Applen huhutaan peruuttaneen budjettihintaisen iPhone SE -malliston

Kolme iPhone SE 2022 -puhelinta pinottuna päällekkäin
iPhone SE 2022 ei näillä näkymin ole enää saamassa seuraajaa. (Kuva: Apple)

Tuoreet huhut antavat yhä vahvemman kuvan siitä, että iPhone SE 4 ei kenties koskaan saavu markkinoille. Applen budjettimallin myyntimäärät sekä kannattavuus ovat nimittäin jättäneet runsaasti toivottavaa.

Viimeisintä arkunnaulaa on nakuttanut Applen asioista yleensä hyvin perillä oleva Ming-Chi Kuo, joka kertoi MacRumorsille varsin selkosanaisen tiedon. Hänen mukaansa Apple on kertonut tuotantoketjuun osallistuville, ettei iPhone SE 4 saavu 2024 eikä sen jälkeenkään.

Tämä ei tunnu suurelta yllätykseltä, sillä jo aiemmat huhut ovat vihjanneet peruuntumisen mahdollisuudesta. Tuolloin Applen uskottiin vielä harkitsevan asiaa, mutta nyt päätös vaikuttaa lopulliselta.

Ongelmia 5G-sirussa

Peruuntumiseen liittyy muitakin asioita kuin vain myyntimäärät. Kuon mukaan Applen oli määrä käyttää iPhone SE 4:ssä omaa 5G-sirua. Omavalmisteisen piirin suorituskyky vaikuttaa kuitenkin jäävän nykyisellään käytössä olevan Qualcommin sirun jalkoihin.

Tämän perusteella iPhone SE 4:n peruuntuminen voi olla merkittävä asia Qualcommille, sillä yhtiö voi näin jatkaa 5G-piirien toimittamista Applelle tulevaisuudessakin. Tahtotila omiin suorittimiin todennäköisesti kuitenkin säilyy.

iPhone SE 4:n mahdollinen peruuntuminen ei vaikuta vuoden 2023 kiinnostavimpien tulevien puhelimien listaan, sillä emme olisi odottaneet mallin ilmestyvän muutoinkaan kuin aikaisintaan 2024. Toistaiseksi Apple on nimittäin julkaissut SE-mallinsa kahden vuoden välein.


Kenelle iPhone SE sopii?

Olemme kuulleet Applen pettymyksestä iPhone SE (2022):n myyntimääriin. Tämä lieneekin pääsyy sille, miksi koko malliston tulevaisuus on vaakalaudalla. Jos mallistolle ei ole kysyntää, ei sellaista varmasti ole tulossakaan.

Syyt vaatimattomille myyntimäärille ovat hämärän peitossa. Mahdollisia kompastuskiviä saattavat olla Koti-painikkeella varustettu vanhahtava muotoilu, turhan pieni näyttö tai heikko kamerakokonaisuus.

Nykyisellä iPhone SE (2022) -mallilla on silti vahvuutensa. Se on erityisesti hinnaltaan kilpailukykyinen siihen nähden, että malli hyödyntää Applen tuoretta järjestelmäpiiriä. Lisäksi se on ominaisuuksiensa puolesta lähes yhtä hyvä kuin iPhone 14, vaikka hintalappu on liki puolet pienempi.

Yksi mahdollinen ongelmakohta koskee käytettyjen iPhone-puhelimien valikoimaa. Lisäksi vanhemmat iPhone 13:n kaltaiset vanhemman sukupolven mallit ovat jatkuvasti houkuttelevissa tarjouksissa, jolloin moni saattaa valita ennemmin modernilta näyttävän vaihtoehdon.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti