Norjalaisoperaattori Telenor ostaa 54 prosenttia DNA:sta

DNA
Kuva: DNA (Kuva: Kuva: DNA)

Norjalaisoperaattori Telenor ostaa enemmistöosuuden Suomen kolmanneksi suurimmasta operaattorista, DNA:sta. Ostohinnaksi määritettiin 1,5 miljardia euroa, mikä vastaa 20,90 euroa osakkeelta.

Suuri peliliike on todennäköisesti osa Telenorin pyrkimyksiä vahvistaa asemaansa toisen pohjoismaisen suuroperaattorin, Telian rinnalla. 

"Olen erittäin tyytyväinen tämänpäiväiseen kauppaan ja toimintamme aloittamiseen Suomessa, joka on Euroopan nopeiten kasvava mobiilimarkkina. DNA on kiinnostava lisäys Telenor-konserniin ja täydentää nykyistä toimintaamme Pohjoismaissa, Telenorin konsernijohtaja Sigve Brekke totesi lehdistötiedotteessa.

Koska kyseessä on enemmistöosuus yrityksen osakekannasta, Telenorilla on osakeyhtiölain mukainen velvollisuus lunastaa loputkin DNA:n osakkeet, jos muut omistajat tähän suostuvat. Yhtiöiden hallitukset suosittelevat osakkeenomistajilleen ostotarjouksen hyväksymistä. 

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, DNA saattaa siirtyä pian täysin norjalaisomistukseen. Telenor on kuitenkin ilmoittanut haluavansa säilyttää suomalaisyhtiön Helsingin pörssissä.

Telenor ostaa osakkeet aluksi DNA:n kahdelta pääomistajalta, Finda Telecomsilta ja PHP Holdingilta, jotka omistavat 28,3 prosenttia ja 25,8 prosenttia operaattorin osakekannasta. Kauppa odottaa vielä pääomistajien yhtiökokousten sekä kilpailuviraston hyväksyntää. Telenor odottaa kaupan olevan valmis vuoden kolmannella kvartaalilla.

DNA on pienin Suomea hallitsevasta operaattorikolmikosta, mutta se on kasvanut viime vuosina nopeammin kuin Elisa ja Telia. Pelkästään viimeisen kolmen vuoden aikana sen mobiililiittymistä aiheutuvat tulot ovat kasvaneet keskimäärin 9,3 prosenttia vuodessa. DNA:lla on tällä hetkellä 2,9 miljoonaa asiakasta ja 28 prosentin markkinaosuus. DNA on myös Suomen toiseksi suurin laajakaistaoperaattori ja suosituin kaapeli-TV.

DNA kertoo jatkavansa liiketoimintaansa normaalisti, eikä uusi omistusjärjestely vaikuta operaattorin asiakkaisiin.

Lähteet: Aftenposten ja Helsingin Sanomat

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.