Pokemon Go:n johtaja kertoo, ettei AR:n potentiaali jää pelkkiin visuaalisiin ominaisuuksiin

Pokemon Go:n luoneen Nianticin toimitusjohtaja John Hanke uskoo laajennetun todellisuuden (AR) valoisaan tulevaisuuteen. Hänen mukaansa laajennettua todellisuutta voitaisiin nimittäin hyödyntää muuallakin kuin pelkissä visuaalisissa sisällöissä.

Hanke selitti Kaliforniassa järjestetyssä GamesBeat-konferenssissa AR-visionsa lainaamalla Arthur C Clarken sanoja "riittävän kehittynyttä teknologiaa ei pysty erottamaan taikuudesta".

Hanken mukaan vision saavuttamisen vaatii eri tekniikoiden väsymätöntä testaamista. Hänen mielestään pelit ovat ihanteellinen alusta teknologioiden kehittämiseen, sillä pelaajat kestävät häiriöitä ja epätäydellisyyksiä muita käyttäjiä paremmin.

Täydellinen alusta uuden luomiselle

Pelifoorumeita lukemalla saattaisi päätyä hieman eri johtopäätökseen, sillä peliyhteisö reagoi usein voimakkaasti epäonnistuneisiin päivityksiin. Hanke ei ole kuitenkaan täysin väärässä, sillä yhä useamman pelin muuttuessa online-pohjaiseksi, olemme tottuneet satunnaisiin bugeihin ja valmiita odottamaan niiden korjaamista. Lisäksi pelaajilla on usein hyvät tekniset taidot, joten he osaavat myös antaa hyödyllistä palautetta tekniikoiden kehittämiseen.

Hänen mukaansa esimerkiksi viime vuoden suuri AR-ilmiö Pokemon Go todisti, että pelit ovat hyvä alusta kokeilla uusia teknologioita ja etteivät matkan varrelle sattuvat bugit ja häiriöt kaada koko projektia.

Hanke ei ole vielä saanut tarpeekseen AR-teknologian soveltamisesta. Hän sanookin, että "AR-teknologian potentiaali ulottuu paljon laajemmalle kuin pelkkiin visuaalisiin käyttötarkoituksiin". Mies paljastaa, että tällä hetkellä yritys etsii keinoja parantaa AR-pelaamisen sosiaalista puolta, jotta ihmiset voisivat jakaa pelikokemuksensa yhdessä toisten ihmisten kanssa.

Ideana olisi ilmeisesti liittää tekniikkaan myös äänipohjaista laajennettua todellisuutta sekä AR-pilviteknologiaa. Hanke ei kertonut projektista sen yksityiskohtaisemmin, mutta Niantic saattaisi hyvinkin soveltaa tekniikoita jo parhaillaan työstämäänsä Harry Potter AR-peliin. Loitsut ja velhojen taistot voisivatkin olla täydellinen alusta äänikomentojen ja AR:n yhteensaattamiseen.

Lähde: VentureBeat

Emma Boyle

Emma Boyle is TechRadar’s ex-Gaming Editor, and is now a content developer and freelance journalist. She has written for magazines and websites including T3, Stuff and The Independent. Emma currently works as a Content Developer in Edinburgh.