PS6: milloin näemme PlayStation 6:n ja mitä uuden sukupolven konsolilta voi odottaa?

Ps6
(Kuva: Shutterstock)

PlayStation 5 julkaistiin vasta viitisen vuotta sitten, mutta ajattelemme silti jo seuraavan sukupolven PS6:ta. Emmekä varmasti ole ainoita, sillä konsolien kehittäminen vie niin paljon aikaa, että Sony on todennäköisesti jo aloittanut suunnittelutyön.

Emme kuitenkaan näe todennäköisesti uutta PlayStation-konsolia vielä muutamaan vuoteen, mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi jo haaveilla, mitä tulevan pitää. Tai spekuloida, milloin se saatettaisiin julkaista. Tiedämme tosin jo entuudestaan, että Sony miettii toimistollaan konsolin tulevaisuutta, sillä yhtiö on hakenut tavaramerkit PS6:lle, PS7:lle, PS8:lle, PS9:lle ja PS10:lle.

PS6:n odottelun tuskaa on helpotettu nykykonsolin uusilla versioilla. Sony on julkaissut PS5 Slimin sekä tehokkaan PS5 Pron. Näistä jälkimmäinen tarjoaa enemmän tehoa, edistyneemmän säteenseurannan sekä AI-pohjaisen skaalauksen.

Olemme koonneet alapuolelle kaiken, mitä haluamme nähdä PlayStation 6:lta ja milloin voimme odottaa näkevämme seuraavan sukupolven konsolin.

Milloin PS6 ilmestyy?

PlayStation

(Image credit: Sony)

PS6 on todennäköisesti vielä useiden vuosien päässä. PlayStation 5 julkaistiin marraskuussa 2020, joten Sony ei todennäköisesti julkaise seuraavaa konsolia vielä useaan vuoteen.

Yleisesti ottaen PlayStation-konsolit ovat ilmestyneet noin kuuden tai seitsemän vuoden välein. PlayStation 4 julkaistiin vuonna 2013 ja PS5 vuonna 2020.

Game Informerin haastattelussa Sonyn Hardware Engineering -osaston vastaava Masayasu Ito vahvisti, että PS5:n elinkaari on noin kuusi tai seitsemän vuotta. Tämän perusteella emme näe PS6:ta kuin aikaisintaan vuonna 2026.

"Aiemmin uuden alustan elinkaari oli seitsemästä kymmeneen vuoteen, mutta nykyisen vauhdikkaan teknologisen kehityksen aikakautena todellisuus on kuudesta seitsemään vuotta", Masayasu sanoo.

"Jos emme elä tuossa syklissä, silloin emme pysy mukana kiihtyvän teknologisen kehityksen matkassa. Siten ajatusmaailmamme PS5:n suhteen on se, että konsolin elinkaari on ehkä kuusi tai seitsemän vuotta. Mutta tuona aikana meidän pitäisi pystyä muuttamaan itse laitteistoa ja pyrkiä sisällyttämään siihen teknologiassa tapahtuneet kehitykset. Tällainen on ajatusmaailmamme asian suhteen. Kokeilimme tätä käytännössä PS4 Pron kohdalla, joka julkaistiin PS4:n elinkaaren puolivälissä."

Kun PS5 Pro julkaistiin neljä vuotta alkuperäisen konsolin jälkeen, näyttää Sony etenevän tälläkin kertaa samanlaisella strategialla.

Paljonko PS6 maksaa?

Emme tietenkään tiedä konsolin suositushintaa ennen virallista julkaisua. Ja kun ilmestymiseen on vielä vuosia, valistunein arviommekin on puhdas veikkaus.

Jos lähestytään asiaa PS5:n hinnoittelun kautta, voimme tehdä joitakin muutoksia. PS5 Slim maksaa Suomessa noin 599 €, mikäli haluaa levyasemallisen version. Digital Edition -version eli levyasemattoman konsolin saa 499 eurolla. Hinnat ovat siis vuosien saatossa nousseet, sillä PS4 maksoi ilmestyessään noin 449 euroa.

PS5 Pron suositushinta oli julkaisun aikaan Suomessa 849 euroa. Hinnankorotus alkuperäiskonsoliin nähden on merkittävä, ja se saa mietteliääksi koskien PS6:n hintalappua. Saapuuko tuleva konsoli myyntiin halvemmalla hintalapulla mahdollisimman suuren yleisön kosiskelemiseksi, vai onko 849 euroa uusi standardi? Emme vielä tiedä vastausta, mutta kysymyksiä on aiheellista heittää ilmoille.

Mitä PS6:lta voi odottaa?

PS5

(Image credit: Sony)

Sony tuskin voi hylätä fyysisiä levyjä kokonaan

Sonyn entinen pomo Shawn Layden kommentoi helmikuussa 2025 ajatuksiaan täysin digitaalisesta konsolista Kiwi Talkzille. Hänen mukaansa Sony ei todennäköisesti voi siirtyä kokonaan levyasemattomiin konsoleihin, sillä isossa osassa maailmaa ei vielä ole riittävän hyviä verkkoyhteyksiä tämän mahdollistamiseksi.

Sony kokeilee kepillä jäätä hinnan suhteen?

Mat Piscatella jutusteli GamesBeatille PS6:n hintalapusta. Hänen mukaansa uutuuskonsolien hinnat ovat todennäköisesti nousussa. Keskustelun lomassa arveltiin, että PS5 Pron suositushinta 849 € on kokeilua siitä, miten pelaajat suhtautuvat korkeampaan hintaan.

Kaksi eri konsoliversiota?

Tietovuotaja 'Kepler' kertoi NeoGafin sivuilla PS6:n saapuvan todennäköisesti kahtena eri versiona PS5-konsolin tavoin. Aiemmin asioista hyvin perillä ollut lähde kertoo Sonyn työstävän kahta eri järjestelmäpiiriä (SoC), jotka vastaavat erilaisiin tarpeisiin.

Kehittääkö AMD PS6:n prosessorin?

Reuters uutisoi syyskuussa 2024, että AMD olisi päihittänyt Intelin komponenttikilvassa koskien PS6-konsolia. Tämä tarkoittaisi Sonyn ja AMD:n yhteistyön jatkuvan PS5:n jälkeenkin, mikä puolestaan helpottanee taaksepäinyhteensopivuuden kehittämistä.

PS6 ja seuraava Xbox ilmestyvät vuonna 2028?

Microsoftin oikeustaisto vuonna 2023 koski Blizzard Activision -yrityskauppaa. Oikeuden papereista kuitenkin paljastui maininta, jonka mukaan Microsoft olettaa seuraavan konsolisukupolven alkavan vuonna 2028. Tämä täsmäisi ajankohdallisesti odotuksiin, sillä se tarkoittaisi noin kahdeksan vuoden julkaisuväliä PS5:n ja PS6:n välillä.

TOPICS
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti