Näimme jo muutama päivä sitten vuotokuvia kolmoiskameralla varustetusta iPhonesta ja nyt olemme kuulleet jälleen uusia huhuja iPhone 11:n kameratekniikasta.
Wall Street Journal "sisäpiirilähteeltä" saaman tiedon mukaan Apple suunnittelee julkaisevansa tänä vuonna kolme iPhone-mallia, joista kalleimmassa olisi kolmoiskamera. Kyseessä on siis iPhone 11 Max – tai miten hyvänsä Apple päättääkään nimetä tulevan laitteensa.
Muut kaksi mallia saisivat ilmeisesti tavanomaisemmat kaksoiskamerat. iPhone XS:n seuraajassa olisi siis yhtä monta kameraa kuin nykymallissa, mutta iPhone XR:n päivitys saisi yhden kameran lisää nykyiseen verrattuna.
Raportti kertoo myös, että edullisin malli pitäytyisi edelleenkin LCD-näytössä. iPhone 11 ja iPhone 11 Max saisivat kuitenkin luonnollisesti OLED-näytöt.
Eroon LCD-näytöistä
Apple luopuu LCD-näytöistä todennäköisesti vuoteen 2020 mennessä. Yhtiö olisi todennäköisesti halunnut vaihtaa OLED-näyttöihin jo tänä vuonna iPhone XR:n odotettua heikomman myynnin vuoksi, mutta ilmeisesti vuoden 2019 suunnitelmia ei pystynyt enää muuttamaan niin nopeasti. Tuleva malli on ollut kehitteillä jo kuukausien ajan.
Suhtaudumme kuitenkin kaikkiin iPhone-huhuihin vielä suurella varauksella, sillä mallin julkaisuun on jäljellä yhä 9 kuukautta. Huhujen tiedot olisivat kuitenkin loogisia, sillä monet Applen kilpailijoista ovat siirtyneet kolmeen tai neljään kameraan.
Uskomme myös, että valmistaja siirtyy pelkkään OLED-tekniikkaan – ainakin pidemmällä aikavälillä. OLED-näytöt kykenevät huomattavasti parempaan värien syvätoistoon ja pienempään akunkulutukseen kuin LCD-vastineet.
- Lue myös mietteemme Applen nykyisestä lippulaivasta: iPhone XS Maxista
Lähde: 9to5Mac