Testissä OnePlus Open

OnePlus Open taitettuna avoimeksi ulkotilassa
Taitettava OnePlus Open onnistuu myös kamerapuhelimena. (Kuva: Future / Philip Berne)

Taitettavat puhelimet ovat teknisesti huippukiinnostavia, mutta samalla ne ovat vaatineet kompromissien tekemistä monilla kriittisillä osa-alueilla. OnePlus Open osoittaa, ettei taittuvuuden tarvitse kuitenkaan tarkoittaa keskeisistä ominaisuuksista luopumista.

OnePlus Open tekee vaikutuksen kauniilla muotoilullaan, kirkkaalla näytöllään sekä ennen kaikkea kameroillaan. Kokonaisuus on jopa niin vahva, että se kestää vertailun "perinteisiin huippupuhelimiin", vaikka se onkin taitettava. Täysin aallonharjalla ei teknisten ominaisuuksien puolesta kuitenkaan olla, sillä erityisesti akkukesto osoittaa suunnitteluosastolla olevan edelleen työsarkaa edessä. Tämä jää kuitenkin sivuosaan, kun OnePlus Openin kameran ottaa käyttöön.

Hinta ja saatavuus

  • Suositushinta 1 799 €
  • Kysyntää enemmän kuin tarjontaa

OnePlus Open julkaistiin 19. lokakuuta 2023. Malli saapui Suomessa myyntiin suuren kiinnostuksen saattelemana, minkä vuoksi sen saatavuudessa on ollut merkittäviä haasteita.

Suosiota voidaan pitää jopa hieman yllättävänä, sillä 16 Gt RAM-muistilla ja 512 Gt tallennustilalla varustettu OnePlus Open maksaa huimat 1 799 euroa. Kyseessä on siis jopa taitettavaksi lippulaivamalliksi todella kallis vaihtoehto, joka ei tämän vuoksi todennäköisesti mahdu monenkaan budjettiin.

OnePlus Open står öppnad på ett bord, med skärmen vänd mot kameran.

(Image credit: Future / Philip Berne)

Muotoilu ja näyttö

  • Todella kevyt taitettava puhelin
  • Kirkas näyttö 120 hertsin virkistystaajuudella
  • Näyttöjen koot 6,3 ja 7,82 tuumaa
  • Saumakohta pysyy piilossa
OnePlus Open - Tekniset tiedot

Mitat: 153,4 x 143,1 x 5,8 mm (avattuna); 153,4 x 73,3 x 11,7 mm (suljettuna)
Paino: 245 grammaa
Näytöt: 7,82 ja 6,31 tuumaa
Resoluutio: 2 440 x 2 268 / 2 484 x 1 116
Virkistystaajuus: 1-120 Hz/10-120 Hz
Järjestelmäpiiri: Qualcomm Snapdragon 8 Gen 2
Muisti: 16 Gt
Tallennustila: 512 Gt
Ohjelmisto: Android 13:een perustuva Oxygen OS 13.2
Pääkamera: 48 MP (pääkamera); 64 MP (3x telekamera); 48 MP (ultralaajakulmakamera)
Etukamerat: 20 MP; 32 MP
Akku: 4 805 mAh
Latausnopeus: 67W

OnePlus Open on kokonsa puolesta paras taitettava puhelin, jonka olemme nähneet. Sen runko on suljettuna ollessa luonnollisesti aavistuksen tavallista älypuhelinta paksumpi, mutta ero jää esimerkiksi suojakuorelliseen Honor Magic 5 Prohon verrattuna todella marginaaliseksi. Ja kun puhelimen avaa, tuntuu käyttökokemus pieneltä tabletilta. Kuvasuhteeksi valikoitunut 20:9 tuntuu erinomaiselta hieman kapean Galaxy Z Fold 5:n ja toisaalta turhan leveän Pixel Foldin välimaastosta.

Paksuudessa on kuitenkin yksi "mutta". Siinä missä runko on miellyttävän ohut, kameralohko tuntuu suorastaan pursuavan selustasta esiin. Tämä on todella laadukkaan kamerajärjestelmän puolesta ymmärrettävää, mutta muutaman millin nipistäminen olisi tehnyt siitä hieman vähemmän silmiinpistävän. Kun puhelimen asettaa pöydälle suljettuna, on se jopa huvittavan jyrkässä asennossa. Onneksi tyylikäs pyöreä kameralohko pitää huolen, ettei puhelin heilu, vaan se pysyy tukevasti paikallaan. Sen sijaan avattuna ollessa puhelin tuntuu olevan hiukan epätasapainossa. Tämä johtuu yksinomaan kameralohkosta, joka korottaa vain toista puolta ylöspäin.

Taitettavien puhelimien kiinnostavinta antia on aina sisällä oleva näyttö. Näin on myös OnePlus Openin kohdalla. 7,82-tuumainen ruutu on puhelimeen kookas, mutta se ei samalla tavalla vedä katseita puoleensa kuin tablettien isommat näytöt. Saumakohdan toki huomaa sopivassa valaistuksessa ja katselukulmassa ollessa, mutta peruskäytössä se on lähes huomaamaton. Lisäksi se tuntuu avatessa sopivan jämäkältä ja suljettaessa miellyttävän pehmeältä. Taittelussa on todella laadukas tuntuma.

OnePlus Open taitettuna avoimeksi pöydälle

Saumakohta on lähes huomaamaton, mutta kameralohkon koko estää puhelimen asettamisen täysin tasaiseksi. (Image credit: Future / Philip Berne)

Käyttipä arjessa sisäistä tai ulkoista näyttöä, OnePlus Open tarjoaa rahalle erinomaisen vastineen. Ulkoinen 6,3 tuuman näyttö tukee LTPO 3.0 -teknologiaa, joka mahdollistaa virkistystaajuuden pudottamisen aina 10 hertsiin asti. Tämä avittaa akun kestävyyden kanssa.

Sisällä oleva 7,82-tuumainen ruutu sen sijaan voi valahtaa aina yhteen hertsiin asti, mikäli ruudun ei tarvitse päivittyä. Sulavuudesta ei kuitenkaan tarvitse joustaa, sillä molemmat näytöt yltävät tarvittaessa aina huippupuhelimissa vakiintuneeseen 120 hertsin virkistystaajuuteen asti.

OnePlus Open pyörittämässä Genshin Impact -peliä isolla näytöllä

OnePlus Open käy pienestä tabletista. (Image credit: Future / Philip Berne)

Yksi asia, jossa OnePlus Open pitää taitettavia kilpailijoitaan lähes pilkkanaan, on näytön kirkkaus. OnePlussan ensimmäisen taittuva puhelin yltää huimaan 2 800 nitin enimmäiskirkkauteen, joka takaa katselukokemuksen miellyttävyyden missä tahansa tilanteessa. Lukema on jopa liioittelevan hyvä, sillä valtaosa käyttäjistä pärjää sujuvasti myös Pixel Foldin 1 450 nitin kirkkaudella. Enemmän on silti enemmän.

Kamera

  • Taitettavien puhelimien kamerakuningas
  • Kestää jopa vertailun iPhone 15 Pro Maxiin
  • Kameraohjelmistossa on vielä parannettavaa

Kamerat ovat olleet taitettavien puhelimien perinteinen kompastuskivi. Tällä saralla onkin montaa estettä ylitettävänä, sillä rakenne ei yleensä mahdollista kookkaan kennon käyttämistä. OnePlus Open kuitenkin osoittaa, että ongelma on kierrettävissä. Se nimittäin hyödyntää Sonyn pinottua LYTIA "Pixel Stacked" -sensoria, jonka avulla taitettava lippulaivamalli ottaa niskalenkin jopa OnePlus 11 -mallista.

Kamerasovellus sisältää runsaasti tutkittavaa ja koettavaa. Monet kuvaustilat erottuvat joukosta erilaisin konstein. Tarjolla on Slow-Mo-hidastusta, Time-Lapsea sekä monia muita kamerapuhelimista tuttuja tiloja. Nämä mahdollistavat monipuolisen kuvaamisen niihin perehtyville, vaikka ensialkuun nämä voivatkin tuntua hieman monimutkaisilta.

Harmillisesti taitettavuudesta ei kuitenkaan oteta kummoisesti mahdollisuuksia irti. Kokonaisuudesta näkyy, että OnePlus Open on valmistajan ensimmäinen taitettava puhelin. Siinä missä Samsung on useamman Flip- ja Fold-sukupolven aikana onnistunut luomaan mitä erikoisempia kuvaustiloja, OnePlus Fold tyytyy pitkälti "tavallisista puhelimista" tuttuihin jippoihin.

OnePlus Open med kameraappen öppen och riktad mot en bron under en soluppgång.

(Image credit: Future / Philip Berne)

Se, mikä hauskuudessa hävitään, otetaan onneksi korkojen kera takaisin kuvanlaadussa. Kyseessä on nimittäin taitettavaksi puhelimeksi kerrassaan ylivertainen kamerapuhelin.

Esimerkkikuvia

Alla olevaan kuvagalleriaan on kerätty läjä OnePlus Openilla otettuja kuvia. Lisäksi lopussa on muutama otos, jotka esittelevät eroavaisuutta iPhone 15 Pro Maxiin.

Suorituskyky ja akkukesto

  • Parhaiden Android-puhelimien veroinen suorituskyky
  • Ei parhaimmillaan pelikäytössä
  • Taitettavaksi puhelimeksi erinomainen akkukesto ja latausnopeus

OnePlus Open hyödyntää Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiriä, joka on tuttu vuoden 2023 parhaista Android-puhelimista. Suorituskyky ei siis ole ongelma, mutta aivan uusinta toivovat saattavat suunnata silti jo katsetta alkuvuodesta 2024 nähtävään Snapdragon 8 Gen 3 -suorittimeen.

Android 13:een perustuva OxygenOS 13.2 -ohjelmisto on OnePlussan puhelimille tyypillisesti intuitiivinen sekä tyylikäs. Mainio suorituskyky pitää arkisen käytön erittäin sutjakkana ja nopeana. Sen sijaan kovempi graafinen rasitus imee puhelimesta turhankin paljon suorituskykyä. Hinnan huomioiden on myönnettävä, että odotimme pelikäytöltä hieman enemmän. Toisaalta kookas ja kirkas näyttö pitää huolen nautinnollisesta pelihetkestä.

Akkukesto on jälleen taitettavien puhelimien aatelistoa. OnePlus Open jaksaa koko päivän ajan suhteellisen vaivattomasti. Vaikka tavallisten puhelimien 5 000 mAh akku vetääkin pidemmän korren, OnePlussan kahdesta kennosta koostuva 4 805 mAh akku on riittävä.

Vieläkin isompi vahvuus koskee latausnopeutta. Siinä missä Samsung ja Apple ovat tuntuneet jumiutuneet varsin vaatimattomiin latausnopeuksiin, OnePlus porskuttaa omassa luokassaan. OnePlus Openin 67 watin latausnopeus täyttää tyhjän akun täyteen latinkiin noin 30 minuutissa.

On kuitenkin todettava, että näin hintavassa puhelimessa olisi suonut näkevänsä langattoman latauksen. Vaikka moni ei sitä vielä hyödynnä, yleistyy se todennäköisesti lähitulevaisuudessa. Asia on siis hyvä huomioida.

Vertailu

Swipe to scroll horizontally
OnePlus OpenSamsung Galaxy Z Fold 5Apple iPhone 15 Pro Max
Hinta1 799 €1 979 €1 499 €
Kamerat:48 MP (pääkamera); 64 MP (3x telekamera); 48 MP (ultralaajakulmakamera)50 MP (pääkamera); 10 MP (3x telekamera); 12 MP (ultralaajakulmakamera)48 MP (pääkamera); 12 MP (5x telekamera); 12 MP (ultralaajakulmakamera) LiDAR (syvyyssensori)
Järjestelmäpiiri:Qualcomm Snapdragon 8 Gen 2Qualcomm Snapdragon 8 Gen 2 "för Galaxy"Apple A17 Pro
Akku:4 805 mAh4 400 mAh4 400 mAh (epävirallinen)

Yhteenveto

OnePlus Open tekee jotain, mihin taitettavat puhelimet eivät ole vielä pystyneet. Se tarjoaa taittuvuuden ilman kompromisseja. Puhelin näyttää hyvältä, tarjoaa mainion suorituskyvyn ja loistaa kuvauskäytössä. Se ei niinkään mullista taitettavien puhelimien markkinoita, mutta kokonaisuudessa jokainen osa-alue hoitaa tonttinsa erinomaisesti. Seuraavalta mallilta soisi näkevän aavistuksen lisää rohkeutta hyödyntää taitettavuutta, minkä lisäksi suoritus pelikäytössä voisi olla aavistuksen parempi.

Vaikka mukana on vielä muutamia kehityskohtia, on kyseessä tämän hetken paras taitettava puhelin. Ja mikä parasta, se on vieläpä ykköskilpailija Samsung Galaxy Z Fold 5:tä edullisempi.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti