Kiinalaishallinnon on käsketty luopumaan ulkomaalaisten valmistamista tietokoneista

Kiinan lippu kannettavan näytöllä
(Kuva: Shutterstock)

Kiinan valtion virastoilla ja muilla valtion omistamilla organisaatioilla on kaksi vuotta aikaa heittää pois kaikki ulkomaisten yhtiöiden tekemät tietokoneet, kannettavat ja muut laitteet sekä vaihtaa ne kotimaisilla laitteilla.

Raporttien mukaan osaa hallituksen työntekijöistä pyydettiin tekemään vaihdos jo aiemmin tällä viikolla heidän palattuaan töihin viikon mittaiselta lomalta.

Toimeksianto vaatii organisaatioita poistamaan sekä ulkomaalaisten laitteet sekä ohjelmistot. Ottaen huomioon, että Kiinassa on käytössä mahdollisesti jopa 50 miljoonaa tällaista laitetta, päätös tuntuu varmasti HP:n, Dellin ja muiden toimenkuvassa.

Sisäinen laitteisto

Laitteiston lisäksi toimeksianto näkyy myös ohjelmistoja myyvissä tahoissa. Raporttien mukaan Kiina keskittyy todennäköisesti Linux-pohjaisiin käyttöjärjestelmiin korvatakseen Microsoft Windowsin. Ilmeisesti yksi mahdollinen korvike on Shanghaissa sijaitseva Standard Software.

Tällä hetkellä käsky koskee ainoastaan tietokoneita. Sen sijaan komponentit, joita on vaikea korvata kuten mikroprosessoreja, eivät kuulu toimeksiannon piiriin. Näitä koskeva päätös saatetaan tosin tehdä myöhemmin lähitulevaisuudessa. Hallituksen odotetaan pakottavan myös aluehallintojen tekemään samoin.

Raportin mukaan osa yrityksistä saattaa saada luvan käyttää ulkomaalaisia laitteita, jos he saavat erityisluvan. Vaikka alkuun moisen luvan saaminen saattaa olla melko helppoa, Bloombergin lähteet uskovat luvan saamisen muuttuvan huomattavasti hankalammaksi jatkossa.

Kiina on pyrkinyt vähentämään riippuvuuttaan ulkomaalaiseen laitteistoon ja ohjelmistoon siitä lähtien, kun Trumpin hallitus esti Huawein ja ZTE:n pelätessään 5G:n kautta tehtävää vakoilua. Huawei on sittemmin joutunut luomaan ja jakamaan kokonaan oman käyttöjärjestelmän puhelimille, kun he menettivät pääsyn Androidiin. ZTE ei ole vastaavasti ollut yhtä onnekas.

Nyt kun geopoliittinen tilanne on hankaloitunut entisestään, kiinalaiset ovat liikkuneet entistä pidemmälle suunnitelmassaan siirtyä täysin teknologisesti itsenäiseksi.

Kehityksestä hyötyy eniten todennäköisesti kiinalaisvalmistaja Lenovo, jonka osakkeet nousivat päätöksestä lähtien.

Lähde: Bloomberg

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti