Microsoft suosittelee käyttäjiään siirtymään Teams-palveluun ennen kuin on liian myöhäistä

Microsoft Teams
(Kuva: Microsoft)

Microsoft on muistuttanut Skype for Business Onlinen käyttäjiään palvelun sulkeutumisesta ja suosittelee siirtymistä Teamsiin. Redmontissa sijaitseva yhtiö kertoi Skype for Business Onlinen sulkeutuvan 31. heinäkuuta 2021, jolloin palvelut siirtyvät Teamsin alaisuuteen.

Skype for Business Onlinen käyttäjillä on ollut reilusti aikaa siirtyä uuteen palveluun, sillä Microsoft julkisti siirron jo 30. heinäkuuta 2019. Tästä huolimatta näyttäisi siltä, että osa yrityksistä ei ole kiirehtinyt oman siirtymisensä kanssa, minkä takia Microsoft on muistuttanut tapahtuvasta uudestaan.

Yhtiö on aloittanut jo tiettyjen työtehtävien siirron Teamsiin niiden käyttäjien osalta, jotka ovat siirtäneet Skype for Business Onlinen Teamsiin joko päällekkäisin ominaisuuksin tai valikoiden. Tulevien kuukausien aikana ennen Skypen sulkemista yritykset voivatkin varmistaa, että toiminnat jatkuvat määräajan jälkeen normaalisti.

Aika alkaa loppua

Osa yrityksistä saattaa tosin joutua kiirehtimään, jotta he saavat kaikki asiat järjestettyä ennen kuin Skype for Business Online lopetetaan. COVID-19-pandemia ei ole myöskään helpottanut muutosta.

"Osa organisaatioista ei välttämättä ole edennyt pitkälle Teams-päivityksen suunnittelussa", Microsoft Teamsin blogimerkinnässä mainitaan. "Tämä on ymmärrettävää, sillä viime vuoden tapahtumat ovat vaikuttaneet strategioihin, prioriteetteihin ja resursseihin. Älkää kuitenkin huolehtiko, sillä aikaa on vielä reilusti. Olemme itse asiassa nähneet useita esimerkkejä, joissa yritykset ovat siirtyneet joko täysin tai osittain Teamsiin Skype for Business Onlinesta muutaman kuukauden sisällä. Mutta koska palvelut sulkeutuvat kuuden kuukauden päästä, suosittelemme aloittamaan tarvittavat suunnitelmat yrityksellenne tärkeiden tekniikan, prosessien ja käyttäjien siirtämiseksi eteenpäin. Ja autamme teitä tämän suhteen askel askeleelta."

Microsoft on onneksi julkaissut auttavia ohjeita, kuten Microsoft Teamsin admin-käyttäjien oppaita, Teamsin päivityksen suunnittelutyöpajoja ja Microsoft Chalk Talks -työpajoja. Yhtiö on myös todennut, että osa yrityksistä voi saada automaattisen päivityksen Microsoft Teamsiin.

Lähde: ZDNet

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.