Skip to main content

Näin saat huippunopean langattoman verkon jokaiseen huoneeseen

Näin pääset eroon langattoman verkon ongelmista

Tässä vaiheessa meidän on tarkoitus kertoa yksityiskohtaisesti kaikki tärkeät asiat ajatellen uuden langattoman reitittimen hankkimista. Niin teemmekin, mutta ennen sitä on tehtävä selväksi yksi asia: jos olet Mac-miehiä (tai -naisia) ja käytät vain Applen laitteita langattomassa verkossa, on AirPort Extreme ainoa vaihtoehto reitittimeksi.

No ok, on toinenkin mahdollisuus: Jos haluaa lisäominaisuuksia, on Time Capsule myös harkinnan arvoinen. Siihen on useita syitä. Ensinnäkin kun joutuu yhdistämään langattomia laitteita toisiinsa, on normaalisti järkevää luottaa samaan firmaan (WDS-tekniikan toteutuksen taso vaihtelee myyjästä toiseen). 

Emme todellakaan voi taata, että uusimman AirPort Extremen langattoman sirun valmistajan lupaus maksiminopeudesta (1 300Mb/s) pitää paikkansa, vaan et luultavasti pääse edes lähelle sitä – etenkin jos käytät standardin g- tai n-laitteita. Se että reititin tukee 80MHz:n kanavia, takaa kuitenkin vakuuttavan kaistanleveyden, kun käyttäjä päätyy hankkimaan ac-standardin laitteita.

Näin saa huippunopean wifi-yhteyden jokaiseen huoneeseen

Apple Storessa myydään useita eri reitittimiä ja varalaitteita, mutta myös muut firmat tekevät niitä.

AirPort Extreme tukee myös beamforming-tekniikkaa, joka takaa, että langaton signaali on vahvimmillaan juuri siellä, missä sitä tarvitsee.  

AirPort Extreme tukee uusinta langattoman verkon standardia 802.11ac, mikä tarkoittaa, että vaikka käytössä ei olisi vielä tuon standardin laitteita, on tulevaisuus taattu reitittimen osalta. Se sopii myös standardiin 802.11n ja toimii 5GHz:n ja 2,4GHz:n taajuuksilla.

Yhdistä reitittimen WAN-portti modeemin/reitittimen LAN-porttiin tai käytä powerline-verkkoa. Näin nettiyhteys ulottuu paikkoihin, joihin modeemi/reititin ei yllä. 

Muiden laitteiden kohdalla (ei Applen tuotteet) pitää ottaa huomioon muutamia asioita. Suoritustehoa ei tarvitse miettiä, jos haluaa yhdistää langattoman reitittimen vain kannettavaan ja pariin muuhun laitteeseen.

Tuossa tapauksessa mahdollisia ongelmia aiheuttaa verkkoyhteys eikä langattoman verkon parantaminen auta. Dual-dand -reititin voi olla hyödyksi tässä tapauksessa. Jos käytössä on standardia 802.11n tukevia laitteita, kannattaa etsiä sitä tukeva n-standardin reititin.

2,4GHz:n ja 5GHz:n laitteiden erottaminen toisistaan pienentää häiriöitä ja parantaa verkon toimintakykyä. On suositeltavaa kuitenkin välttää reitittimiä, jotka tukevat vain 5GHz:n taajuuksia. 

Joustavuutta tuo reititin, jossa on neljä Ethernet-porttia (mieluummin gigabitin kuin standardin 100 Base-T) ja johon voi yhdistää suoraan laitteita Ethernet-verkkokaapeleilla. 

Jos käytössä on esimerkiksi älytelevisio tai pelikonsoli, joka ei pysty yhdistämään nettiin langattomasti ja joka tukee vain standardia b tai g, kannattaa ehkä yhdistää se suoraan nettiin – olettaen, että siinä on Ethernet-portti – mieluummin kuin ostaa erillinen wifi-adapteri.

Porteista puheen ollen, joissakin reitittimissä, kuten AirPort Extremessä, on USB-paikka. Se on hyvä juttu. Siihen voi yhdistää vaikka tulostimen, joka on verkossa olevien Mac-laitteiden ja tietokoneiden käytössä, tai kiintolevyn, jonka tiedostoja voi jakaa verkossa.

Suosittelemme kuitenkin erillisen NAS-verkkokiintolevyn hankkimista, koska siinä on paljon erilaisia ominaisuuksia. Reitittimeen kiinnitetty USB-kiintolevy on kuitenkin mainio tiedostojen jakamiseen, jos käyttö on satunnaisempaa.

Mahdollisuus luoda vierailijaverkko (guest network) on myös melko nokkela ominaisuus. Mainitsimmeko jo, että AirPort Extreme pystyy siihen? Vierailijaverkon avulla voi antaa muille mahdollisuuden käyttää toimiston tai kodin nettiä päästämättä heitä käsiksi koko kotiverkkoon.

Tuki WPA2-salausmenetelmälle pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta varmista asia silti. Kohtuullisessa reitittimessä pitäisi myös olla WPS-painike, jonka avulla yhdistäminen nettiin onnistuu ilman suurempaa säätämistä.

Sisäinen vai ulkoinen antenni? Mainio kysymys. Reitittimien antennit on nykyään normaalisti piilotettu laitteen sisälle. Se tekee reitittimistä miellyttävämpiä esteettisessä mielessä. Tuotakin asiaa kannattaa pohtia.

Reitittimillä, joissa on ulkoinen antenni, on omat etunsa. Antennia voi ensinnäkin säätää parantaakseen signaalia, vaikka ero ei todellisuudessa tule olemaan iso. Toinen plussa on se, että antennin voi korvata kolmannen osapuolen tekemällä versiolla. Sellainen saattaa mahdollistaa antennin sijoittamisen kauemmas reitittimestä tavalla, joka parantaa signaalin laatua.

Nämä ovat kaikki ylimääräisiä kuluja, jotka eivät todennäköisesti saa aikaan merkittäviä parannuksia, joten ulkoinen antenni ei ole välttämättömyys. 

Ei kannata jättää huomiotta matkareitittimiä. Jos reititintä on tarkoitus käyttää sillattuna verkkolaitteena tai tukiasemana nettiyhteydelle eikä niinkään useiden laitteiden yhdistämiseen Ethernetin kautta, on matkareititin mielenkiintoinen vaihtoehto.

Nämä laitteet ovat luonnollisesti tavallisia reitittimiä pienempiä, ja niissä on vähemmän Ethernet-portteja ja pienempi antenni. Matkareitittimet ovat kuitenkin varsin kyvykkäitä, ja kannettavuus on niiden selkeä etu. Jos on esimerkiksi hotellihuoneessa, jossa on langallinen nettiyhteys, voi luoda huoneen sisälle oman langattoman verkon.

Huippunopea wifi-yhteys

Jos liittää edes yhden standardin 802.11b laitteen 2,4GHz:n verkkoon standardin 802.11n reitittimellä, romahtaa suoritusteho. Ratkaisu? Samanaikaista dual band wifi-teknologiaa käyttävä reititin. 

Dual band: kun yksi kaista ei riitä

Dual-band -reititin tukee sekä 2,4GHz:n että 5GHz:n kaistaa. Kun wifi-teknologia kehitettiin 1990-luvulla, oli aluksi olemassa kaksi standardia: 802.11a, joka käytti taajuutta 5GHz, ja 802.11b, joka toimi taajuudella 2,4GHz.

Laitteiden valmistajat pitivät enemmän standardista 802.11b, koska 2,4GHz:n taajuusalueella ei ollut lisenssiä monissa maissa ja koska sillä oli isompi kantama. Vaikka 2,4GHz:n taajuusalue täyttyi nopeasti wifi-verkoista ja taisteli samasta tilasta Bluetooth-laitteiden ja mikroaaltouunien kanssa, myös seuraavan wifi-standardin (802.11g) laitteet käyttivät samaa taajuusaluetta.

5GHz:n taajuusaluetta tukevia wifi-laitteita alkoi tulla vasta 2009, kun standardi 802.11n hyväksyttiin. Nykyään sekä 802.11n että uudempi standardi 802.11ac tukevat 2.4GHz:n ja 5GHz:n verkkoa, eli voi käyttää vanhempaa laitteistoa, joka tukee vain standardia 802.11b tai 802.11g taajuusalueella 2,4GHz ja uusia laitteita alueella 5GHz. Mac-laitteen verkkoasetukset avaamalla löytää tarkemman listauksen, josta näkee muun muassa wifi-standardin (PHY-tila) ja käytössä olevan taajuuden. 

Modernit reitittimet käyttävät molempia taajuuksia yhtäaikaisesti, ja niissä on useita antenneja. Jos varmistaa, että 5 gigahertsiin pystyvät laitteet käyttävät tuota taajuusaluetta, pystyy vapauttamaan kaistaa laitteille, jotka toimivat vain taajuusalueella 2,4GHz. 

Applen Airport Utility yhdistää 5GHz:n taajuusaluetta käyttämään kykenevät laitteet automaattisesti siihen, mutta 5GHz:n verkolle voi antaa eri nimen AirPort Extremessä tai Time Capsulessa, joten kun laitteen yhdistää siihen, voi valita käyttääkö 2,4GHz:n tai 5GHz:n verkkoa.