäjän The Fellowship of Fans (Avaa uuteen ikkunaan) mukaan Jamie Bisping on liittynyt
näyttelijäkaartiin hahmonimellä Viran, mutta vielä ei ole selvää onko kyse koodinimestä. Mahdollisesti kyseessä saattaa olla Celebrimborin ystävä Narvi – Celebrimborin näyttelijä Charles Edwards on vihjannutkin haluavansa nähdä kääpiötoverinsa sarjan toisella kaudella.

Koska ensimmäiset kolme mahtisormusta taottiin ensimmäisen kauden kahdeksannessa jaksossa, saatamme nähdä muiden 17 sormuksen luomisen toisen kauden aikana. Jos näin todella tapahtuu, edessä on todennäköisesti myös nazqûlien, sormusaaveiden kuten Khamûlin, esiintyminen sarjassa.

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset 2. tuotantokausi - Juoni

Halbrand eli Sauron katsoo Mordoriin Mahtisormusten avauskaudella

Kakkoskaudella on useita juonilankoja jatkettavana. (Image credit: Prime Video)

Vielä ei tiedetä paljoakaan Taru sormusten herrasta: Mahtisormuksien toisen kauden juonesta. Kuitenkin voimme arvuutella tapahtumia pohjaten sarjan tekijöiden kertomiin, ensimmäisen kauden päätösjakson tapahtumiin sekä Tolkienin kirjoituksiin.

Yksi tärkeistä kysymyksistä koskee Saurinoa ja muita mahtisormuksia. Ensimmäisen kauden kuvauksien aikaan vain harva sarjan näyttelijäkaartista, kuten Clark ja Edwards, tiesi Vickersin näyttelevän Sauronia – muille asia paljastui vasta myöhemmin sarjan ollessa tuotannossa. Halbrandin näyttelijä Vickers kertoi, ettei hän tiennyt esittävänsä Sauronia ennen kuin vasta kuvatessaan sarjan kolmatta jaksoa. Nyt kun Halbrand on paljastunut Sauroniksi, Keski-Maan pahamainenen hallitsija pääsee varmasti sarjan myöhemmillä tuotantokausilla tapahtumien keskiöön.

Ensimmäinen kausi päättyi Sauronin saapuessa Mordoriin, tarkoituksenaan tehdä siitä toimintansa tukikohdan. Ja koska Adar seuraajineen asustavat jo Mordoria, on mielenkiintoista nähdä, tekevätkö Sauron ja Adar yhteistyötä, vai sivuuttaako Sauron Adarin ja ottaa tämän örkkiarmeijan omakseen.

Sauron ja Adar -kaksikolla oli pieni kahnaus niin sanallisesti kuin fyysisestikin ensimmäisen kauden kuudennessa jaksossa. Heidän vastakkainasettelustaan seuraisi mielenkiintoisia käänteitä kakkoskaudelle. Vickers kertoi TechRadarille, että hän olisi innokas syventymään parin viileään kumppanuuteen ja lisäsi:

”Minä todella rakastan sen [suhteen] dynamiikkaa. Näillä hahmoilla on pitkä historia, ja olisin innokas tutkimaan heidän välistä suhdettaan ja rakentamaan sen päälle.”

Galadriel pitää Finrodin tikaria Halbrandin kurkulla Mahtisormusten ykköskauden päätösjaksossa

Kohtaavatko Galadriel ja Sauron uudelleen? (Image credit: Prime Video)

Entä kohtaavatko Sauron ja Galadriel vielä uudelleen? Heidän välilleen muodostui läheinen side ennen kuin Halbrand paljasti oikean identiteettinsä Galadrielille. Galadriel torjui Halbrand-Sauronin pyrkimykset tehdä hänestä kuningattarensa.

”Olen aina ollut pakkomielteisen kiinnostunut Taru sormusten herrasta -elokuvien Galadriel-kohtauksista”, Clark kertoi TechRadarille. ”Hän ei voi päästää irti ennen kuin hän on hylännyt tämän [Halbrandin tarjouksen] kokonaan, koska hän kokee houkutusta. Vain mitä pienimmän määrän houkutusta, sillä hän tietää kuinka kamalaa se olisi. Joten olisi kiinnostavaa nähdä miten Galadriel käsittelisi jälleennäkemisen.”

”Luulen heidän suhteensa ydinkysymyksen olevan siinä, että yksin olemisessa ei ole rauhaa”, Vickers lisää. ”Sauron uskoo saavuttavansa rauhan vain olemalla kuningas, ja juuri Galadriel istutti tuon ajatuksen hänelle ensimmäisen kauden aikana. Siinä mielessä Sauronin voi nähdä katuvana tai manipuloivan Galadrielia. Sauron tietää Galadrielin olevan todella hyödyllinen ja että Galadriel saa hänet tapaamaan juuri oikeat ihmiset sekä olemaan oikeissa ympyröissä luodakseen nämä yhteydet. Mutta nyt kun Sauron on pettänyt Galadrielin, ja kun Galadriel ei ole kertonut muille haltijoille Sauronista, olisi mielenkiintoista nähdä miten he reagoisivat mikäli he tapaisivat uudelleen.”

Elrond ja Galadriel syleilemässä toisiaan tavatessaan uudelleen

Elrondin ja Galadrielin ystävyys on jälleen koetuksella. (Image credit: Ben Rothstein/Prime Video)

Se, ettei Galadriel kertonut muille haltijoille Halbrandin todellisesta identiteetistä, aiheuttaa varmasti massiivisia ongelmia myös haltijasankarittarelle. Elrond tietää jo, ettei Galadriel ole ollut täysin rehellinen, sillä Elrond löysi samaisen kuninkaallisen verilinjojen luettelon, jonka pohjalta Galadriel paljasti Halbrandin valheet.

Clark kertoi uskovansa Galadrielin ratkaisun olla kertomatta Elrondille ja muille Sauronista olevan valtava virhe. ”En usko että Galadriel uskoo tehneensä oikean ratkaisun”, Clark kertoo. ”Haltijat tekevät virheitä ja niillä on seuraamuksensa. Tämä on iso virhe ja uskon hänen ymmärtävän, että hän teki vastuuttoman ja vaarallisen erheen.”

Clark kertoi eniten odottavansa Galadrielin toisen tuotantokauden juonenkaareksi ”viettävän enemmän aikaa haltijoiden kanssa, riippumatta siitä millaisessa kunnossa ne suhteet ovat, ja Galadrielin palaavan haltiajuurilleen. Me tiedämme, että hänestä tulee eristäytyvä ja salaileva hänen muuttuessa Lothlórienin neidoksi. Olen innoissani päästessäni näkemään, mikä saa hänet perääntymään siitä, mihin olemme nähneet hänen heittäytyvän.”

Kolme mahtisormusta alasimen päällä

Ensimmäiset kolme mahtisormusta on luotu. (Image credit: Prime Video)

Ja mitä niihin mahtisormuksiin tulee, haltijoiden kolme sormusta on jo taottu. Tulevan kauden avaintarinaksi muodostuu varmasti ensimmäisten sormusten takomisen seuraukset sekä näiden mahtisormusten vaikutukset. 17 sormusta on kuitenkin vielä luomatta – mukaan lukien Valtasormus. Vickers ei suostunut paljastamaan sitä, näemmekö Sauronin takomassa omaa sormustaan, mutta näyttelijä paljasti Sauronilla ”olevan suunnitelma”. Tämä voitaneen tulkita myöntäväksi vastaukseksi.

Entä ne 16 muuta sormusta? Tiedämme kääpiöiden seitsemästä sormuksesta ja yhdeksästä ihmisten kuninkaille lahjoitetuista sormuksesta – sekä näiden seurauksena Noitakuninkaasta sekä nazgûleista, sormusaaveista. Emme todennäköisesti näe Sauronin luotettavimpien palvelijoiden saavansa vielä aavemaisia piirteitään sarjan toisella tuotantokaudella, mutta olisimme ihmeissämme ellei yksikään heistä ilmaannu ihmishahmossa tulevalla kaudella.

Ajallisesti tiedämme Tolkienin lähdemateriaalista, että kääpiöiden ja ihmisten sormukset taottiin samaan aikaan kuin haltijoiden sormukset. Kuitenkin Mahtisormukset-sarja ei seuraa niin uskollisesti Tolkienin lähdemateriaalia kuin fanit ehkä toivoisivat.

Alistaakseen sekä kääpiöt että ihmiset Sauronin on itse taottava sormukset, joten Celebrimborin apua sormusten valmistusprosessissa ei kannata odottaa – ellei Sauron tekeydy Annatareksi, kuten Tolkienin lähdemateriaalissa, ja onnistu huijaamaan Celebrimboria tekemään sormukset. Meistä olisi kuitenkin outoa, jos Celebrimbor lankeaisi sarjassa Sauronin petokseen toistamiseen, ja siksi uskomme Sauronin luovan sormukset itse. Lisäksi juttelimme Edwardsin kanssa Celebrimborin tämänhetkisestä tilasta, ja Edwards kuvasi Celebrimborilla olevan ”luomisen jälkeinen kuiva kausi” kolmen haltijasormuksen jäljiltä, joten haltija ei tällä hetkellä olisi kykenevä uusien sormuksien urakkaan.

Muukalainen käyttämässä taikasauvaa Mahtisormukset -sarjan avauskauden 8. jaksossa

Muukalainen on Istari eli yksi velhoista. (Image credit: Prime Video)

Sauronista ja sormuksista siirrymme seuraavaan avoimeen kysymykseen, ja se koskee muukalaista sekä Noria.

Tiedämme muukalaisen olevan yksi Keski-Maan jumalan Valarin lähettämästä viidestä velhosta auttamaan taistelussa Sauronia vastaan. Kukaan sarjan näyttelijöistä ei tajunnut muukalaisen olevan velho ennen kuin aivan kauden viimeisillä hetkillä.

Mutta vaikka tiedämme muukalaisen olevan yksi velhoista, emme voi varmuudella sanoa kuka hän on. Ensimmäisen kauden viimeinen jakso kiusoitteli tämän identiteetillä, mutta kyse voi olla myös katsojien harhautuksesta.

Muukalainen ja Nori matkaavat kohti Keski-Maan itäisiä kolkkia, Rhûnia. Heillä on selvitettävänä vielä muukalaisen nimi, menneisyys, voimat ja se, miten hallita niitä paremmin. Saamme mielenkiinnolla odottaa kohtaavatko he matkalla Khamûlin tai kaksi Sinistä Velhoa, joiden tarina on täysin avoin Tolkien-faneillekin – olettaen ettei muukalainen ole kumpikaan heistä.

Edessä on huima määrä erilaisia pienempiä sivutarinoita sekä tarinallisia käänteitä, joita seuraavan Taru sormusten herrasta: Mahtisormusten kauden on käsiteltävä.

Yksi näistä on nykyisen Mordorin alueen asukkaiden kohtalo. Ensimmäisen kauden kuudennessa jaksossa nähtiin Keski-Maan eteläisten alueiden muuttuminen Mordoriksi. Seitsemännessä jaksossa taas Bronwyn kertoi tulivuoren purkautumisesta selviytyneiden asettuvan Pelargiriin, kaupunkiin Anduin-joen varrelle, josta tulee myöhemmin Gondorin suurin satama Kolmannen Ajan koittaessa.

Arondir katsoo pahaa miekkaa

Toisen kauden tarinalla on useita eri kysymyksiä vastattavana. (Image credit: Prime Video)

On epätodennäköistä, että Mahtisormusten ensimmäinen kausi olisi samalla viimeinen, mitä tulee etelämaalaisiin sarjan osalta. Lähdemateriaalissa Pelargirista tulee turvapaikka haltijoille uskollisina pysyville númenóreaaneille, kun Númenóreanin moraalinen rappio koittaa Toisen Ajan edetessä. Mikäli tapahtumat seuraavat Tolkienin kirjoituksia, saamme nähdä Elendilin ja kumppaneiden kohtaavan Arondirin, Bronwynin ja Theon vielä tulevilla kausilla, jos emme jo toisella kaudella.

Noria lukuun ottamatta on epäselvää mikäli näemme enää Harfoottien yhteisöä tulevissa jaksoissa. Jotkut katsojat toivovat, että koska Nori ja muukalainen matkaavat eri osoitteisiin kuin Poppy ja muut harfootit, tämä tarkoittaisi vain Norin tarinan jatkuvan sarjassa. Toisaalta kysymykset ja vastaukset -pressitilaisuudessa McKay vahvisti sen, että tämä ei ole viimeinen mitä näemme harfootteja – ja kiusoitteli ajatuksella, että saatamme nähdä hobittikylien perustamisen omin silmin.

Nori ja Poppy haikeissa jäähyväisissä Mahtisormusten avauskaudella

Harfootit palannevat tavalla tai toisella. (Image credit: Ben Rothstein/Prime Video)

Norin näyttelijä Markella Kavenagh kertoi TechRadarille: ”Minä haluaisin todella nähdä vielä harfoot-perheeni. Koko yhteisön kanssa on aivan mahtava työskennellä. Minusta olisi vaikea kuvitella, että he eivät enää tulisi takaisin, mutta meidän on vain odotettava nähdäksemme mitä todella tapahtuu.”

Khazad-dûmissa mielenkiintoista seurattavaa on kääpiökuningas Durin III:n ja prinssi Durin IV:n välinen jännite. Koska Durin IV oli omapäisesti sotkeutunut mithrilin louhimiseen pelastaakseen haltijoiden rodun, kuningas Durin III riisti poikansa tittelit. Prinsessa Disan macbethiläisittäin yllyttäessä Durin IV:ää, edessä saattaa olla mahtavan kääpiövaltakunnan ajautuminen kohti sisällissotaa.

Toinen vaihtoehto on, että isä ja poika sopivat riitansa. Tämä todennäköisempi vaihtoehto perustuu Tolkienin lähdemateriaaliin, jossa kuningas Durin III lähettää kääpiösotilaiden armeijan auttamaan Eregionia taistelussa Sauronia vastaan haltijoiden ja Sauronin sodan aikana. Tämän taistelun tiimellyksessä saatamme nähdä myös Gil-galadin soturimaisen puolen nostavan päätään.

Elrond näkee kaksi kääpiösotilasta Mahtisormusten avauskaudella

Khazad-dûm on nähnyt iloisempiakin ajanjaksoja. (Image credit: Amazon Studios)

Durinit saattavat haudata keskinäisen sotakirveensä myös siksi, että seitsemännessä jaksossa todistimme Balrogia ruuduillamme. TechRadar kysyi näemmekö Durinin turman pian, johon McKay yksinkertaisesti totesi: ”Kausi numero kaksi, pysy mukana”.

Sitten on vielä huomattava poliittinen myllerrys Númenorissa. Koska kuningas Palantir on kuollut, kuningatar Regent Míriel tulisi saada kruununsa. Valtaistuimesta voi kuitenkin seurata kiistaa Mírielin menetettyä näkökykynsä sarjan kuudennen ja seitsemännen jakson tapahtumien seurauksena, ja toisaalta tiedämme Númenorin historiasta, että Pharazôn aikoo yrittää saada vallan itselleen. Sauronin potentiaalinen paluu Númenoriin johtaa lopulta kuningaskunnan kaatumiseen, vaikka emme vielä tiedä miten McKay ja Payne kuvaavat tapahtumia. Puhuessaan Lucca Comics 2022 -paneelissa (Avaa uuteen ikkunaan) Cynthia Addai-Robinson, Mírielin näyttelijä, vihjasi kuningattaren ”heikkouden (sokeuden) muuttuvan vielä hänen vahvuudekseen tulevaisuudessa”.

Ja vielä on Elendil, Isildur ja Eärien. Elendil suree kuolleeksi uskottua poikaansa Isilduria, vaikka me tiedämmekin Isildurin olevan hengissä, sillä hahmolla on merkittävä rooli Sauronin kukistamisessa Toisella Ajalla. Toisaalta Eärien löysi ensimmäisen kauden päätösjaksossa palantirin, jolla on mahdollisuus nähdä välähdyksiä tulevaisuudesta. Jos hän katsoo kristallipalloon. Millaisen tulevaisuuden hän näkee kuningaskunnalle, itselleen ja perheelleen, ja miten se vaikuttaa tuleviin tapahtumiin?

Fanit ovat huojentuneita siitä tiedosta, että Taru sormusten herrasta: Mahtisormuksien toinen kausi seuraa uskollisemmin Tolkienin lähdemateriaalia. J.D. Payne kertoi The Hollywood Reporterille (Avaa uuteen ikkunaan): ”Toisen kauden tarina on kaanonin mukainen. Varmasti jotkut katsojat tulevat sanomaan ’Tämän tarinan me toivoimme saavamme jo ensimmäisellä kaudella’. Annamme sen heille sarjan toisella kaudella.” Virallisella Mahtisormukset-podcastissa (Avaa uuteen ikkunaan) Payne lisäsi: ”Toinen tuotantokausi sisältää paljon enemmän kaanonia, jonka aiomme herättää henkiin.”

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset 2. tuotantokausi - Trailerit

Eärien löytää palantírin Tir-Palantirin salaisesta huoneesta Mahtisormusten 1. kaudella

Missä on The Rings of Powerin 2. tuotantokauden traileri? (Image credit: Prime Video)

Ei, traileria ei ole julkaistu. Lisäksi emme odota sellaisen ilmestyvän vielä pitkään aikaan. Kunhan ensimmäinen videomaistiainen julkaistaan, lisäämme sen tähän artikkeliin.

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset - Tulevaisuus

Gil-galad pitää kädessään mithriliä Elrondin vieressä

Mahtisormukset on suunniteltu viiden tuotantokauden mittaiseksi. (Image credit: Prime Video)

Mahtisormusten toinen tuotantokausi ei todennäköisesti jää sarjan viimeiseksi, sillä Payne ja McKay ovat suunnitelleet viiden kauden kattavan sarjan. He vahvistivat Empire-lehdelle (Avaa uuteen ikkunaan) tietävänsä sen, miten sarja päättyy. Tähän lukeutuu myös sarjan aivan viimeinen kohtaus.

Toistaiseksi Amazon on antanut vihreää valoa vain kahdelle kaudelle, mutta olisimme ihmeissämme mikäli kolme muuta kautta eivät toteutuisi. Toisaalta Embrace Groupin omistusoikeus Taru sormusten herraan saattaa aiheuttaa Mahtisormukset-projektille haasteita, ja tuottaja Lindsey Weber kertoi olevansa epävarma sarjan tulevaisuudesta (Avaa uuteen ikkunaan).

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset ylsi Nielsenin TV-listauksessa ensimmäiseksi syyskuun lopussa, ja Varietyn (Avaa uuteen ikkunaan) mukaan sarjaa katsottiin 1,3 miljardia minuuttia maailmanlaajuisesti. Sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa kerrytti 25 miljoonaa katselua ensimmäisen 24 tunnin aikana, mikä teki siitä katselluimman Prime Videon ohjelman ikinä (Avaa uuteen ikkunaan).

Huomioiden ensimmäisen kauden merkittävän maailmanlaajuisen suosion, olisimme yllättyneitä mikäli Mahtisormukset päättyisi toiseen tuotantokauteen. Siltikin odotamme Amazonin virallista vahvistusta sarjan jatkolle ennen kun hyppäämme johtopäätöksiin.

Alkuperäisteksti