Samsung paikkaa kriittisen Galaxy S10- ja Note 10 -tietoturva-aukon

(Kuva: Future)

Samsung Galaxy S10 -puhelimista havaittiin taannoin kriittinen turvallisuusongelma. Murheen vuoksi tietyillä näytönsuojuksilla kuka tahansa pystyi avaamaan laitteen sormenjälkitunnistuksella. Valmistaja kertoo kuitenkin saaneensa paikkauksen valmiiksi.

Tuore päivitys on nyt saatu valmiiksi. Maailmanlaajuinen jakelu on käynnistynyt Etelä-Koreasta. Aikataulu länsimaisten käyttäjien puhelimien päivittymiseen on vielä epäselvä.

Murheen taustalla on tuore sormenjälkitunnistukseen keskittyvä teknologia, jonka tarkoituksena oli saada tunnistettua myös likainen tai märkä sormi. Muutoksesta paljastui kuitenkin kriittinen sivuvaikutus.

Asiaan perehtynyt käyttäjä havaitsi, että näytönsuojalla varustetun Galaxy S10 -puhelimen sai avattua myös toisella peukalolla. Tämän jälkeen kävi ilmi, että älypuhelin aukeni myös puolison sormella. Tilanne toistui usealla S10-puhelimella samaa näytönsuojaa käytettäessä.

Murhe saatiin ratkottua

Samsung ohjeistaa käyttäjiä poistamaan kaikki vanhat sormenjäljet ja tallentamaan ne uudelleen ilman näytönsuojaa. Syy tähän on tunnistuksessa, sillä teknologia saattaa tietyissä tapauksissa erehtyä luulemaan suojusta sormenjäljeksi. Tämän vuoksi tunnistus onnistuu myös väärällä peukalolla.

Vaikka tietoturvaongelma saatiin korjattua ripeällä aikataululla, voivat jotkut ominaisuudet olla yhä toistaiseksi estettynä. Erityisen vakavasti asia otettiin Iso-Britanniassa, jossa useammat pankit estivät rahasiirrot ja -maksut Galaxy S10- ja Note 10 -laitteilla. Se, millä välillä oikeudet palautetaan laitteille, selviää vasta tulevaisuudessa.

Vaikka päivitysjakelu on jo käynnistynyt, kannattaa sitä odotellessa varmistaa omien laitteiden turva-asetukset. Toistaiseksi suosituksena ovat kasvotunnistus sekä perinteinen PIN-koodi.

Harry Domanski
Harry is an Australian Journalist for TechRadar with an ear to the ground for future tech, and the other in front of a vintage amplifier. He likes stories told in charming ways, and content consumed through massive screens. He also likes to get his hands dirty with the ethics of the tech.